Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhekeskuksella

Aloitteen sisältö

20.4.2025 Ehdotus lakivalmisteluun ryhtymiseksi, kansalaisaloite Huostaanotto on kiellettävä ja korvattava perhekeskuksella

Aloitteen sisältö

Luodaan lainsäädäntö nykyisen lastensuojelulain tilalle, jossa huostaanotot korvataan perhekeskuksella näiden tavoitteiden mukaan.

Muokkaus puuttuu. OM pyytää: Kansalaisaloitteen on koskettava uuden lain säätämistä, olemassa olevan lain muuttamista tai lain kumoamista. Aloitetekstistä tulee käydä ilmi, mitä muutosta lainsäädäntöön ehdotetaan.

Sisällysluettelo

Lastensuojelun ongelman määrittely - verukkeiden keksiminen virkavaltaan pakottamiseksi

Ennakkoluuloisuus

Lastensuojelun rajaton asema yhteiskunnassa

Syrjintä

Alistava tuki

Sisäryhmäajattelu

Aloitteen poliittinen tavoite

Oikea tuki

Väärät lastensuojelun ongelman määritelmät

Pedagogiikka lasten oikeassa kohtelussa

Perhelaitos sijaishuollon korvaavana palveluna

Aloitteen tavoitteet

1. Huostaanotto tehdään vain jos vanhemmat eivät tule perhelaitokseen

2. Avohuolto korvataan valvotulla perhelaitoksella 3. Koko lastensuojelulain nimi muutetaan perhetyölaiksi

4. Lapsen viemisen sijaan keskitytään tunnistamaan todellinen ongelma ja ratkaisemaan se objektiivisilla hoitomenetelmillä. Apuna on asiakkaan ja ammattilaisten yhteinen merkintä A Mitä tehtiin B Arvostelu C Oma selitys

5. Kaikki nykyiset sijaishuoltopäätökset muutetaan perhelaitoslähetteiksi koko perheelle

6. Kaikki tähän asti tehdyt asiakassuunnitelmamerkinnät käytetään materiaalina asioiden todistamiseen ja dialogiin

7. Asiakkaan määritelmä muutetaan lapsesta lasta ympäröiväksi yhteisöksi

8. Lastensuojelutyöntekijät rajoitetaan tekemään lähete koko perheelle ja varmistamaan sopeutuminen yhteiskuntaan

9. Lastensuojelutyöntekijöitä kielletään tunnistamasta ongelmia, hoitamasta niitä avohuollossa tai päättämästä hoidon epäonnistuessa sijaishuollosta

10. Vanhempien muutto lapsen luo toteutetaan heti lain voimaantullessa

11. Hoidosta kieltäytyminen ei poista oikeutta asumiseen valvotusti lapsen luona. Toiveet kotiin pääsemisestä riippuvat siitä.

12. Mieltä muuttamalla laitokseen tulemisesta huosta muuttuu taas perhelaitokseksi

Uuden perhekeskuksen tehtävät

1 Estää rankaisumentaliteetti

2 Varmistaa tuen toteutuminen

3 Estää ennakkoluulojen kohdistaminen ihmisiin

4 Estää lasten pahoinpitely sairaiden vanhempien toimesta ja lasten tai vanhempien kuolemat lastensuojelun valvonnassa sekä turhat huostat

5 Korjata lastensuojelun ruuhkat, varojen tuhlaaminen, palvelujen ja sosiaalityöntekijöiden puutteet.

6 Korjata Suomen syvä kyvyttömyys käsitellä perheväkivaltaa ja varmistaa sekä perheväkivallan estäminen että siitä toipuminen sekä yksilöiden, yhteisöjen että yhteiskunnan virkavallan tasolla

7 Tehdä lastensuojeluilmoituksista omalla nimellä tehtyjä ja argumentoituja

8 Poistaa ammattilaisten hierarkinen asettelu, jossa ylimmäksi asetettu sopeuttava lastensuojelun sosiaalityöntekijä estää psykologeja ja pedagogeja havaitsemasta tuen aiheita

Aloitteen perustelut

Lastensuojelu on laajassa mielessä merkki yhteiskunnan kyvyttömyydestä käsitellä perheväkivaltaa. Perhekeskus on projekti, joka pyrkii korjaamaan tämän syvän yhteiskunnallisen ongelman, ihmisten kärsimyksen ja sosiaalipolitiikan lapsiperheiden alueella.

