Muovikorkit pois maitotölkeistä
Valion aloittama trendi laittaa pahvisiin maito- ja maitotuotetetroihin muovinen kierrekorkki uhkaa levitä, sillä muut maidontuottajat seuraavat, kuinka kuluttajat ottavat vastaan pakkauksen. Jos korkilliset tölkit käyvät kaupaksi vastustuksetta, kohta muidenkin tuottajien pakkauksissa on turha korkki.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että maitotölkeistä ja muista pahvitölkkeihin pakatuista elintarvikkeista poistetaan muovikorkit, sillä pakkaus on täydellisen toimiva ja kätevä ilman kierrekorkkia.
Maitojätti Valio markkinoi kuluttajille korkin tarpeellisuutta sillä, että se on aiempaa helpompi avata ja lisää maidon säilyvyyttä. Tavallisten, kierrekorkittomien tetrojen avaamisesta on uutisoinnin mukaan saatu ajan myötä negatiivista palautetta. Ehkä niin, mutta missään ei ole näytetty lukuja, että negatiivisen palautteen määrä olisi merkittävä. Sen sijaan Yle on uutisoinut, että kierrekorkkien myötä maidon hintaa voidaan nostaa jopa 10 prosenttia. Valio ei ole kommentoinut kierrekorkkien saamaa negatiivista palautetta, jossa kuluttajat ovat vedonneet muun muassa kierrekorkin vaikeaan avattavuuteen ja pakkauksen kierrätysominaisuuksien heikentymiseen. Uusia pakkauksia on mahdoton pakata sisäkkäin yhtä tiiviisti kuin muovikorkittomia. Kierrätysastiat ovat jo nykyisellään usein ääriään myöten täynnä niin kodeissa kuin kierrätyspisteissä, eikä tämä pakkausuudistus helpota tilannetta, päin vastoin. Valio tosin yrittää parhaansa mukaan viherpestä tuoteuudistustaan mm. neuvomalla, että korkin voi irrottaa ja heittää energiajätteeseen, eli käytännössä jättää kierrättämättä. Yhden tölkin korkki on toki pieni, mutta jo pienen lähikaupan myymistä korkkitölkeistä kertyy saavillinen muovijätettä, jonka voisi jättää tuottamatta. Korkkiuudistus on vastuutonta toimintaa Valiolta ja sen taustalla eivät ole kuluttajien enemmistön tarpeet.
Allekirjoita vetoomus ja ryhdy boikotoimaan Valion turhakekorkkeja. Kun nimiä kertyy sopivasti, adressin perustaja lähettää listan palautteena Valiolle.
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |