Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhekeskuksella

Aloitteen sisältö

4.1.2025 Ehdotus lakivalmisteluun ryhtymiseksi, kansalaisaloite Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhekeskuksella

Aloitteen sisältö

Luodaan lainsäädäntö nykyisen lastensuojelulain tilalle, jossa huostaanotot korvataan perhekeskuksella näiden tavoitteiden mukaan.

Muokkaus puuttuu. OM pyytää: Kansalaisaloitteen on koskettava uuden lain säätämistä, olemassa olevan lain muuttamista tai lain kumoamista. Aloitetekstistä tulee käydä ilmi, mitä muutosta lainsäädäntöön ehdotetaan.

Sisällysluettelo

Lastensuojelun ongelman määrittely - verukkeiden keksiminen virkavaltaan pakottamiseksi

Ennakkoluuloisuus

Lastensuojelun rajaton asema yhteiskunnassa

Syrjintä

Alistava tuki

Sisäryhmäajattelu

Aloitteen poliittinen tavoite

Oikea tuki

Väärät lastensuojelun ongelman määritelmät

Pedagogiikka lasten oikeassa kohtelussa

Perhelaitos sijaishuollon korvaavana palveluna

Aloitteen tavoitteet

1. Huostaanotto tehdään vain jos vanhemmat eivät tule perhelaitokseen

2. Avohuolto korvataan valvotulla perhelaitoksella 3. Koko lastensuojelulain nimi muutetaan perhetyölaiksi

4. Lapsen viemisen sijaan keskitytään tunnistamaan todellinen ongelma ja ratkaisemaan se objektiivisilla hoitomenetelmillä. Apuna on asiakkaan ja ammattilaisten yhteinen merkintä A Mitä tehtiin B Arvostelu C Oma selitys

5. Kaikki nykyiset sijaishuoltopäätökset muutetaan perhelaitoslähetteiksi koko perheelle

6. Kaikki tähän asti tehdyt

asiakassuunnitelmamerkinnät vanhemmista ja lapsista poistetaan tai niitä käytetään materiaalina asioiden todistamiseen ja dialogiin

7. Asiakkaan määritelmä muutetaan lapsesta lapseksi ja vanhemmiksi

8. Lastensuojelutyöntekijät rajoitetaan vain tekemään lähete koko perheelle

9. Lastensuojelutyöntekijöitä kielletään tunnistamasta ongelmia, hoitamasta niitä avohuollossa tai päättämästä hoidon epäonnistuessa sijaishuollosta

10. Vanhempien muutto lapsen luo toteutetaan heti lain voimaantullessa

11. Hoidosta kieltäytyminen ei poista oikeutta asumiseen valvotusti lapsen luona. Toiveet kotiin pääsemisestä riippuvat siitä.

12. Mieltä muuttamalla laitokseen tulemisesta huosta muuttuu taas perhelaitokseksi

Perhekeskuksen tehtävät

1. Tyydyttää virkamiehen tarve estää pahoinpitelyt, valvoa ja kasvattaa lapsia ja vanhempia

2. Opettaa lapsi ja vanhemmat selviämään arjesta terveellisesti ja yhteiskuntaan sopivasti

3. Kieltää lasten ja vanhempien erottaminen

4. Suojella lapsia ja vanhempia lastensuojeluorganisaatiolta ja ihmisten ennakkoluuloilta, jolloin yksilö ei ole yksin valtiota ja ennakkoluuloja vastaan. Edustaa yhteisöä perheen elämässä, jossa ihmiset osallistuvat dialogiin tasavertaisina yksilöinä 5. Kannustaa molempia vanhempia hyvään vanhemmuuteen

Aloitteen perustelut

Lastensuojelu on laajassa mielessä merkki yhteiskunnan kyvyttömyydestä käsitellä perheväkivaltaa. Perhekeskus on projekti, joka pyrkii korjaamaan tämän syvän yhteiskunnallisen ongelman, ihmisten kärsimyksen ja sosiaalipolitiikan lapsiperheiden alueella.

Lastensuojelu on virheellinen ja irrationaalinen käsite, jossa oletetaan vanhemmat uhiksi eikä kanssaihmisiksi. Lastensuojelua ei pidä olla olemassakaan. Se on ristiriidassa tuen, hoivan, lastensuojelulain, tieteellisen ajattelun ja tosiasioiden kanssa ja aiheuttaa syrjintää.

Lastensuojeluorganisaation ongelma on tämä: Vallankäyttö, jossa työntekijät keksivät mielenterveysvalheita ja vääristelevät perheiden asiat varmistaakseen virkamiehen aseman toteutumisen. Kaikki viranomaiset vääristelevät merkityksiä luodakseen verukkeen omalle vallankäytölleen ja pakottaakseen sille. Koko yhteiskuntajärjestys perustuu vääristelyn käyttämiseen. Siten ei voida rakentaa yhteiskuntaa eikä tehdä hyviä päätöksiä.

Toinen konteksti vallankäytölle on ennakkoluulot lasten pahoinpitelijöitä vastaan. Lastensuojelun työntekijöiden toimintaa ohjaavat ennakkoluulot, virkavallan väärinkäyttö ja tunteellisuus. Nämä ennakkoluulot ovat yleistyneet ja ovat periaatteessa sama kokemus kuin koulukiusaamisessa. Outoja ihmisiä nöyryytetään ja murskataan.

Lastensuojelu on ikään kuin ennakkoluuloisten ihmisten pääsy virkamiesasemaan ja vallankäyttöön. Suomen hallituksessa on ennakkoluuloisia poliitikkoja, jotka ovat päättäneet luoda lastensuojelun organisaation nykyisenlaisesti. Siellä pelkkä ennakkoluulo, huoli, riittää toimenpiteeseen, koska kaltevan pinnan argumentin mukaan lasta voidaan pahoinpidellä, jos toimenpiteeseen ei ryhdytä ennaltaehkäisevästi.

Sitä hierarkiaa ja tunnepitoista, kiihkomielistä ja todisteetonta ajattelutapaa käytetään ratkaisuna perheväkivaltaan. Lastensuojelutyöntekijöiden kyky tehdä arvioita ja päätöksiä omien arvioiden perusteella on käytännössä asenteiden, ennakkoluulojen ja olettamusten käyttämistä lopullisten päätösten tekemiseen. Silloin yhteiskunta muuttuu suvaitsemattomaksi, julmaksi ja erottelevaksi.

Kuvaavaa on se, että sisäryhmässä oleville sosiaalityöntekijöille ja lastensuojelun kannattajille tilanne on hieno ja oikeudenmukainen. Suvaitsemattomuutta kokevat vanhemmat ja lapset, joiden näkökulmaa ei koskaan huomioida. Julmaa on lapsen riistäminen, epätodet vääristelmät, rankaisu, nöyryytys ja syyttäminen lapsen pahoinpitelystä ennen kuin lasta on pahoinpidelty. Erottelua on se, että vanhemmat hiljennetään ja eristetään lapsistaan ja meitä kohdellaan vääränä ulkopuolisten toimesta sillä perusteella, että ”kyllä siellä kuitenkin joku juttu oli” tai ”olet psykoottinen. Hyvä että tuollaiselta lapsi vietiin turvaan”.

Huostaanotetut lapset eivät ole useimmiten edes kokeneet väkivaltaa. Kaikki lastensuojeluvanhemmat eivät ole väkivaltaisia. Lapset ovat huostassa sosiaalityöntekijän takia, riskin verukkeella joskus tulevaisuudessa tapahtuvasta. Ihmisillä herää linnakundeista ja lastensuojelun tapauksessa kauheita tunteita, jotka estävät objektiivisen ajattelun ja kutsuvat sitä suhtautumistapaa, jossa heitä pitää estää tai vihata.

Lastensuojelu toimii moraalisen auran voimalla, jossa lapsen edulla kuitataan äärimmäinen väkivalta perheitä vastaan. Lastensuojeluilmoituksia tekevät kansalaiset uskovat lasten pahoinpitelyn olevan moraalisesti kammottavaa samoin kuin sosiaalityöntekijät, mutta he eivät tiedä sosiaalityöntekijöiden menetelmiä. He vain olettavat niiden olevan “oikeutettuja”.

Millään arvioilla ei ole kosketusta tosiasioihin, koska arvio menee aina vikaan ilman sen kohteen mukanaoloa. Äärimmäiset ihmisoikeuksien rikkomukset perustellaan pelkällä ennakkoluulolla, asenteella, tunteella ja mielipiteellä. Sosiaalityöntekijät tekaisevat arvioita ja tekaisevat tuen tarvetta saadakseen arvioida.

Paras tapa nähdä valheet onkin poikkeavuudet. Huolien ei täydy olla täsmällisiä, koska ne osoittavat poikkeavuutta. Vanhempi ei ole sosiaalisesti hyväksytty ja normien rikkomisesta seuraa Max Weberin teoriassa aina rangaistus. Pointtina ei ole tuki vaan määräysvalta poikkeavuuden kieltämiseksi.

Kuvailen seuraavaksi lastensuojelun ongelmallista asemaa yhteiskunnassa. Lastensuojelun arvostelu on suomalaisessa yhteiskunnassa mahdotonta. Se on tabu ja sen rikkomisesta rangaistaan. Juha Mäenpää esitti hyväntahtoisesti lastensuojelun ongelmien korjaamisehdotuksen eduskunnassa syksyllä 2024. Hänestä sosiaalityöntekijöiden pitäisi olla itse vanhempia, jotta he olisivat päteviä lastensuojelutyöhön. Tällöin he ymmärtäisivät perheiden normaaleja tilanteita eivätkä liioittelisi niitä. Hän kutsui huostaanottopäätösten perusteluja oudoiksi. Tämä ei korjaa vääriä huostaanottopäätöksiä, koska sosiaalityöntekijät eivät liioittele syitä siksi, että he eivät ymmärrä normaaleja tilanteita vaan tahallaan pakottaakseen vanhempia virkavaltaansa. SDP:n Ilmari Nurminen ja IL toimittaja Marko-Oskari Lehtonen leimasivat Juha Mäenpään ajatuksen kohtuuttomaksi yllätykseksi. Hän on ollut kansanedustajana 2019 lähtien. Hänen oikeutensa toimia kansanedustajana siis haastettiin Iltasanomissa siksi, että hän kyseenalaisti arvon lastensuojelun työntekijöitä ja huostaanottopäätöksen syitä. Hallinto-oikeus kirjoitti meistä, ”kirjoitusten perusteella hän ei todennäköisesti kykene ottamaan lapsen etua huomioon”. Ylirikoskonstaapeli hylkäsi rikosilmoitukseni sillä verukkeella, että huono päätös ei ole laiton, virkamiehellä on oikeus arvioida ja tuki ei ole aina tahdonvaraista. Minä olin todistanut, että tuen tarve on valhe. Vanhempien ja lasten näkökulman kysyminen on kielletty, sosiaalityöntekijää ei saa syyttää valehtelusta, se leimataan salaliittoteoriaksi ja voi saada potkut. Sama stigma pätee puolueiden jäseniin. Maltillinen arkipuhe ja valtavirta ei epäile lastensuojelun työntekijöiden väitteitä. YLE:hän ei mitään lastensuojelujuttuja julkaise, elleivät ne ole todella hyvin todistettuja. Äärioikeistolainen erottelu koskee paitsi vanhempia, myös lapsia, toimittajia ja poliitikkoja tai ketä tahansa, joka vastustaa lastensuojelun työntekijöitä. Suomeen on syntynyt hyssyttelykulttuuri ja sosiaalinen rakenne, jossa kaikki alistuvat lastensuojelun työntekijöille sairaaksi leimaantumisen uhalla.

Sosiaalityöntekijöiden valehtelua ei kyetä myöntämään. Sosiaalityöntekijä on melkein varmasti oikeassa. Sen sijaan puhutaan pätevien sosiaalityöntekijöiden tai mielenterveyspalvelujen puutteesta. Kaikki kehitysohjelmat lastensuojelussa kohdistetaan virkamiehen tukemiseen. Lapsen tai vanhempien näkökulmaa kieltäydytään kuuntelemasta Lainvastaista toimintaa ei tuoda tuomioistuimiin. Sosiaalityöntekijöiden ennakkoluuloiset väitteet asiakirjoissa jätetään menneisyyteen ihan kuin niitä ei olisi olemassa tai vanhempi oletetaan vaaralliseksi siksi, että niin väitetään papereissa. Seurauksena on vanhemman syrjäytyminen lapsensa elämästä, uuden perheen hankkimisesta, varhaiskasvatusalan työpaikoista ja sote-palveluista.

Kuvailen tässä lastensuojelun aiheuttaman syrjinnän. Suku hylkää lastensuojeluvanhemman. Sijaishuollossa olevan lapsen suvulla on edessä melkein varmasti suhteen loppu vanhemman kanssa. Vanhemmat tarvitsisivat tukea läheisiltään lastensuojelun työntekijöitä vastaan eikä päinvastoin. Isovanhemmilla ja muulla suvulla on asenteita, joiden mukaan vanhemman täytyy kunnioittaa sijaisperhettä. Lapsi muka viihtyy siellä. Kyllä he ovat ihan kivoja, heillä on koulutusta ja lapsella on turvallinen paikka elää, vaikka vanhempi on todella aina tarjonnut sellaisen lapselleen. Suvulla on ennakkoluuloja, joiden mukaan vanhempi ei ole kunnioittanut sijaisperhettä, on riippuvainen lapsestaan tai yrittää kilpailla eksän kanssa lapsen saamisesta. Ne haavoittavat vanhempaa, joka on hyvä vanhempi. Vanhempi katkaisee välit sukuun itse, koska kokee olevansa syyttelyn ja häpeän aihe. Isovanhemmat lopettavat yhteydenpidon, koska he eivät "jaksa" tuskaa.

Kaikki olettavat uhrien tekevän kuitenkin jotain pahaa lapsille.

Ja työntekijöiden puhuvan aina totta.

Tässä kohdassa kuvailen lastensuojelun antamien tukipalvelujen ongelman. Tukitoimet eivät ole koskaan tarjonneet mitään tukea mihinkään tiettyyn asiaan vaan vain lapsenhoidon valvontaa. Niissä kerätään merkkejä vioista, joihin ei anneta palautetta ja niitä käytetään oikeustasojen laskemiseen, jos vanhempi vastustaa. Varhaiskasvatustyöntekijät, päiväkodit, neuvolat ja koulut kyttäävät poikkeavuuden ja virkamiehen vastustamisen merkkejä ja rankaisevat niistä tekemällä lastensuojeluilmoituksia. Samalla lapsi on iloinen ja terve kotona.

Tukitoimien lopettaminen on keino estää vanhempaa vaikuttamasta oikeustasojen laskemisen perusteluihin. Perhetyön estäminen on sosiaalityöntekijän keino varmistaa määräysvalta. Vanhempi ei kykene vaikuttamaan syihin (ostrasointi), joilla sosiaalityöntekijä perustelee sijaishuollon, kun oman lapsen kanssa ei enää voi olla perhetyössä. Jos me olisimme tukitoimissa, me voisimme osoittaa pärjäävämme voisimme hankkia todisteita siitä. Kahden tunnin tapaaminen kerran kahdessa kuukaudessakaan ei riitä todisteiden saamiseen. Samalla sosiaalityöntekijät manipuloivat pieniä lapsia pitämään omaa isää ja äitiä etäisinä. Sijaishuollon sosiaalityöntekijä pyysi 6-vuotiasta lopettamaan isän kanssa puhumisen, kun kuulumiset on vaihdettu, koska puhun Lapsille huostaanoton vääryydestä. Lapsi haluaa noudattaa sääntöjä ja lopettaa iloisesti puhelun etuajassa. Sijaishuollon sosiaalityöntekijä kirjoitti rajoituspäätökseen, että Lapsi ei halua puhua kanssani pidempään. He tekevät jotain pahaa sinulle. Sinun ei täydy puhua, jos et halua. Onko täällä kivaa. Tämä on sinun kotisi nyt. Tavoite on pitää yllä sijaishuoltopäätöstä ja estää sen kyseenalaistaminen.

Sosiaalityöntekijöillä on pitkälle kehittyneitä manipulaatiokeinoja, joilla he pyrkivät saamaan vanhemman näyttämään epäuskottavalta ja itsensä viralliselta asiantuntijalta.

Lastensuojeluorganisaation sosiaalityöntekijät käyttävät pakottamisen keinoja, jotka vastaavat sosiologi Albert Bidermanin 1957 sotavankien kiduttamisen menetelmiä eli stressimanipulaatiota:

Eristäminen: Vaikutus ja tarkoitus: Riistää kaiken sosiaalisen tuen kyvyltä vastustaa. Kehittää intensiivisen huolenaiheen itsestä. Tekee vanhemmasta riippuvaisen sosiaalityöntekijästä.

Havainnon monopolisointi: Kiinnittää huomion välittömään hätään. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä riistää lapsen ja kyseenalaistaa mielenterveyden. Hän luo kriisin, ja sitten esittää itsensä ainoana ulospääsynä siitä. Menetelmä pakottaa, jossa eliminoidaan informaatio, joka ei ole myöntyväistä vaatimusten kanssa. Rangaistaan itsenäisyydestä ja/tai vastustuksesta.

Nöyryyttäminen ja halventaminen: Vaikutus ja tarkoitus: Eläimellisen tason huolet. Tekee vastustuksesta kalliimpaa kuin myöntymisestä “tukeen ja yhteistyöhön”. Esimerkki: Tapaamisen kieltäminen. “Nii, joo”. Tavoitteellisen vastustuksen kääntämisen “tiedostamattomaksi” mielenterveysongelmaksi. Avohuollon sosiaalityöntekijä 2021: Dominoiva, itsereflektioon kyvytön, mentalisaatiohäiriö, jonka toteaa 29-vuotias sosiaalityöntekijä itse ilman tutkimuksia, ja lapsen ensin riistettyään valheiden turvin, kun yritin keskustella hänen väitteistään huostaanottopäätöksessä. Sain 30 minuutin rajoitteen, jolloin en saisi puhua “omista asioistani”. Parisuhdepsykoterapeutti 2021: Jos teillä ei olisi lasta, ketään ei kiinnostaisi. Mielessä voi olla vaikka mitä pahaa, mutta emme tiedä, koska hän en puhu mitään. Nyt emme halua kuulla isältä enää mitään. Ei täällä voi antaa parisuhdepsykoterapiaa. Teillä toisistaan erillään vanhemmuutta. Minä tein oikein ja patistin apaattista äitiä. Jos te ette hoida lastanne, niin Suomen valtio tekee sen. Perhekuntoutus 2021: Miksi te ette ole pakanneet vihaisesti. Päätin itsenäisesti pakata vasta sitten, kun tiedän mitä siellä ei ole. He kohtelivat meitä niin kuin me emme osaa edes varustaa kodin perusasioita. Ei tämä tässä ulkona riitelemällä parane huudettiin. Vastasin parkkipaikalla, että älä huuda meille. Perhetyöntekijä huusi uudelleen, täällä aina ääni nousee näin. Sisällä kysyin äidiltä rauhallisesti, onko täällä potta vai nostetaanko kakkaamaan pöntölle. Minulle huudettiin, nyt viette Lapsin sinne kakkaamaan! Ensin esitetään väite virallisessa rajoitus- tai huostaanottopäätöksessä, että vanhempi näyttäytyy epävakaana. Sitten väitetään vuosien päästä tällä perusteella, että on huoli pitkään jatkuneista mielenterveyshuolista. Sitten syytetään vanhempaa siitä, ettei suostu epävakautensa hoitoon, nepsyhoitoon (johtava sosiaalityöntekijä ekaa kertaa 9/2024), tukeen ja yhteistyöhön. Epävakaus oli pelkkä työntekijän väite, joka tavallisesti on rangaistus vastustuksesta.

Uuvuttaminen: Heikentää mentaalista ja fyysistä kykyä vastustaa lastensuojelun työntekijää. Yhdeksän kuukauden rajoituspäätökset ja oikeustasojen alentamiset. Ovelta käännyttäminen, Johtava sosiaalityöntekijä 2021: “Vanhemmilla on vain tunnereaktio”. Menimme Lapsin sijoituksen jälkeisenä päivänä lastensuojelun avohuollon oven taakse ja pyysimme saada ratkaista asiat. Meitä ei päästetty sisään. Avohuollon sosiaalityöntekijä antoi meille tapaamisajan parin viikon päästä. Opettaa, että ehkä näin pitkään lasta kaivattuaan, vanhempi ei enää uskalla vastustaa ja olla itsenäinen.

Uhkaukset: Luo ahdistusta ja epätoivoa. Korostaa tottelemattomuuden hintaa. Avohuollon sosiaalityöntekijä 12/2020: Jos te ette tule perhekuntoutukseen, lapsenne otetaan huostaan.

Ajoittaiset palkitsemiset: Positiivista motivaatiota myöntymiseen. Haittaa puutteeseen sopeutumista. Äiti saa tavata lasta viikoittain kolme vuotta, koska äidin mukaan“pitää tehdä vain niin kuin sosiaalityöntekijä sanoo”. Opettaa minulle, että saan samat oikeudet, jos lopetan vastaanväittämisen. Videopuhelu kerran viikossa, äänipuhelu kerran viikossa ja tapaaminen valvottuna kaksi tuntia kerran kahdessa kuukaudessa. Jos ne kiellettäisiin kokonaan, en enää kuuntelisi vaatimuksia.

Kaikkivoipaisuuden osoittaminen: Vihjaa vastarinnan olevan turhaa. Vanhemman kasvojen täydellisen hallinnan osoittaminen. Oman lapsen menettämisestä aiheutuneen surun pelkistäminen tunnereaktioksi (Johtava sosiaalityöntekijä 2021). Ankaruus itkua kohtaan ja lapselle sanominen. Älä itke: ennen vanhaan itkevät lapset laitettiin kurituoliin. Yhteenotto. Mielenterveyden kyseenalaistaminen, konfrontaatio äärimmäisillä, valheellisilla kärjistyksillä, jossa ei tavoitella todisteita tai ratkaisuja vaan äärimmäistä itse-epäilyä. Sitten opetetaan, että niiden vastustaminen on rangaistavaa. Sosiaalityöntekijä tuhoaa ihmisen ja sitten kaataa vanhemman päähän uusia arvoja ja normeja tyhjästä.

Turhanpäiväisten vaatimusten pakottaminen: Kehittää myöntymisen tapaa. Sääntöjen toimeenpano.

Tällainen vallankäyttö on tyypillistä Erving Goffmanin totaali-instituutioille. Niihin kuuluvat mielisairaala, vankila, armeija ja lastensuojelu. Totaali-instituutioissa on tiukat säännöt, komentohierarkia jajyrkät rangaistukset sääntöjen rikkomisesta. Hierarkialle on tyypillistä se, että oikeus vaikuttaa sääntöihin ja ilmaista itseään perustuu asemaan eikä tarpeeseen. Oikeustasojen nosto ja lasku lastensuojelussa vastaa suljetun psykiatrisen osaston käytäntöjä. Näitä ovat tapaamisaikojen harvennus tai lisääminen ja jyrkkä rangaistus kaikkeen vastustukseen tai itsenäisyyteen.

Lastensuojelun kannattajat käyttävät neljää rituaalinomaista termiä: Tuki, huoli, yhteistyö ja lapsen etu. Niillä on ideologinen sisältö. Emile Durkheim kuvasi teoksessaan Uskontoelämän alkeismuodot rituaaleja. Ne toistetaan samalla tavalla, tuottavat kokemuksen yhteydestä pyhään, yliluonnolliseen ja muuntavat ideologiat ja myytit kokemuksellisiksi. Rituaalit välittävät työntekijän sosiaalista hierarkiaa.

Lastensuojelutoiminta on demagogiaa. Demagogian määritelmä on se, että vedotaan tunteisiin eikä rationaalisiin argumentteihin, jotta saataisiin kannatusta jotain ihmistä tai ihmisryhmää vastaan. Lastensuojelun kannattajat ja lastensuojeluvirasto saavat kannatusta ja hyväksyntää toimilleen vanhempia vastaan vetoamalla huoliin ja lapsen etuun.

Sosiaalityöntekijä juttelee kanssamme vain saadaksemme meidät myöntymään totteluun paremmin. Ja heti kun kyseenalaistan sosiaalityöntekijän, he antavat rajoitteita keskustelulle. Kun vastustaa sosiaalityöntekijää lapselle, että hän ei kuulu sijaishuoltoon, he vähentävät asteittain yhteydenpito-oikeuksia, kunnes ne poistetaan kokonaan.

Keskustelut ja palaverit ovat suljettua neuvottelua (Woods 1983), jossa sosiaalityöntekijät eivät kerro tavoitteitaan tai tulkintojaan ääneen ja yrittävät toimia vanhempia vastaan. Avoin neuvottelu on sellaista, jossa sosiaalityöntekijät pyrkivät löytämään ratkaisuja ja määrittelemään ongelmia rehellisesti. Sosiaalityöntekijät vain ottavat yksipuolisesti kertomamme vastaan ja sitten ilmoittavat päätöksen jälkikäteen. Vanhempien kuulemistilaisuudet käytetään sen lukemiseen ja meidän odotetaan vastaavaan suullisesti ja valmistautumatta. Mikään todistelu ei vaikuta päätöksiin. Vanhempien odotetaan puhuvan heille heidän suljetussa toimistossaan ilman äänitystä. Sosiaalihuollon vastuuyksikön päällikkö päällikkö kieltäytyy tapaamasta vanhempia ja sitten vääristelee, että vanhempi on kieltäytynyt keskustelusta lastensuojelun työntekijöiden, siis alaistensa kanssa. Hän haluaa vanhemman tottelevan alaisiaan ja kieltäydyy asioimasta kanssani.

Sisäryhmäajattelu

Ennakkoluuloisuudessa on Henri Tajfelin sisäryhmäajattelusta sosiaalisen identiteetin teoriasta. Ihmiset perustavat oman itsensä lähimpään ryhmään ja siinä oleviin normeihin ja arvoihin. Mitä samanlaisempi ryhmä on, sitä varmempi ihminen on itsestään. Sisäryhmän tunteita ei tarvitse todistaa, ja ulkoryhmän tosiasioita ei tarvitse tunteita. Vanhempia vaaditaan todistamaan, että he eivät ole mielisairaita ja vahingoita lapsia, mutta lastensuojelun kannattajien ei täydy todistaa, että vanhemmat ovat mielisairaita ja vaarallisia. Lastensuojelun työntekijöiden ja valtion virkavallan pätevyyttä korostetaan ilman näyttöä ja lastensuojeluvanhempien ja lasten kokema kärsimys oletetaan ilman todisteita. Vanhemmat kategorisoidaan summittaisesti vääriksi ja sisäisesti yhdenmukaiseksi Sisäryhmässä sallitaan tunteita ja erilaisuutta, mutta lastensuojeluvanhempia pidetään samanlaisina, sairaina ja vaarallisina.

Sosiaalityöntekijät korostavat omaa valtaansa ostrasoimalla (Kipling 2005, Arjen sosiaalipsykologia, s. 210) vanhempia ja lapsia, eli yrittävät saada meidät näyttämään huonommalta saadakseen huostaanottopäätöksen. Ostrasismi ’ostracism’ tarkoittaa sulkeminen pois yksilöiden tai yhteisöjen yhteydestä tahattomankin normin rikkomisesta. Se perustellaan jollakin asialla, johon jäsen ei voi vaikuttaa”. Se tarkoittaa sosiaalityöntekijän esittämää valhetta perheen tilanteesta. Huostaanotto perustellaan tekosyyllä eikä itse normin rikkomisella. Huostaanotto ei ole ainoa vaihtoehto vaan sosiaalityöntekijä estää perhetyön ja tukitoimet. Sosiaalityöntekijä tekee huostaanoton, vaikka muiden mukaan tilanne ei vaadi sellaista ja vanhemmat edistyvät tai vaikka tuen tarve on sosiaalityöntekijän itsensä keksimä alun perin.

Irvin Janis 1972 on tutkinut ryhmäajattelua. Se johtaa huonoihin päätöksiin, vaikka lähtötekijät olisivat suotuisia. Ryhmäajattelulle on tyypillistä

1 ylivoimaisuus

2 haavoittamattomuus

3 moraalisuuden tunne

4 vastapuolen alempiarvoisuus (totteluun pakottaminen)

5 näennäisperustelut (virheelliset syyt)

6 konformisuus (kaikkia rangaistaan lastensuojelun toiminnan arvostelusta, sama kuin lasten pahoinpitelyn kannattaminen)

7 itsesensuuri

8 tarve nopeaan päätökseen (vrt. ennaltaehkäisy)

9 suljettu ryhmä (perheiden asiat päätetään ovien takana ja vanhemmat ja lapset eivät osallistu siihen. Yksityisyyden suoja ja asiakirjasalaisuus)

Kaikki tekevät pahoinpitelyn olettamuksia vahvistavia tulkintoja (sosiaalipsykologian emeritusprofessori Markku Ojanen) vanhemmista. Omat pelot attribuoidaan lastensuojeluvanhempien sisäisiksi ominaisuuksiksi, vaikka sille ei ole todisteita ja pelkästään siksi, että me olemme lastensuojelussa. Koska oma pelko lasten murhaamista, hakkaamista ym. fantasioita kohtaan itselle tosi, todistaa se pelko sen, että kuka tahansa lastensuojeluvanhempi on tällainen. Sanonta “kyllä siellä joku juttu oli” on tulkinnan vahvistava asenne. Sitä käyttävät poliisit, jotka kuuntelevat vanhempaa ja hylkäävät rikosilmoitukset sosiaalityöntekijöiden valehtelusta sekä netin anonyymit kommentoijat. Toinen on “virkamiehellä on oikeus arvioida”. Sama oikeus on kaikilla netissä. Kaikki etsivät koko ajan outouden merkkejä. Pelko lapsen vahingoittamisesta oikeuttaa jahtaamaan vanhemman vikoja, jotka saattavat johtaa lapsenmurhiin.

Kuvailen nyt aloitteen poliittisen tavoitteen. Suomen valtio kannustaa ihmisiä ennakkoluuloisuuteen lastensuojeluilmoitusjärjestelmällä. Tällaisen virallisen instituution lopettaminen on välttämätöntä. Se on vakava ongelma suomalaisen yhteiskunnan arvoissa, ajattelutavoissa, lainsäädännössä, osallisuudessa ja tavassa luoda merkitykset yhdessä. Virallisen valtion palvelun täytyy edustaa rationaalisuutta ja tasavertaisuutta, jossa mikään erityisintressi tai ryhmä ei ole sisä- ja ulkopuolinen. Suomen hallituksen tulee säätää laki, joka mahdollistaa toipumisen perheväkivallasta ja estää perheväkivallan. Tämä tarkoittaa dialogia ja mukaanottavaa toimintaa, jossa merkitykset luodaan yhdessä.

Lastensuojelulain ja suomalaisen kulttuurin välillä on vakava ristiriita. Laki velvoittaa tukeen, mutta silti sosiaalityöntekijät pyrkivät lopettamaan sen. Mikään ongelma ei ole merkki huostaanoton tarpeesta vaan tuen tarpeesta. Huostaanoton pitäisi olla tilapäinen, mutta se ei pääty koskaan. Tähän riittää käytännössä myös pelkkä kokemus outoudesta, ennakkoluulo, eikä lapsen tarvitse edes olla onneton tai huonosti hoidettu. Laki on näennäinen. Siihen vedotaan, mutta samalla toimitaan sitä vastaan.

Lastensuojeluorganisaatio pitää lakkauttaa kokonaan. He ovat todistaneet, että lapsia kuolee lastensuojelun valvonnassa ja terveet ja iloiset lapset otetaan turhaan huostaan. Turha huosta määritellään siten, että lapsi on terve ja iloinen. Mitään haittaa ole vielä tapahtunut. Sosiaalityöntekijät ja heidän moraalis-sävytteinen rangaistusmielialansa, eivät pyri sosiaalipedagogiseen voimavarojen antamiseen, persoonalliseen kasvuun ja ongelmien ratkaisemiseen. Kyse ei ole siitä, että kuka on oikeasti huumeriippuvainen vaan sosiaalityöntekijän tekaisemasta uhasta ja vaarasta, joka ei kuulu hoitoajatteluun eikä se sovi stigmaksi kenellekään ihmiselle. He ovat täysin epäpäteviä antamaan sellaista. He hakevat pelkkää tottelua, näyttöjä tottelusta, myöntyvyyttä ja hiljaa olemista. He valehtelevat mielenterveyshuolia, jos ei tottele ja ottavat terveet ja iloiset lapset turhaan sijaishuoltoon. He jättävät tottelevaiset ja myöntyväiset sairaat yksin kotiin. Siksi lapsia kuolee lastensuojelun valvonnassa. Sosiaalityöntekijät ovat tietoisesti nostaneet heidän “oikeustasoaan” ja päättäneet jättää heidät yksin.

Esitän seuraavaksi pätevän tuen merkityksen.

Mikään outous, sosiaalinen sopeutumattomuus tai ärsytys eivät perustele sijaishuoltoa. John Stuart Mill oli moraalietiikan kirjoittaja, joka loi haitan periaatteen: Kun tekoni ei aiheuta haittaa muille, minua ei voi rangaista siitä, etten tottele määräyksiä.

