Eläkkeiden verotus korjattava heti!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Eläkkeiden verotus korjattava heti!.
Urmas Mikkonen Vieras |
#51 Riistoverotusta12.11.2010 09:31Eläkeläiset pantiin Lipposen hallituksen toimesta edellisen laman maksumiehiksi KURJISTAMISINDEKSILLÄ (=taitettu indeksi) ja ylimääräisellä raippaverolla, jolloin silloinen valtiovarainministeri Viinanen totesi:"Kun lyödään niin lyödään kunnolla!" Sekä veron että KURJISTAMISINDEKSIN piti olla väliaikaisia, mutta niistä on demarien suulla sanottuna tullut maan tapa. Seuraavissa vaaleissa on eläkeläisten herättävä antamaan äänensä Senioripuolueen ehdokkaille. Vain eduskunnassa näihin asioihin voidaan vaikuttaa. |
yksi monista Vieras |
#5212.11.2010 09:42Hyvä kun joku jaksaa olla vielä aktiivinen epäoikeudenmukaisen asian korjaamiseksi!! |
Anitiita Vieras |
#53 perperistä12.11.2010 10:21Meillä on näiltä broilripolitiikoilta unohtunut se, että eläkeikä on heilläkin lähempänä kuin uskovatkaan. Muuenkin tuntuu, että rehellisyys ja vastuullisuus täysin on heillä tuntematon käsite. Uusiksi koko porukka |
Anitiita Vieras |
#54 uskomatonta12.11.2010 10:26Miten on mahdollista että meidän päättäjät on ihan pihalla normaali ihmisen elämästä. Suurin aika heillä menee miettiessä miten media heihin suhtautuu.Tämä politiikkojen asioitten hoitaminen on päälaellan.Työnkuva on kaikilta hukassa. Peräänkuulutan sosiaalista omaatuntoa ja vastuuta. Parasta olis koko porukka vaihtoon ja ainakin sata vuotta olleet pellolle |
Keijo Alén Vieras |
#55 eläkkeet/vaalit12.11.2010 10:33Näihin aikoihin meille kyllä riittää ymmärtäjä, mutta tunteet haihtuvat vaalien jälkeen Sitkein muistaja on ollut Raimo Ilaskivi - hänen columninsa IS:n sivuilla on mukavaa luettavaa "Köyhät kyykkyyn"! |
Vieras Vieras |
#56 Re: eläkkeet/vaalit12.11.2010 10:34 |
Erkki P.J. Niskanen Vieras |
#57 Eläkkeensaaja maksaa veroa enemmän, koska vähennykset verotuksessa ovat vähäiset.12.11.2010 13:00Eläkkeensaajat ovat maksaneet kunnan ja osa myös valtionveroa enemmän kuin palkansaajat. Eläkkeensaajalla on vähennyksia verotuksessa vähemmän kuin esim. palkansaajalla, yrittäjillä. -Mitä isompi on tulo palkansaajalla, vähennykset korvaavat niin , ettei vero% samasta tulosta nouse eläkkeensaajan verotuksen tasolle. |
Pirkko Liikanen Vieras |
#58 Eläkkeiden verotuksen korjaus12.11.2010 16:55Jo vuosia olen huomannut, että eläkeläisenä maksan raskaampaa veroa kuin palkkatuloa saavat. Kiitos jos senioripuolue pystyy korjaamaan asian. Ei ikärasismia verotuksessa! |
tussarit esiin ja toimiin. Vieras |
#59 Re: Oikeutettuja vaatimuksia & suuria vääryyksiä!16.11.2010 11:45#42: Liisa Salmenkylä - Oikeutettuja vaatimuksia & suuria vääryyksiä! Jo -90 luvulla alkanut eläkeläisten röyhkeä ryöstö,,Ahon ja Manun pöllöt toimenpiteet ovat jatkuneet ja jatkuvat edelleen. Kaikissa vaaleissa on valtapuolueet luvanneet parantaa eläkeläisiin kohdistuvaa vääryyttä, mutta AIVAN KAIKKI on jääneet lupaukseksi. MUISTAKAA hyvät ihmiset ensikevään vaaleissa SDP ,KESKUSTA ja KOKOOMUS älkää vain äänestäkö jos meinaatte vaikuttaa eläkkeiden korjaamisen puolesta. Eläkepomot korottaa itse boonuksiaan sadoilla tuhansilla euroilla meidän jo eläkkeillä olevilla rahoilla. Tämän päivän kustannustasolla käteen jäävä osuus pitäisi olla jo vähintään 1350 €/kk ja ensivuonna 150-200 € enemmän. Ei ...kele riitä mitkään 02,6 % korotus koska silloin jää käteen 100 € vähemmän kuin aikaisemmen ja hinnat nousee kilpaa 15--30 %/vuosi. Nytkin lehdessä (taas kerran) miljonäärit nostaa maataloustukia n200 000--350 000 €/vuosi. eivätkä varmaan ole talikkoakaan paskaa heittäneet pellolle. Sitä paitsi he tienaavat kymmeniä miljoonia /v ja saavat boonuksia satoja tuhansia /v . Lopetetaan tällaiset kirjoittelut ja ruvetaan toimimaan,, järjestäydytään ja liikenteeseen heti. |
