Muovikorkit pois maitotölkeistä

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Muovikorkit pois maitotölkeistä.


Vieras

#51

26.06.2014 13:31

Korkki kukahan senkin isä oli.hyvä aqdressi
Korkin kannattaja

#52 Hieno asia nämä korkit

26.06.2014 16:10

Tämä on hieno keksintö maitopurkeissa. Esimerkiksi maitopurkkia voi säilyttää kyljellään avaamisenkin jälkeenkin, kuljettamisen helppoudesta puhumattakaan. Lapset ja vanhukset saavat kierrekorkillisen purkin helpommin auki.

Toivottavasti tuli jäädäkseen
Minna

#53 VRe: Hieno asia nämä korkit

26.06.2014 16:22

#52: Korkin kannattaja - Hieno asia nämä korkit

Vai olet sitä mieltä, että lapset ja vanhukset saavat korkin helposti auki. Voisit kokeilla asiaa, ennen kuin päästät näpeistäsi moista soopaa. Korkki on aivan mahdoton avata sellaisille, joiden käsissä ei ole voimaa. Tähän ryhmään kuuluvat nimenomaan vanhukset ja erittäinkin nivelrikkoa sairastavat.

Mitä tulee avatun tölkin säilytykseen kyljellään, niin se onnistuu aivan mainiosti, jos käyttää edes hieman päätään ja kääntää sen avaamattoman puolen alaspäin.

Onko todellakin niin, että suomalaiset eivät enää osaa edes tällaista asiaa ratkaista? Taitaa olla uusavuttomuus vallalla laajemminkin kuin olen olettanut.

Tämän lisäksi tulee myös luonnonsuojelulliset asiat kuvaan mukaan. Muovia on tämä maailma pullollaan, joten sen keinotekoinen lisäkäyttö on tuomittavaa.

Täytyykin tehdä kantelu EU:lle. Sieltä tulee kieltodirektiivi alta aikayksikön!

Äänestän jaloilla. Menen kilpailijan kauppaan.

#54

27.06.2014 06:15

Minun rahani menevät niihin tuotteisiin joissa ei ole muovikorkkia. Jatkossa ostan Arlan maitoa. Näyttää samalla siltä että siirrän ostoksiani Prismaan ja S-ketjun kauppoihin, sillä Citymarket ei myy muuta kun Arlan erikoismaitoja (Luomumaito jne.) Seuraukset Valion tempaukseta lisätä korkit purkkeihinsa vaikuttaa suoraan siihen mihin ketjun kauppaan rahojani vien!

Vieras

#55

30.06.2014 20:00

Muovikorkki vaikeuttaa tölkin litistämisen ja kierrätystä, nehän eivät kuulu kierrätysastiaan
Pärjätään kyllä ilmankin korkkia
Olivia

#56 Näin saastutetaan luontoa ja tuhlataan ihmisten rahoja

01.07.2014 17:20

Kiinnostuin asiasta ja leikkasin korkin maitotölkistä. Punnitsin sen ja totesin painoksi noin 4 g.Oletetaan, että Suomessa myydään noin 4 miljoonaa tölkkiä päivässä. Se on noin 16000 kg muovia päivässä.Eli noin 5,8 miljoonaa kiloa vuodessa. Kyllä muovikauppias hykertelee käsiään ja kuluttaja maksaa sen.
Oletetaan, että muovi maksaa euron per kilo, niin kansa maksaa tarpeettomasti 5,8 miljoonaa euroa vuodessa.

Vieras

#57 Ostan mieluiten korkillisia maitotölkkejä

01.07.2014 22:13

Minä pidän kierrekorkista.
Maito säilyy paremmin ja pidempään, tölkki on siisti, aukaiseminen helppoa, vaikka minulla onkin nivelrikko.
Tyhjän tölkin huuhteluun menee vähemmän vettä, koska korkin sulkemisen jälkeen tölkkiä voi ravistella oikein kunnola.
Itse leikkaan saksilla tyhjästä tölkistä muovikorkkiosan pois ja tölkit on helppo litistää sisäkkäin.

Vieras

#58 Re: Näin saastutetaan luontoa ja tuhlataan ihmisten rahoja

01.07.2014 22:18

#56: Olivia - Näin saastutetaan luontoa ja tuhlataan ihmisten rahoja

Kuinka monta muovipussia päivässä käytetään?

Kuinka paljon meikkipurkkeja kulutetaan?

Kuinka paljon paperia tuhlaamme?.......