Lastensuojelun kontekstissa mikään ongelma ei tarkoita, että vanhempi on moraalisesti ansainnut joutua eroon lapsestaan. ”Jotkut eivät vain kykene huolehtimaan lapsistaan” on vaarallista ajattelua ja se pitää korjata siten, että jotkut eivät ole sillä hetkellä kykeneviä.

Niin linnakundit kuin lasten pahoinpitelijät pystyvät kokemaan erilaisia ajattelutapoja ja toimintamalleja, valitsemaan toisin ja tekemään väitteitä omista syistään. Ihmiset pyrkivät aina pärjäämään parhaimmalla mahdollisella tavalla niissä olosuhteissa, joka heillä on.

Valinnat riippuvat voimavaroista. Eri voimavaroilla valinnat muuttuvat. Siten myös rikollisuus ja lasten pahoinpitely voidaan muuttaa antamalla ihmisille parempia voimavaroja, joita he voivat käyttää toimintansa muuttamiseen. Voimavarat ovat pääomateoriassa taloudellinen, symbolinen, kulttuurinen, poliittinen ja sosiaalinen. Kaikilla tulee olla niihin pääsy. Niiden puute johtaa valintoihin, jotka ovat tietystä näkökulmasta vääriä, mutta kuitenkin välttämättömiä niiden tekijöille.

Ihminen on aina valintakykyinen. Vangit voivat kuntoutua. Linnatuomio tai lastensuojelun päätös elää erossa lapsesta ei ole ansio. Tukeen kuuluu se, että kukaan ihminen ei ole koskaan stigman kaltainen.

Ihmisen ongelmat ovat kärjistymisiä, joita ei edes tapahdu yleensä. Sosiaalityöntekijä Aki Nummelin on sanonut, että hän näki työssään lapseen kohdistuvaa väkivaltaa tuskin koskaan. Vain joskus oli väkivaltaa ja se kohdistui puolisoon. Mitään väkivaltaa ei siis ole. Huostaanotetut lapset eivät ole kokeneet mitään väkivaltaa. Ei ole mitään vaarallisia vanhempia, jotka eivät ole sopivia lapsenkasvatukseen. Kyse on pelkästä vihapuheesta ihmisryhmää vastaan. Suomen hallitus on luonut valheen väkivallan kasvusta, jolla manipuloidaan ihmisiä kannattamaan virkamiesten vallankäyttöä lastensuojelussa.

Teoriassa kolmella sosiaalisen vuorovaikutuksen tasolla on aina kaksi dynaamista suuntaa, itsestä muihin yhteisöön ja yhteiskuntaan sekä muista itseen tai kustakin tasosta toisiinsa.

Yksilön kannalta meidän täytyy kyetä osallistumaan yhteisöön ja määrittämään merkitykset ja persoona dialogissa. Yksilön täytyy sopeutua yhteiskunnan normeihin ja tulla samankaltaiseksi.

Yhteisön täytyy sallia yksilön osallisuus. Yhteisön täytyy kyetä vaikuttamaan virkamiesten ja lakien toimintaan.

Yhteiskunnan täytyy luoda sellaiset yhteisöt, jotka osallistavat yksilöt ja haastavat yhteiskunnan lait ja asenteet. Yhteiskunnan, virkavallan ja lakien täytyy sallia yksilöllisyys, itsenäisyys ja yhteisöt eikä pelkästään asettaa rangaistuksia yksilölle. Yhteiskunnan täytyy olla stigmatisoimatta itsenäisiä ihmisiä ja jakamasta ihmisiä kategorioihin.

Perheväkivalta ja pahoinvointi johtuu osaltaan syrjäytymisestä. Sairaudella ja rikollisuudella on aina yhteys yksilön suhteeseen yhteisöön ja yhteiskuntaan. Ihminen on epäsosiaalinen, koska hän on syrjäytynyt. Sen vastakohta ei ole rangaistus ja syrjintä vaan integrointi. Perheterapia on yhteiskuntaan (ja psyykkistä) integrointia. Sosiaalisen konstruktionismin teorian mukaan yksilö ja merkitykset luodaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Rikos ei ole yksilön omalla vastuulla eikä mielisairaus johdu esimerkiksi geeneistä.

On tunnistettava yhteiskunnalliset ja yhteisölliset syyt yksilön tekemille valinnoille. Perhekeskuksen tehtävä onkin muuttaa myös virkavaltaa, korkeakoulutettuja, poliiseja ja oikeistopoliitikkoja. Perhekeskus edustaa sitä yhteisöä, jonka lastensuojelu on tuhonnut eristämällä vanhemmat tukitoimista ja joka puuttuu vanhemmilta heidän vahingoittaessaan lastaan. Perhekeskuksen tehtävä on lisätä kaikkien, yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan kykyä käsitellä perheväkivaltaa ja estää sen tapahtuminen. Tehtävän luonteeseen kuuluu se, että sitä ei pakoteta vaan ihmiset tekevät sen yhdessä tai siis tekijä lopettaa sen itse.

Perheväkivalta syntyy vuorovaikutuksessa kahden muun osa-alueen kanssa. Autoritaarinen lastensuojelu tuottaa lisää väkivaltaa, jolloin epäonnistutaan väkivallan kierteen ratkaisemisessa. Rankaisu johtaa uusiin ristiriitoihin. Ihminen ei opi hyväksyttävää vaihtoehtoa, ymmärrä tekojensa haittoja eikä voi käydä asiaa läpi. Lastensuojelu estää vanhempia käymästä asiaa läpi ja tekee meistä pudokkaita. Lastensuojelu ja sen perustaneet poliitikot uskovat, että Suomi voi sulkea ihmisryhmän pois yhteiskunnasta ja ikään kuin muodostaa linnoitus toisten ympärille, joka suojelee yhteiskuntaa loputtomasti.

Mikä lastensuojelun ongelma ei ole

Toisen puolison tekemää eroisän vieraannuttamista ei voida estää vieraannuttamista kieltämällä, koska päätöksen tekee aina sosiaalityöntekijä (Ville Lahti Knuuttilan virhe, Fathers Rights Finland). Jos lastensuojelu haluaisi, he voisivat määrätä äidit antamaan lapsen isälle puolittain ajasta.

Myöskään voitonteko kieltäminen ei estä turhia huostia, koska silloin huostaanotot vain rahoitetaan julkisesti (Perheiden parhaaksi, Timo Jalava). Vaikka rahoitettaisiin lastensuojelu julkisesti ja poistettaisiin kaikki palkkiot sijaishuollosta, sosiaalityöntekijän pitää silti muuttaa arviotaan. Miksi et haastaisi sitä valhetta suoraan talousjärjestelmästä puhumisen sijaan?

Mielenterveysongelmat ja kulut kasvavat sosiaalityöntekijän väitteiden kasvaessa. Kyse ei ole riittämättömistä mielenterveyspalveluista tai rahoituksen puutteesta. Tuen ja lasten mielenterveyspalvelujen lisääminen ei vähennä sosiaalitekijöiden ostrasointia vanhempia vastaan.