Lastensuojelu on virheellinen ja irrationaalinen käsite, jossa oletetaan vanhemmat uhiksi eikä kanssaihmisiksi. Lastensuojelua ei pidä olla olemassakaan. Se on ristiriidassa tuen, hoivan, lastensuojelulain, tieteellisen ajattelun ja tosiasioiden kanssa. Se on syrjintää.

Lastensuojeluorganisaation ongelma on tämä: Vallankäyttö, jossa työntekijät keksivät mielenterveysvalheita ja vääristelevät perheiden asiat varmistaakseen virkamiehen aseman toteutumisen. Lastensuojelu on poliittista agendaa toteuttava etujärjestö. Lastensuojeluorganisaation agenda on sosialisoida lapset yhteiskuntaan sopiviksi, jotta lapset tottelisivat auktoriteetteja varhaiskasvatuksessa, koulussa ja työelämässä sekä sopeutuisivat yhteiskunnalliseen hierarkiaan. Sosiaalityöntekijät ajattelevat, että huono tai outo käytös uhkaa yhteiskunnan toimivuutta ja lapsen sopeutumista siihen sekä että jos olisit normaali, sinusta ei tehtäisi lastensuojeluilmoituksia. He eivät sano niin vaan valehtelevat vanhempien ja lasten olevan sairaita saadakseen pakottaa valvontaan tai ottaa lapsen pois. He kaappaavat lain, julkiset verovarat ja julkisen palvelun oman salaisen agendansa toteuttamiseen. He eivät tue vanhempia ja lapsia tai ratkaise ongelmia vaan vaativat niiden hoitamista itse, jotta ne eivät estäisi lastensuojelun toimintaa. He ottavat ohjat lapsen sosialisaatiosta ja pakottavat vanhemmat mukaan tai muuten he ottavat lapset huostaan. Lastensuojelu käyttää poliittista mielialaa lapsenmurhien ja väkivallan estämisestä verukkeena omalle sosialisaatioagendalleen. He tekaisevat tuen tarpeen ja mielenterveysongelmat oikeuttaakseen kontrollin ja vapaudenriiston, vetoavat olettamuksiin riskeistä, jotka eivät koskaan johda haittaan sekä käyttävät lapsen etua syrjimiseen, kun vanhempi ei pysty toteuttamaan komentoja, on sairas tai vastustaa. He kätkevät syrjinnän lässyttävään, teennäiseen sosiaalityön asiakkaan kohtaamistapaan ja vetoavat moraaliseen oikeuteen, psykologisointiin ja kuntoutukseen alentaessaan oikeuksia ja vapauksia tahtonsa rikkomisesta.

Toinen konteksti vallankäytölle on ennakkoluulot lasten pahoinpitelijöitä vastaan. Lastensuojelu on ikään kuin ennakkoluuloisten ihmisten pääsy virkamiesasemaan ja vallankäyttöön. Suomen hallituksessa on ennakkoluuloisia poliitikkoja, jotka ovat päättäneet luoda lastensuojelun organisaation nykyisenlaisesti. Siellä pelkkä viha ja pelko lastensuojeluvanhempia vastaan riittää toimenpiteeseen. Ihmisillä herää linnakundeista ja lastensuojelun tapauksessa kauheita tunteita, jotka estävät objektiivisen ajattelun ja kutsuvat sitä suhtautumistapaa, jossa heitä pitää estää tai vihata.

Sitä hierarkiaa ja tunnepitoista, kiihkomielistä ja todisteetonta ajattelutapaa käytetään ratkaisuna perheväkivaltaan. Lastensuojelutyöntekijöiden kyky tehdä arvioita ja päätöksiä omien arvioiden perusteella on käytännössä asenteiden, ennakkoluulojen ja olettamusten käyttämistä lopullisten päätösten tekemiseen. Silloin yhteiskunta muuttuu suvaitsemattomaksi, julmaksi ja erottelevaksi.

Ennakkoluuloja kuvaavaa on se, että sisäryhmässä oleville sosiaalityöntekijöille ja lastensuojelun kannattajille tilanne on hieno ja oikeudenmukainen. Suvaitsemattomuutta kokevat vanhemmat ja lapset, joiden sananvapautta pyritään rajoittamaan. Julmaa on lapsen riistäminen, epätodet vääristelmät, rankaisu, nöyryytys ja syyttäminen lapsen pahoinpitelystä ennen kuin lasta on pahoinpidelty. Erottelua on se, että vanhemmat hiljennetään ja eristetään lapsistaan ja meitä kohdellaan väärintekijöinä sillä perusteella, että ”kyllä siellä kuitenkin joku juttu oli” tai ”olet psykoottinen. Hyvä että tuollaiselta lapsi vietiin turvaan”. Ehdotin Tiktokissä livelähetyksessä, josta on tallenne, että vanhempia ja lapsia pitäisi tukea yhdessä. Suomalaiset vihjasivat, että vanhempaa ei saa tukea, koska se altistaa lapsen kärsimykselle: 7:05 Sipoonsami "Eli väkisin vaa vanhemman kanssa. Kivat traumat lapselle". 8:45 nuska_hera_hades "eli lapsen pitää kärsiä, jos vanhemmat eivät pysty huolehtimaan hänestä. "9:51 sipoonsami @nuska_hera_hades "ei tämä ymmärrä lapsen etua. Kun ehdotin, että alaikäisten lasten vanhempia ei voi laittaa vankilaan tehdessään rikoksen vaan perhekeskukseen, Sonayyuh väitti, että "Vanhemmuus on etuoikeus, lapsen tehtävä ei ole todellakaan olla vastuullinen vanhempiensa teoista ja yrittää ”korjata” vanhempaa. VANHEMPI on vastuussa, lapsi ei ole velkaa mitään. Lapsi ei ole olemassa vanhempaansa varten. Aikuinen on itse hankkinut lapsen, hänen vastuu. Lapsi ei ole mikään työkalu aikuisen hyvinvoinnin parantamiseen. Tämä on täysin lapsen etua vastaan".  Vastasin, että miksi Sonja teeskentelee lapsen ajavan perhekeskusta tai että kaikkien muiden kuin sossujen tekemä johtaminen olisi epäpätevämpää kuin sossun. Sonjan ennakkoluulo on, että vanhempi ei pysty välittämään tai kuntoutumaan. Pelkkä rikos ei todista sitä. Hänen ennakkoluulonsa on myös se, että jos sossu ei saa enää tukea, lapsi tukee itse vanhempia eikä kukaan muu.

Huostaanotetut lapset eivät ole useimmiten edes kokeneet väkivaltaa. Kaikki lastensuojeluvanhemmat eivät ole väkivaltaisia. Lapset ovat huostassa sosiaalityöntekijän takia, joka on keksinyt huolia. Kaltevan pinnan argumentin mukaan lasta voidaan pahoinpidellä, jos toimenpiteeseen ei ryhdytä ennaltaehkäisevästi. 

Lastensuojelu toimii moraalisen auran voimalla, jossa lapsen edulla kuitataan äärimmäinen väkivalta vanhempia ja lapsia vastaan. Lastensuojeluilmoituksia tekevät kansalaiset ja poliitikot uskovat lasten pahoinpitelyn olevan moraalisesti kammottavaa, mutta he eivät tiedä millaista väkivaltaa sosiaalityöntekijät ja laitosten työntekijät tekevät. Kaikki olettavat vanhempien tekevän kuitenkin jotain pahaa lapsille ja sosiaalityöntekijöiden puhuvan aina totta.

Millään arvioilla ei ole kosketusta tosiasioihin, koska arvio menee aina vikaan ilman sen kohteen mukanaoloa. Äärimmäiset ihmisoikeuksien rikkomukset perustellaan pelkällä ennakkoluulolla, asenteella, tunteella ja mielipiteellä. Sosiaalityöntekijät tekaisevat arvioita ja tekaisevat tuen tarvetta saadakseen pakottaa omaan ylivaltaansa.

Paras tapa nähdä valheet on poikkeavuus. Huolien ei täydy olla tieteellisen tarkkoja, koska ne osoittavat poikkeavuutta. Poikkeavuuteen reagoidaan pakottamalla turhanpäiväisiä vaatimuksia ja toimeenpanemalla sääntöjä. Diktatuurissa hallitusta arvosteleva vanhempi tuomitaan virallisesti mielisairaaksi ja suljetaan hoitoon. Vanhempi ei ole sosiaalisesti hyväksytty ja normien rikkomisesta seuraa Max Weberin teoriassa aina rangaistus. Samasta syystä AVI, oikeuslaitos, THL, oikeusasiamies tai -kansleri, poliisi tai eduskunta eivät puutu huostaanottojen omituisiin syihin. He turvaavat oman diktaattinsa. Tavoitteena ei ole tuki vaan määräysvalta poikkeavuuden kieltämiseksi.

Kuvailen seuraavaksi lastensuojelun ongelmallista asemaa yhteiskunnassa. Lastensuojelun valvonta, todistelu ja tilastointi on suomalaisessa yhteiskunnassa mahdotonta. Se on tabu ja lastensuojelun kyseenalaistamisesta rangaistaan. Tabun funktio on suojella yhteisöä niiltä kauheilta tunteilta, pelolta ja vihalta lastensuojelun pahoinpitelijöitä kohtaan sekä suojautua sosiaalityöntekijöiden rangaistuksilta, jos osallistuu perhekeskusaloitteeseen.

 Lastensuojelun uhrit, joiden lapsi on riistetty ja joita alistetaan, eivät kykene kyseenalaistamaan valtion sosiaalityöntekijöiden toimintaa. Uhrit toimivat siten, että he vain ovat "kuuntelijoita" lastensuojelu livessä Tiktokissa. Youtubessa he kyttäävät Ylilautaa varten merkkejä "isän hatkoista".  He lähettävät yksityisiä viestejä, joista kukaan ei kuule. He peilaavat omaa kärsimystään minun avullani sekä osoittavat sympatiaa ja affirmaatiota. He tyytyvät sen tuomaan mielihyvään. He antavat elämänkasvatusneuvoja toisille uhreille ja kysyvät lakineuvoja, eivätkä haasta sosiaalityöntekijöitä ollenkaan. He sanovat, että tässä vaiheessa he eivät vielä tule julkisuuteen. He osallistuvat lastensuojelu liveen ja puhuvat asiaa, mutta eivät silti allekirjoita tätä aloitetta. He allekirjoittavat sen, vaikka eivät lue sitä. He keksivät järjettömiä tekosyitä yksi toisensa jälkeen ja vääristävät aloitteen sisällön niin kuin sosiaalityöntekijät tekevät perheelle. Voin todistaa, että aloite ei ole sellainen, mutta niitä tulee koko ajan lisää. Aloitteen on allekirjoittanut vain 75 henkilöä, vaikka kymmenet tuhannet kokevat vääryyttä ja kaipaavat lastaan. Uhrit ja sivustakatsoja vain selailevat nettiä ja tykkäävät kommenteista. He katsovat lastensuojelusortoa niin kuin telkkaria, jonka voi koska tahansa sulkea. Mikään ei merkkaa mitään ja kenenkään pyrkimyksiä ei oteta vakavana poliittisena toimintana. On turhauttavaa, miten silti he vain yrittävät tehdä kaiken salaa ja välttää seuraamuksia. Tällä tavalla virkavallan kyseenalaistamattomuus on sisäänrakennettu ihmisiin. 

Lastensuojelun kannattajien omaa pelkoa ja itse keksittyjä kauhufantasioita estetään selvittämästä tabulla. Niin ei voida ratkaista ongelmia. Tabu estää oppimasta mitään muita tapoja ymmärtää toisia ihmisiä kuin se kapeakatseinen tulkinta. Ulkopuoliset eivät voi saada oikeutta ja sisäpuoliset eivät kasva persoonina. Juha Mäenpää esitti hyväntahtoisesti lastensuojelun ongelmien korjaamisehdotuksen eduskunnassa syksyllä 2024. Hänestä sosiaalityöntekijöiden pitäisi olla itse vanhempia, jotta he olisivat päteviä lastensuojelutyöhön. Tällöin he ymmärtäisivät perheiden normaaleja tilanteita eivätkä liioittelisi niitä. Hän kutsui huostaanottopäätösten perusteluja oudoiksi. Tämä ei korjaa vääriä huostaanottopäätöksiä, koska sosiaalityöntekijät eivät liioittele syitä siksi, että he eivät ymmärrä normaaleja tilanteita vaan tahallaan pakottaakseen vanhempia virkavaltaansa. SDP:n Ilmari Nurminen ja Iltasanomien toimittaja Marko-Oskari Lehtonen leimasivat Juha Mäenpään ajatuksen kohtuuttomaksi yllätykseksi. Hän on ollut kansanedustajana 2019 lähtien, hän kirjoitti. Hänen oikeutensa toimia kansanedustajana siis haastettiin Iltasanomissa siksi, että hän kyseenalaisti arvon lastensuojelun työntekijöitä ja huostaanottopäätösten syitä. Hallinto-oikeus kirjoitti meistä, että ”kirjoitusten perusteella hän ei todennäköisesti kykene ottamaan lapsen etua huomioon”. Ylirikoskonstaapeli hylkäsi rikosilmoitukseni sillä verukkeella, että huono päätös ei ole laiton, virkamiehellä on oikeus arvioida ja tuki ei ole aina tahdonvaraista. Minä olin todistanut, että tuen tarve on valhe. Sosiaalityöntekijää ei saa syyttää valehtelusta. Se leimataan salaliittoteoriaksi ja voi saada potkut. Sama stigma pätee puolueiden jäseniin. Maltillinen arkipuhe ja valtavirta ei epäile lastensuojelun työntekijöiden väitteitä. YLE:hän ei mitään lastensuojelujuttuja julkaise, elleivät ne ole varmoja. Äärioikeistolainen erottelu koskee paitsi vanhempia, myös lapsia, toimittajia ja poliitikkoja tai ketä tahansa, joka vastustaa lastensuojelun työntekijöitä. Suomeen on syntynyt hyssyttelykulttuuri ja sosiaalinen rakenne, jossa kaikki alistuvat lastensuojelun työntekijöille sairaaksi leimaantumisen uhalla.