Vieras

#59

01.07.2014 22:21

Kierrekorkkitölkkien maitopurkit saa helpommin puhtaiksi (punainen maito, jossa kerma on helppo sekoittaa aina ennen avaamista. Entisiä tölkkejä ei pystynyt kunnolla ravistelemaan ja siksi hyvä kerma jäi lopuksi tölkin reunoille.
Matkalla erinomainen tuo kierrekorkkitölkki.
Harri

#60 Re: Näin saastutetaan luontoa ja tuhlataan ihmisten rahoja

02.07.2014 07:28

#56: Olivia - Näin saastutetaan luontoa ja tuhlataan ihmisten rahoja

Olivialla taitaa totuus ja taru vähän sekoittua ;)

Eli sinun teoria on aivan sinun omaa fiktiota joka ei perustu toteen missään kohdassa!

Ei maidon myynnin määrä eikä muovin hinta!

Tyypillinen piipero joka keksii lukuja omasta päästään!

 

Minna

#61 Re: jopas olet avuton

02.07.2014 09:15

#59: -

Olen vuosikausia käyttänyt punaista maitoa ja saanut kerman aivan hyvin ravisteltua maidon joukkoon. Vanhat tölkit olivat ehdottomasti parempia ja niin kauan, kun Valio käyttää korkkeja, en osta mitään Valion tuotteita.


Vieras

#62 Re: Re: jopas olet avuton

03.07.2014 06:39

#61: Minna - Re: jopas olet avuton

Kun ikää tulee lähes 90 tulee erilaisia vaivoja ja kolotuksia. Olen kuitenkin kiitollinen, että saan asua edelleen kotona eikä tarvitse mennä "avuttomana" palvelutaloon.

Käsissäni on paha nivelrikko, siksi kierrekorkki on helpompi avata kuin entinen systeemi. Kyllähän te nuoret pärjäätte varmasti vanhan maitotölkinkin kanssa. Niin minäkin nuorempana. Myöhemmin kodinhoitaja avasi aina kaikki tölkit valmiiksi. Nyt pystyn tuntemaan itseni jopa itsenäisemmäksi, kun ei tarvitse aina pyytää apua tölkin avaamiseen.

Koska käsissäni on tuo paha nivelrikko, myös punaisen maidon sekoittaminen käy helpommin, kun ei tarvitse puristaa tiukasti kiinni vaan korkki pitää.

Minnalle muiden ihmisten tilanteen ymmärtämistä ja tervettä vanhuutta!

Minna

#63 e: Re: Re: jopas olet avuton

03.07.2014 19:36

#62: - Re: Re: jopas olet avuton

Olen itse 78-vuotias, joten en aivan nuori. Sen lisäksi minullakin on nivelrikko sormissa. Vaikka voimat ovat käsissä tallella, niin en saanut korkkeja auki ilman apuvälineitä. Se siitä elämäntilanteesta.

Onnittelen, että vielä lähes 90-vuotiaana nivelrikkopotilaana pystyt ne avaamaan.


Vieras

#64

03.07.2014 20:41

#55: -

Etkö osaa laikata korkkia pois?

Kuivaaminen tapahtuu yhtä nopeasti kuin vanhoissakin, koska käytön ja putsauksen jälkeen avaan tölkin kuten vanhan. leikkaan korkin pois ja laitan kuivumaan alassuin ja kuivaa nopeammin kuin vanha malli, koska alas jää aukko ilmanvaihtoon!

Korkillinen on todella hyvä!

Masa

#65 Re: e: Re: Re: jopas olet avuton

03.07.2014 20:49

#63: Minna - e: Re: Re: jopas olet avuton

Minna taitaa puhua lööperiä.

Kielenkäytöstä päätellen hän on lähempänä 25v kuin 78v.

 

Tuulikki

#66 Re: VRe: Hieno asia nämä korkit

03.07.2014 21:29

#53: Minna - VRe: Hieno asia nämä korkit

Minna hyvä,

jos korkittomasta tölkistä on käytetty vain hiukan maitoa, et voi pitää tölkkiä vaakatasossa, sillä avauskohta on puoleen väliin asti auki, jolloin on aina se mahdollisuus, että avauskohta falskaa. Sitten asia on eri, kun maitoa on käytetty noin puolet.

Minna

#67 Re: Re: e: Re: Re: jopas olet avuton

04.07.2014 12:44

#65: Masa - Re: e: Re: Re: jopas olet avuton

Kiitos, Masa! Tippaakaan tässä ei ole lööperiä. Taidan vain olla jälkeenjäänyt kehityksessä. Moni muukin on erehtynyt.

Minna

#68 Re: Re: VRe: Hieno asia nämä korkit

04.07.2014 12:47

#66: Tuulikki - Re: VRe: Hieno asia nämä korkit

Hei Tuulikki!

Sillä tölkillä on myös se sivu, jota ei ole avattu. Kun pistät tölkin makaamaan se sivu alaspäin ja avattu sivu ylhäällä, niin ei vuoda. Olen täysin hyljännyt Valion korkilliset ja pärjään hienosti näin.