Senioripuoluelainen Vieras |
#60 Re: Eläkkeiden verotuksen korjaus16.11.2010 14:43#58: Pirkko Liikanen - Eläkkeiden verotuksen korjaus Senioripuolue voi vaikuttaa asiaan kun äänestät meidän ehdokkaitamme! Vain tarpeeksi ääniä saaneet pääsevät päättäjien pöytiin ja kabinetteihin, joissa asiat viime kädessä päätetään. Nyt eivät pelkät sanat riitä, nyt on tartuttava toimeen. Äänestä meitä ja vaadi muitakin äänestämään! |
Sepi Vieras |
#61 Oikeutta18.11.2010 20:40Eläkeläisten veroprosenntti on aikoja sitten luvattu korjata samalle tasolle ansitulojen verotuksen kanssa. Tässäkin on taas nähty politikkojen lupausten luotettavuus, kun asia on hoitamatta. Tämä on vääryys, joka on saatava oikaistua. |
Seija Niemelä Vieras |
#62 Kokoomus24.11.2010 23:31Nyt olisi aika toimia eikä sössiä, muutoin keskusta teidät pistää kyykkyyn. |
Veijo Niskanen Vieras |
#63 Yhdenvertaisuus?13.12.2010 13:29Oli ilo huomata, että asiaan on jo kiinnitetty huomiota, kun joskus olen pohtinut tätä samaa asiaa. On ihmeellistä, että"Me ihmiset", eläkeläiset ollaan niihin vanhoihin puolueisiin sidoksissa, ettei meillä ole jo omaa kansanedustajaa ajamassa asioita puolestamme. Kukaan nykyisistä ei ota meitä tosissaan. Olemme Unohdettu Kansa. Eikä joku voisi ryhtyä puuhaamaan ryhmäkannetta EU-tuomioistuimeen. Olisko sillä jotain saavutettavissa. Hyvää Joulua Itsenäisen Suomen kansalle. |
Hannes Vieras |
#64 Kantelu Euroopan neuvostolle09.01.2011 20:55Adressin aloittaja voisi tehdä saman tien kantelun Euroopan neuvostolle. Uskon, että sillä on saatavissa parannus adressin aiheeseen monin verroin nopeammin. Tämä adressi, niin pelkään, vaikka olenkin sen allekirjoittanut, ei johda konkreettisiin toimiin. Sen sijaan kantelu Euroopan neuvostolle saattaisi hyvinkin johtaa konkretiaan. |
Hirmu Himassa Vieras |
#65 Re: Verot pois alle 1500 euron eläkkeistä !12.01.2011 11:58#16: anita - Verot pois alle 1500 euron eläkkeistä ! Jos tietävät asia ei päättäjiä kosketa eikä kiinnosta! |
eläkeläinen Vieras |
#66 VAALIT 201119.01.2011 18:42Äänestäjät ratkaisevat, kannattaa olla tarkkana. Nyt vallassa olevilla puolueilla on ollut aikaa parantaa eläkeläisten väärä kohtelu. Eipä ole kiinnostanut. Kotimaan asiat eivät puhuta, kun pitää nöyristellä EU:hun. Kansalaisilta ei kysytty, kun vietiin Suomi EU:n, kansa oli silloin vastaan. Nyt on turha uskoa lupausiin heidän taholtaan. Rahaa jaetaan ulkomaille kaksin käsin, mutta kun suomalainen mummo tai pappa tarvitsee apua niin rahaa ei ole. Kyllä asia on niin, että suomalaisten on saatava tarvittavat palvelut ensisijaisesti. Vuosikymmenet työtä tehneinä ja veronsa maksaneina ihmisinä, on saatava turvattu vanhuus. Käyn omantunnon vaalikampanjaa Persut vai Seniorit ? |
siniliisi Vieras |