Sijaishuoltopaikat eivät voi vaikuttaa sijoittamiseen omistamiinsa laitoksiin, koska päätöksen tekee sosiaalityöntekijä (Hyvili, Aila Puustinen Korhonen).

Sosiaalityöntekijöistä ei ole puutetta (lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen). Sosiaalityöntekijät luovat itse huolia ja ottavat asiakkaita ilman mitään esteitä. Aki Nummelin on sanonut, että puolet ajasta sijaishuollossa istutaan jalat pöydällä, eikä tehdä asiakkaiden kohtaamistyötä.

THL on jo ideoinut vastaavan perhekeskuksen, mutta se on alisteinen lastensuojelun työntekijöille. Jos he päättävät ottaa lapsen pois vanhemmilta, vanhemmat eivät pääse yhdessä lapsensa kanssa perhekeskukseen.

Joku on ehdottanut, että perhekeskuksen sijaan kaikki huostaanotetut lapset hoidettaisiin kotona ja tuki tuotaisiin koteihin.

Vastasin, että valtio ja iso osa oikeistomielisistä haluavat estää lapsenmurhat. Kotityö ei voi varmistaa lapsen turvallisuutta. Kotityö ei ole tarpeeksi intensiivistä, joka opettaa uusia tapoja, muuttaa vanhempia ja turvaa lapsen kasvamisen yhteiskuntaan sopivaksi. Äärioikeistolla on siis kaksi tavoitetta: Estää lapsenmurhat ja kasvattaa lapsia vanhempia paremmin. Ne eivät toteudu kotihoidossa. Siksi he ottavat lapsia huostaan.

Syy huostaanottoihin on siis se, että lastensuojelun organisaatio ei usko pystyvänsä kasvattamaan lasta tukitoimien avulla, kun vanhempi vastustaa. Huostaanotto tehdään juuri niin nopeasti, kuin sosiaalityöntekijät havaitsevat, ettei vanhempi tule koskaan tottelemaan heitä. Se ei liity lapsen tilanteeseen mitenkään. Sosiaalityöntekijät käyttävät lastensuojelulakia ja tukea oman väärän agendansa toteuttamiseen. Lastensuojeluorganisaation oma agenda on holhous ja kasvatus ja se on ristiriidassa lastensuojelulain kanssa.

Lisäksi kotihoito on näennäistä. Siellä valvotaan ja kerätään näyttöjä tottelusta, jotka ilmoitetaan lastensuojelutoimistoon selän takana. Huostaanoton korvaaminen kotihoidolla ja kotihoidon lisääminen eivät takaa sosiaalityöntekijän tottelunarratiivin korjaamista. Tottelunarrativi on piilotettu tuen verukkeen taakse.

Lapselta ei voi kysyä halukkuutta jatkaa vanhempien kanssa perhelaitoksessa, vain että "ovatko vanhemmat kivoja vai ei kotona". Kun lapsi ei halua nähdä vanhempiaan, lapsen pitää silti tehdä se. Yhteisön tulee varmistua siitä, että vanhempi toimii oikein ja lapsi tottuu vanhemmilleen. Lapsi vain vierastaa muutosta. Sosiaalityöntekijä voikin valehdella, että koska lapsi ei halua mennä kotiin, on vanhempi jotenkin huono ja sijaishuoltopaikka on parempi. Lapsen tykkääminen olla sijaispaikassa ei todista, että lapsi ei tykkäisi olla kotona, jos hän olisi täällä.

Pedagogiikka lasten oikeassa kohtelussa

Eihän lapsilta kysytä. He eivät ole täysi-ikäisiä ja voisivat päättää tärkeistä asioista. Eiväthän he vielä ymmärrä omia asioitaan. Nimilappu on hyvä, jotta ammattilainen voi käskeä lasta oikealla nimellä. Mihin sinä tuttuja tarvitset? Oikea suomalainen noudattaa sääntöjä. Tarvittaessa päiväkodin johtajan hyvä ystävä lastensuojelussa pitää siitä huolen. Tämä on karikatyyri autoritaarisesta kasvatustyylistä päiväkodissa.

Auktoritatiivinen kasvatus on ohjaavaa ja kunnioittavaa. Ihmisen psykologinen kehitys, 2014, s. 138 Baumrind 1968: "Auktoritatiivinen kasvatus on lasta huomioonottavaa, strukturoivaa ja lämmintä. Autoritaarinen on rankaisua korostavaa".

Lapsille tulee selittää tapahtumat ja tehdä heille se kokemus, että heitä kohdellaan ymmärtävinä olentoina. Opettaminen ei ole selostamista vaan lapsen annetaan tehdä kaikki itse ohjattuna. Lapset esittävät kysymyksiä, kun tarvitsevat tietoa. Lasten tunteet otetaan huomioon ja empaattisesti reagoidaan niihin ja selitetään syyt myönteisesti ja rohkaistaan olemaan iloisia.

Kun selität lapselle syyn, miksi jokin on parempi, et tarvitse rajoja. Jos hän ei usko, et ole ansainnut lapsen luottamusta. Et itse ymmärrä, että miksi vaatimuksesi ovat oikein tai väärin.

Muut aikuiset puhuvat niin kuin töissä “hei, ei meillä ole tota! Ei meillä OLE tota”. Näin kun 3-vuotias talutti ostoskärryjä Prismassa. Isä riuhtaisi ne hänen käsistään, koska hän halusi lapsen lopettavan leikkimisen. Lapsi osoitti ohimoaan ja sanoi isälle, äh! Hän halusi sanoa, että sinä melkein osuit minuun. Isä syytti lasta: ”Nyt sinun pitäisi alkaa olemaan!”. Lapsi meni lattialle makaamaan. Kun lapsi yrittää puhua jostain, siihen ei vastata tai komennetaan jostain muusta niin, että lapselle tulee hyödytön olo. Ollaan kovia ja aggressiivisia, tunteellisesti poissaolevia vain siksi, että se kuuluu muka aikuisen rooliin. Se osoittaa auktoriteettia. Lapsi laitetaan istumaan yksin vaunuihin sipsipussi tai peli kädessään. Yksi isä selitti lapselleen “tollanen ininä ärsyttää”. Toinen sanoo ostarilla "ai alat sä itkeä? No sit lähetään kotiin lepäämään!".

Ku-lehti 6.5.2023 Kasvatustieteiden emeritusprofessori Lea Pulkkinen: “Lapset tarvitsevat paljon rakkautta ja sitä, että he tietävät, mitä heiltä odotetaan. Siltä pohjalta he voivat kokea onnistumisen tunteita. Lisäksi he tarvitsevat kokemuksen sisäisestä vapaudesta ja autonomiasta, johon heitä rohkaistaan.”