Sosiaalityöntekijöiden valehtelua ei kyetä myöntämään. Sen sijaan puhutaan pätevien sosiaalityöntekijöiden tai mielenterveyspalvelujen puutteesta. Kaikki kehitysohjelmat lastensuojelussa kohdistetaan virkamiehen tukemiseen. Lapsen tai vanhempien näkökulmaa kieltäydytään kuuntelemasta. Lainvastaista toimintaa ei tuoda tuomioistuimiin. Sosiaalityöntekijöiden aiemmat valheet unohdetaan, vaikka nykyiset valheet ovat ristiriidassa niiden kanssa. Vanhempi oletetaan vaaralliseksi siksi, että niin väitetään papereissa ilman asian todentamista vanhemman ja lapsen ollessa yhdessä. 

Kuvailen tässä lastensuojelun aiheuttaman syrjinnän. Yhteiskunta aiheuttaa vanhemman syrjäytymisen lapsensa elämästä, uuden perheen hankkimisesta, varhaiskasvatusalan työpaikoista ja sote-palveluista. Suku hylkää lastensuojeluvanhemman. Sijaishuollossa olevan lapsen suvulla on edessä melkein varmasti suhteen loppu vanhemman kanssa. Vanhemmat tarvitsisivat tukea läheisiltään lastensuojelun työntekijöitä vastaan eikä päinvastoin. Isovanhemmilla ja muulla suvulla on asenteita, joiden mukaan vanhemman täytyy kunnioittaa sijaisperhettä. Lapsi muka viihtyy siellä. Kyllä he ovat ihan kivoja, heillä on koulutusta ja lapsella on turvallinen paikka elää, vaikka vanhempi on todella aina tarjonnut sellaisen lapselleen. Suvulla on ennakkoluuloja, joiden mukaan vanhempi ei ole kunnioittanut sijaisperhettä, on riippuvainen lapsestaan tai yrittää kilpailla eksän kanssa lapsen saamisesta, vaikka eksän kanssa ei ole koskaan ollut erimielisyyttä huoltajuudesta ja vanhempi valittaa sosiaalityöntekijän tekemästä eristämisestä valheiden nojalla. Suvun asenteet haavoittavat vanhempaa, joka on hyvä vanhempi. Vanhempi katkaisee välit sukuun itse, koska kokee olevansa syyttelyn ja häpeän aihe. Isovanhemmat lopettavat yhteydenpidon, koska he eivät "jaksa" tuskaa.

Tässä kohdassa kuvailen lastensuojelun antamien tukipalvelujen ongelman. Tukitoimet eivät ole koskaan tarjonneet mitään tukea mihinkään tiettyyn asiaan vaan vain lapsenhoidon valvontaa. Niissä kerätään merkkejä vanhemman ominaisuuksista, jotka kannellaan sosiaalityöntekijälle selän takana. Sosiaalityöntekijöiden pitäisi niiden sijaan etsiä merkkejä lapsen pahoinvoinnista. Väitteitä ei kerrota, niihin ei anneta palautetta ja niitä käytetään oikeustasojen laskemiseen, jos vanhempi ei muutu. Varhaiskasvatustyöntekijät, päiväkodit, neuvolat ja koulut kyttäävät poikkeavuuden ja virkamiehen vastustamisen merkkejä ja rankaisevat niistä tekemällä lastensuojeluilmoituksia. Samalla lapsi on iloinen ja terve kotona.