#67 eläkkeiden verotus korjattava pian10.02.2011 11:08Vuoden 2011 eläkeläisten verotus on taas noussut. Jos nousemme kapinaan eduskunnan portailla ja tai eduskunnan lehteriin täys istunnon aikana. Saisimme jotain edes aikaan. Ei se auta,että jokainen eläkeläinen yksinään kapinoi. Aletaan porukalla syömä lakkoon.Jolleivat laske tämän vuoden pidätysprosenttia eläketulosta. Katainen ja kumppanit ovat taas ajamassa rahaa eu kerjäläisille. Tanska on seuraava kohde mihin meidän eläkeläisten veronkorotukset menee. Tai sinne mennä pienpalkkalaisten verot. Mutta porvarit ottavat kaiken mitä saa itselleen. Ihmisestä tulee ahne rahalle kun sitä on liikaa. Mikään ei ole mitään jos et ansaitse 40.000,00€ vuodessa. Aina vaan pitää saada lisää rahaa.Työläiset ja porvarit lakkoilevat. Miksi me emme eläkeläiset tee samaa. Nälkä-lakkoon vaan.Silloin meidän verotus asioihin puututaan. Ja vielä rankalla kädellä. siniliisi |
Anja Koivistoinen Vieras |
#68 Eläkeläisten mielenosoitus?14.02.2011 02:37Me Senioripuolueessa olemme pohtineet tätäkin, mutta onko eläkeläisiä tulossa mukaan jos sellainen järjestettäisiin??????? Meitä pitäisi olla todella paljon, muutama 20-30 ihmistä ei näy eikä vaikuta missään. Kaikki 1.4 milj, eläkeläistä eduskunnan eteen, edes puolet? |
Matti Hölsä Vieras |
#69 Re: Kantelu Euroopan neuvostolle14.02.2011 23:34Kiitos vihjeestä. Olemme muutaman Senioripuolueen eläkeläisen kanssa tehneet eduskunnan oikeudasiamiehelle kantelun siitä, että eläkkeiden verotus rikkoo perustuslain yhdenvertaisuuden periaatetta. Saimme pitkiä ja monipolvisia vastauksia, joka minulle tulleessa kirjeessä päättyy seuraaviin sanoihin: "Tuloverolaki ja ennnakkoperintälaki sekä verotusmenettelystä annettu laki ovat eduskunnan säätämiä lakeja. Eduskunnan oikeusasiamies ei hänelle kuuluvan laillisuusvalvonnan puitteissa voi puuttua eduskunnan lainsäädäntötoimintaan eikä sen taustalla olevaan yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Edellä olevan perusteella apulaisoikeusmies katsoo, ettei asiassa ole ilmennyt hänen toimenpiteitää edellyttävää lainvastaista menttelyä tai velvollisuuden laiminlyöntiä". Eli verotuksen muuuttaminen on eduskunnan ja kansanedustajien käsissä. He säätävät myös verolait, ja lait on tarkoitettu noudatettaviksi! |
10 vuotta eläkkeellä Vieras |
#70 Kansaneläkkeen pohjaosan poisto20.02.2011 22:12Muistatteko tämän ! Kansaneläkkeen pohjaosa piti tulla kaikille työeläkettä saaville, työeläkkeen määrästä riippumatta. Se kuitenkin poistettiin samalla , kun taitettu eläkeindeksi otettiin käyttöön. Se summa olisi ollut mukava lisä pieneen työeläkkeeseen.Pientä työeläkettä saavaa on siis todella kuritettu. |
Sini Hirvonen Vieras |
#71 Tästähän täällä on yritetty rautalangasta vääntää06.03.2011 20:43ja jostain syystä en löydä omaa nimeäni listalta!! Nyt kun vaarana on vielä muiden puolueiden myyminen omat rahastomme pienliikenteisten ja routaisten teiden korjaamiseen, on hätä entistä suurempi! Valtakirjaa siihen en ainakaan minä ole antanut! |
Pekka Hirvonen Vieras |
#72 Taitetun indeksin vaikutus tuntuu ja näkyy06.03.2011 20:50Eläkeläiset on lakaistu maton alle liian pitkään, on aika näyttää eläkeläisten voimat epäkohtien korjaamiseksi. Korjaus ei ole nuoremmilta pois! |
Kauko Hirvonen Vieras |
#73 Vaikka ikää on kohta 90 -vuotta..06.03.2011 20:54Enkä ole ollut niitä pienimmillä eläkkeillä eläviä, nyt eläkkeiden jälkeenjääneisyys on jo tuntunut. Miten käy pieneläkeläisten kohdalla, jos saatte elää yhtä vanhaksi. Ei ole tasa-arvoista kohtelua! |
Elina Hirvonen Vieras |
#74 Työkyvyttömyyseläkkeelle voi joutua kuka vain ja koska vain..06.03.2011 20:56silloin tajuaa, missä tilanteessa on ja tulevaisuus pelottaa. |
pirkko35 Vieras |
#7529.03.2011 10:32Kansaneläkkeen osuuden vähentäminen valtion eläkkeestä on korjattava. Lisäveroleikkuri indekseineen on poistettava. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024