Lapsilähtöisyys tarkoittaa sitä, että vanhempi on kiinnostunut lapsen asioista, keskustelee ja kannustaa yrittämään. Vanhempi on johdonmukainen, oikeudenmukainen ja pidättäytyy ruumiillisesta rankaisemisesta. Vanhempi rohkaisee lasta ottamaan vastuuta ja kannustavaa asteittaiseen itsenäistymiseen. Sopivan vaativista tehtävistä suoriutuminen vahvistaa lapsen itsearvostusta.

Kannustavatko lastensuojelun työntekijät sisäiseen vapauteen ja autonomiaan ja asteittaiseen itsenäistymiseen? Eivät tee. He vaativat ehdotonta riippuvuutta itsestään.

Perhelaitos sijaishuollon korvaavana palveluna

Lasten ja vanhempien erottamisen kieltäminen lailla estäisi sosiaalityöntekijöiden vääristelyn, lasten pahoinpitelyn kotona ja mielivaltaisissa laitoksissa ja takaisi hoitoa sekä lapsille että vanhemmille.

Perhekeskus toimisi käytännössä näin. Lastensuojelu tekee perhelaitoslähetteen lapsen huonovointisuuden perusteella eikä vanhemmuuden arvion perusteella. Terve ja iloinen lapsi kumoaa huolen ja lastensuojeluilmoituksen. Vanhemman omat vaikeudet eivät ole lastensuojelun asia. Perhelaitoksessa annetaan erimuotoisia intensiiviterapioita. Ne on suunnattu todelliseen asiaan eikä sosiaalityöntekijän vallantavoittelussa. Se erottuu ongelmakeskeisestä raskaan lääkityksen, sääntöjen ja rangaistusten menetelmästä tukemalla terveellisten ja hyvään oloon pyrkivien elämäntapojen tekemisessä. Se on niin kuin vanhemmuustakuu ja uusi palvelumuoto. Muut asiat pysyvät ennallaan. Lapsi pakotetaan laitokseen lastensuojelun työntekijän päätöksellä. Vanhemmat saavat valita asumisensa lapsen luona. Hoidosta kieltäytyminen ei poista oikeutta asumiseen valvotusti lapsen luona. Toiveet kotiin pääsemisestä riippuvat siitä. Laitoksesta kieltäytyminen tarkoittaa lapsen huostaanottoa. Mieltä muuttamalla huosta muuttuu taas perhelaitokseksi.

Lastensuojelu siis rajoitetaan pelkästään päättämään se, että kuka lähetetään perhelaitokseen. Sen jälkeen heidän hoitoon lähettämisensä, diagnosointinsa ja arviointinsa loppuvat.

Perheet voisi laittaa nykyisiin perhekuntoutus- ja sijaishuoltopaikkoihin. Ne vain miehitetään ja kalustetaan lapsille ja perheille sopiviksi. Sitä kehitetään paremmaksi.

Jos vanhemmat eivät halua lapsiaan, on kyse sijaisperheestä, niin kuin normaalisti. Se on kiistaton asia. Milloin näin muka käy? Silloin sosiaaliviranomaisen tavoite on vetää, rohkaista vanhemmat tai toinen takaisin lapsenkasvatukseen eikä päinvastoin.

Joku kirjoitti: "Tuo laitosjuttu sisältää sellaisen vaaran, että sen ympärille kehittyy sitten bisnes ja epätieteelliset arvioinnit."

Kun vanhempia ja lapsia ei voi erottaa, ei voida kasvattaa asujien määrää valheiden nojalla rajatta ja valtion tuilla. Lisäksi yhteiset kirjaukset estävät epätodet väitteet. Ammattilaiset oikeaan ongelmaan ja suora palaute. Kyse on sosiaalipedagogisesta dialogisesta työotteesta.

Lisäksi olisi kiva saada terapia päin pläsiä. Sitä varten se simulointi on. "Lapsesi huusi sinulle, koska olit uppoutunut omaan esiintymiseesi". "Lapsesi on levoton, koska häntä kohdellaan alentuvasti". "Me kohtelemme sinua hyvin, jotta opit kohtelemaan lapsia hyvin".

Perhekeskus on kompromissi, jossa lastensuojelu menettää sijoituspäätökset, mutta saa valvoa lapsen turvallisuutta ja puuttua yksityiselämään, ja jossa me perheet alistumme valvontaan, mutta pysymme yhdessä.

Psyykkisessä tilassa olevan vanhemman ohjaaja voi edustaa lapselle turvaa ja ymmärrystä. Hän selittää vanhemman olon ja käytöksen ja kohtelee lasta hyvin sekä rauhoittaa pahoinvoivaa vanhempaa. Lapsi ja vanhempi ovat koko ajan mukana hoidossa samalla lailla kuin kotona. Raiskaajat voidaan hoitaa perhekeskuksessa. Vanhemmalle todistetaan, että hänen tekonsa aiheuttaa haittaa. Hän saa pyytää anteeksi. Lapsen kärsimys tunnustetaan ja hänelle annetaan rauhaa raiskaajasta. "Mites jos käydään rantsulla ja hieronnassa ja pelaamassa sählyä?".

Läsnäoleva intensiiviterapia samalla poistaa koko lääkepakon, koska perinteinen psyykelääkitys on tarkoitettu turvaksi mielenterveyspotilaan yksin ollessaan tai myöntyvyyteen pakottamiseksi. Tämä korjaa samalla psykiatrian virheellisen tradition. Ben Furman kirjoitti 20.6.2017 kirjassaan Mad In Finland, että "psykiatrisia palveluja ei ole tehty asiakkaille". Tomi Bergström kirjoitti Helsingin Sanomissa 11.1.2023, että “diagnoosijärjestelmässä on merkittäviä eettisiä ongelmia. Diagnoosi estää potilaan asioiden käsittelyn ilman ennakko-oletuksia ja saa potilaan etsimään itsestään diagnoosille sopivia piirteitä”. Sosiologiassa tämä ongelma on kuvattu Louis Althusserin termillä “interpellaatio”. Ihminen omaksuu sosiaalisen roolin muiden palautteen perusteella. Ongelmasta tehdään rooli eikä sitä pyritä ratkaisemaan. Psykiatrisessa hoidossa on siis sama autoritaarisuuden ongelma. Palvelu on luotu auktoriteettien aseman varmistamista varten.

Perhelaitoksessa todistetaan ongelmat ja ehdotetaan vaihtoehtoja ihmisten yksityiselämään. Huostaanoton poisto poistaa rinnakkaisvahingot ja kärsimykset.

Perhelaitos on perhetyötä, joka pudottaa pois kielellisen olettamuksen toisen osapuolen suojelusta toista vastaan. Se ei viittaa perinteiseen lastensuojelun valvomaan perhetyöhön.

Teemu Ruskeepää    Ota yhteyttä adressin tekijään