Tukitoimien lopettaminen on keino estää vanhempaa vaikuttamasta oikeustasojen laskemisen perusteluihin. Perhetyön estäminen on sosiaalityöntekijän keino varmistaa määräysvalta. Vanhempi ei kykene vaikuttamaan syihin (ostrasointi), joilla sosiaalityöntekijä perustelee sijaishuollon, kun oman lapsen kanssa ei enää voi olla perhetyössä. Jos me olisimme tukitoimissa, me voisimme osoittaa pärjäävämme ja voisimme hankkia todisteita siitä. Se rajoittaisi sosiaalityöntekijän kaikkivoipaista vallankäyttöä. Siksi tukitoimet lopetetaan. Kahden tunnin tapaaminen kerran kahdessa kuukaudessakaan ei riitä todisteiden saamiseen. Samalla sosiaalityöntekijät manipuloivat pieniä lapsia pitämään omaa isää ja äitiä etäisinä. Sijaishuollon sosiaalityöntekijä pyysi 6-vuotiasta lopettamaan isän kanssa puhumisen, kun kuulumiset on vaihdettu, koska puhun hänelle huostaanoton vääryydestä. Lapsi haluaa noudattaa sääntöjä ja lopettaa iloisesti puhelun etuajassa kertoen isälle kuinka monta sekuntia on jäljellä. Sijaishuollon sosiaalityöntekijä kirjoitti rajoituspäätökseen, että lapsi ei halua puhua kanssani pidempään. Sosiaalityöntekijä puhuu lapselle isän selän takana, että isä tekee jotain pahaa sinulle. Sinun ei täydy puhua, jos et halua. Onko täällä kivaa saman kysymyksenä, että "haluatko olla mieluummin täällä kuin kotona". Tämä on sinun kotisi nyt. Tavoite on jatkaa sijaishuoltoa ja estää tuki. 

Sosiaalityöntekijöillä on pitkälle kehittyneitä manipulaatiokeinoja, joilla he pyrkivät saamaan vanhemman näyttämään epäuskottavalta ja itsensä moraaliselta ja pätevältä. He tekevät vanhemmalle (engl.) gaslighting, jossa he yrittävät saada vanhemman tuntemaan itsensä mielisairaalta, epäilemään omaa järkeään, tehdä mielisairaaksi väkivallan ja eristämisen avulla, jotta vanhempi ei pystyisi vastustamaan lastensuojeluorganisaation hirmuvaltaa.

Lastensuojeluorganisaation sosiaalityöntekijät käyttävät pakottamisen keinoja, jotka vastaavat sosiologi Albert Bidermanin 1957 sotavankien kiduttamisen menetelmiä eli stressimanipulaatiota.

Eristäminen: Vaikutus ja tarkoitus: Riistää kaiken sosiaalisen tuen kyvyltä vastustaa. Kehittää intensiivisen huolenaiheen itsestä. Tekee vanhemmasta riippuvaisen sosiaalityöntekijästä.

Havainnon monopolisointi: Kiinnittää huomion välittömään hätään. Lastensuojelun sosiaalityöntekijä riistää lapsen ja kyseenalaistaa mielenterveyden. Hän luo kriisin, ja sitten esittää itsensä ainoana ulospääsynä siitä. Tämä on pakottamisen menetelmä, jossa eliminoidaan informaatio, joka ei ole myöntyväistä vaatimusten kanssa. Rangaistaan itsenäisyydestä ja/tai vastustuksesta.