Annu

#69 Re:

05.07.2014 19:00

#10: -

Koetappas löytää esim. Gefilusta pakattuna ei korkillisiin tölkkeihin. Valio ilmoitti kylmästi, ettei pakkaa muihin kuin korkillisiin. Kaikilla ei esim. ole Lidliä lähellä. Minullakin on 55 km matkaa lähimpään Lidliin.


Vieras

#70 Re: Re: Re: e: Re: Re: jopas olet avuton

08.07.2014 16:13

#67: Minna - Re: Re: e: Re: Re: jopas olet avuton

Kyse ei ollut kehitysksessä jälkeen jääminen vaan tavoissa.

Kielen käyttösi on ollut hyökkäävää, epäkohteliasta, toista ja toisten mielipidevapautta kunnioittamatonta juuri kuten teinityttöjen tai vanhemmilta kaiken saaneiden nuorten omahyväisten käytös.

Peruskuntalainen

#71 Maanpinta kutsuu

11.07.2014 22:55

Onkos se materiaali nyt edes loppupeleissä muovia vai jotain esim. maissipohjaista, täysin nestekartongin kanssa kierrätettäväksi sopivaa? Oli mitä oli, suurempi ympäristörikos taitaa olla ostaa mukuloille kiinalaisia muovileikkikaluja vanhan kunnon lujan puuauton sijasta... Itse olen uudistukseen tyytyväinen, sillä saahan nämä nyt pitävästi kiinni vaakatasossa säilyttämistä ja kuljetusta ajatellen. Eikä se vanha repäisysysteemi ainakaan parempi ollut - halpojen juomien pakkaukset kun tehdään niin ohuesta materiaalista esimerkiksi täysmehupurkkeihin verrattuna, että korvakkeen taittumisen vaara avatessa oli aina läsnä.

sepi salonkylältä

#72 Supermagee, ellei suorastaan fantastinen...

12.07.2014 08:12

Upeat kierteet ja teknisesti edistyksellinen korkkiteknologia iskee jokaisen turhakkeita jumaloivan kansalaisen sieluun. On se niin mieltä ylentävää rennolla otteella kiepauttaa modernia muovitulppaa, kuin avata vanhanaikaista - joskin erittäin kätevää - hilavitkuttimella varustamatonta tölkkiä...

Pieni toivomus vielä olisi: Voisiko korkin saada 6-kulmaisen mutterin muotoon? Olisi vielä teknisesti näyttävämpää ruuvata sitä ruokapöydän uudella, tarpeellisella välineellä.
Jakoavaimella.
Tuulikki

#73 Re: Re: Re: VRe: Hieno asia nämä korkit

12.07.2014 08:53

#68: Minna - Re: Re: VRe: Hieno asia nämä korkit

Laita vaan Minna maitotölkkisi, jossa ei ole kierrekorkkia ja josta olet käyttänyt vasta yhden lasillisen, makaamaan avattu sivu ylhäällä, niin kyllä vaan maitopisaroita alkaa valua hyllylle. Johan se on järjelläkin selitettävissä, että jos tölkissä on maitoa enemmän kuin puolet sen tilavuudesta, niin yli puolen tilavuuden menevä tulee ulos, jos tölkin yksi reina on avattu puoleenväliin asti, ellet sitten joka kerta teippaa tölkkiä kiinni tai osta sellaista muovista sulkijaa tai avataksesi leikkaat yhteen yläkulmaan saksilla pienen reiän. Sehän olisi todella kätevää.

Juotko Minna kaupan vesiä, mehuja ym. jotka myydään kokonaan muovipulloissa ja kierrekorkilla varustettuina. Nekin voisi aivan hyvin pakata kartonkitölkkeihin ja ilman muovikorkkia ja jälleen saksilla leikkaamaan reikä yläkulmaan.

Annu

#74 Re: Supermagee, ellei suorastaan fantastinen...

13.07.2014 14:21

#72: sepi salonkylältä - Supermagee, ellei suorastaan fantastinen...

Kyllä minusta tuntuu oudolta, että joudun pitämään jakoavainta keittiössä saadakseni maito- ja piimätölkkini auki. En ole koskaan pitänyt näitä tölkkejä kyljellään. Minulla on ollut useampikin jääkaappi ja kaikkiin ne ovat mahtuneet pystyasennossa. Tämä on minulle aivan uusi asia, että ihmiset haluavat pitää ne kyljellään.

En ole kanssasi samaa mieltä keksinnön fantastisuudesta. Ehkäpä jollekin on annettu suojatyöpaikka ja paremman puutteessa on kehitellyt korkin tölkkeihin.


Vieras

#75

14.07.2014 16:57

Muovikorkit haittaavat pahvisten tölkkien kierrätystä.