Nöyryyttäminen ja halventaminen: Vaikutus ja tarkoitus: Eläimellisen tason huolet. Tekee vastustuksesta kalliimpaa kuin myöntymisestä “tukeen ja yhteistyöhön”. Esimerkki: Tapaamisen kieltäminen. “Nii, joo”, kun yrittää kyseenalaistaa. Tavoitteellisen vastustuksen kääntämisen “tiedostamattomaksi” mielenterveysongelmaksi. Avohuollon sosiaalityöntekijä 2021: Dominoiva, itsereflektioon kyvytön, mentalisaatiohäiriö, jonka toteaa 29-vuotias sosiaalityöntekijä itse ilman tutkimuksia, ja lapsen ensin riistettyään valheiden turvin, kun yritin keskustella hänen väitteistään huostaanottopäätöksessä. Sain 30 minuutin rajoitteen, jolloin en saisi puhua “omista asioistani”. Parisuhdepsykoterapeutti 2021: Jos teillä ei olisi lasta, ketään ei kiinnostaisi. Mielessä voi olla vaikka mitä pahaa, mutta emme tiedä, koska isä ei puhu mitään. Nyt emme halua kuulla isältä enää mitään. Ei täällä voi antaa parisuhdepsykoterapiaa. Teillä toisistaan erillään vanhemmuutta. Jos te ette hoida lastanne, niin Suomen valtio tekee sen. Perhekuntoutus 2021: Miksi te ette ole pakanneet, vihaisesti. Päätin itsenäisesti pakata vasta sitten, kun tiedän mitä siellä ei ole. He kohtelivat meitä niin kuin me emme osaa edes varustaa kodin perusasioita. Ei tämä tässä ulkona riitelemällä parane, huudettiin. Avohuollon sosiaalityöntekijä oli valehdellut perhetyöntekijälle meidän riitelevän. Siksi perhetyöntekijä esti minua väittämästä vastaan, koska hän opetti minua olemaan riitelemättä. Me emme koskaan riidelleet vaan minä patistin apaattista äitiä, pyysin siihen tukea sosiaalityöntekijältä, ja sosiaalityöntekijä ei antoi lapsenhoidon valvontaa ja pelkisti oikein tekoni riitelyksi sen jälkeen, kun kieltäydyin hänen valehtelevasta tuestaan. Vastasin parkkipaikalla, että älä huuda meille. Perhetyöntekijä huusi uudelleen, täällä aina ääni nousee näin. Sisällä kysyin äidiltä rauhallisesti, onko täällä potta vai nostetaanko kakkaamaan pöntölle. Minulle huudettiin, että nyt viette lapsen sinne kakkaamaan! Ensin sanottiin äidille, että olen pääkandidaatti lähivanhemmuuteen äidin muuttaessa yhteen uuden kumppanin kanssa ja minulle sanottiin, että nyt sinun pitää alkaa ottamaan isompi rooli lapsen elämässä. Kieltäytymiseni jälkeen sanottiin, että molemmilla vanhemmilla on pitkään jatkuneita mielenterveyshuolia. Sitten syytetään vanhempaa siitä, ettei suostu epävakautensa hoitoon, nepsyhoitoon (johtava sosiaalityöntekijä ekaa kertaa 9/2024), tukeen ja yhteistyöhön. Kun yritin korjata tilanteen, he nöyryyttivät ja hiljensivät minut, estivät minua puhumasta ja odottivat täydellistä antautumista. Ja sitten he syyttivät minua siitä, etten minä tee yhteistyötä.

Uuvuttaminen: Heikentää mentaalista ja fyysistä kykyä vastustaa lastensuojelun työntekijää. Yhdeksän kuukauden rajoituspäätökset ja oikeustasojen alentamiset. Ovelta käännyttäminen, Johtava sosiaalityöntekijä 2021: “Vanhemmilla on vain tunnereaktio”. Menimme sijoituksen jälkeisenä päivänä lastensuojelun avohuollon oven taakse ja pyysimme saada ratkaista asiat. Meitä ei päästetty sisään. Avohuollon sosiaalityöntekijä antoi meille tapaamisajan parin viikon päästä. Se opettaa, että ehkä näin pitkään lasta kaivattuaan, vanhempi ei enää uskalla vastustaa ja olla itsenäinen.

 Uhkaukset: Luo ahdistusta ja epätoivoa. Korostaa tottelemattomuuden hintaa. Avohuollon sosiaalityöntekijä 12/2020: Jos te ette tule perhekuntoutukseen, lapsenne otetaan huostaan. Parisuhdepsykoterapeutti: Jos te ette hoida lastanne, Suomen valtio tekee sen.

Ajoittaiset palkitsemiset: Positiivista motivaatiota myöntymiseen. Haittaa puutteeseen sopeutumista. Äiti saa tavata lasta viikoittain kolme vuotta, koska äidin mukaan“pitää tehdä vain niin kuin sosiaalityöntekijä sanoo”. Se opettaa minulle, että saan samat oikeudet, jos lopetan vastaanväittämisen. Sain videopuhelun kerran viikossa, äänipuhelu kerran viikossa ja tapaamisen valvottuna kaksi tuntia kerran kahdessa kuukaudessa. Jos ne kiellettäisiin kokonaan, en enää kuuntelisi vaatimuksia, eli sopeutuisin puutteeseen. Sosiaalityöntekijä voisi enää saada minua kontrolliin oikeustasoja nostamalla.

Kaikkivoipaisuuden osoittaminen: Vihjaa vastarinnan olevan turhaa. Vanhemman kasvojen täydellisen hallinnan osoittaminen. Oman lapsen menettämisestä aiheutuneen surun pelkistäminen tunnereaktioksi. Johtava sosiaalityöntekijä 2021: Vanhemmilla on vain tunnereaktio. Ankaruus itkua kohtaan. Lapselle sanominen: Älä itke. Ennen vanhaan itkevät lapset laitettiin kurituoliin. Yhteenotto. Mielenterveyden kyseenalaistaminen. Konfrontaatio äärimmäisillä, valheellisilla kärjistyksillä, jossa ei tavoitella todisteita tai ratkaisuja vaan äärimmäistä itse-epäilyä (gaslighting). Sitten opetetaan, että kärjistysten vastustaminen on mielisairautta. Sosiaalityöntekijä tuhoaa ihmisen ja sitten kaataa vanhemman ja sijaishuoltoon otetun lapsen päähän uusia arvoja ja normeja tyhjästä.

Turhanpäiväisten vaatimusten pakottaminen: Kehittää myöntymisen tapaa. Sääntöjen toimeenpano. Pikkumaiset säännöt, huolet ja ongelmat ovat puheenaiheiden keksintää, jotka eivät ole todellisia, mutta tekevät sosiaalityöntekijästä ja suomalaisesta nettikirjoittajasta sääntöjen keksijän ja arvioijan. Pelottavia ulkopuolisia hallitaan ottamalla autoritaarinen rooli, joka luo sääntöjä ja rankaisee niiden rikkomisesta. Mitään muuta merkitystä lastensuojelulla ei ole.

Tällainen vallankäyttö on tyypillistä Erving Goffmanin totaali-instituutioille. Niihin kuuluvat mielisairaala, vankila, armeija ja lastensuojelu. Totaali-instituutioissa on tiukat säännöt, komentohierarkia jajyrkät rangaistukset sääntöjen rikkomisesta. Hierarkialle on tyypillistä se, että tuki riippuu sanojan asemasta eikä tarpeesta. Oikeustasojen nosto ja lasku lastensuojelussa vastaavat suljetun psykiatrisen osaston käytäntöjä. Näitä ovat vapareiden nostot ja laskut sääntöjen noudattamisen perusteella.

Lastensuojelun kannattajat käyttävät neljää rituaalinomaista termiä: Tuki, huoli, yhteistyö ja lapsen etu. Niillä on ideologinen sisältö. Emile Durkheim kuvasi teoksessaan Uskontoelämän alkeismuodot rituaaleja. Ne toistetaan samalla tavalla ryhmässä, tuottavat kokemuksen yhteydestä pyhään, yliluonnolliseen ja muuntavat ideologiat ja myytit kokemuksellisiksi. Rituaalit välittävät sosiaalityöntekijän sosiaalista hierarkiaa.

Lastensuojelutoiminta on demagogiaa. Demagogian määritelmä on se, että vedotaan tunteisiin eikä rationaalisiin argumentteihin, jotta saataisiin kannatusta jotain ihmistä tai ihmisryhmää vastaan. Lastensuojelun kannattajat ja lastensuojeluvirasto saavat kannatusta ja hyväksyntää sijaishuollolle ja vanhempien tuhoamiselle vetoamalla huoliin ja lapsen etuun.

Sosiaalityöntekijä juttelee kanssamme vain saadaksemme meidät myöntymään totteluun paremmin. Ja heti kun kyseenalaistan sosiaalityöntekijän, he antavat rajoitteita keskustelulle. Kun selitän kotoa viemisen lapselle, että hän ei kuulu sijaishuoltoon, ja täti ei osaa, täti narraa, he vähentävät asteittain yhteydenpito-oikeuksia, kunnes ne poistetaan kokonaan.

Keskustelut ja palaverit ovat suljettua neuvottelua (Woods 1983, non-cooperative bargaining, peliteoria), jossa sosiaalityöntekijät eivät kerro tavoitteitaan tai tulkintojaan ääneen ja yrittävät toimia vanhempia vastaan. Avoin neuvottelu on sellaista, jossa sosiaalityöntekijät pyrkivät löytämään ratkaisuja ja määrittelemään ongelmia rehellisesti. Sosiaalityöntekijät vain ottavat yksipuolisesti kertomamme vastaan ja sitten ilmoittavat päätöksen jälkikäteen. Vanhempien kuulemistilaisuudet käytetään sen lukemiseen ja meidän odotetaan vastaavaan suullisesti ja valmistautumatta lapsen ollessa poissa ja kovan stressin alaisena. Mikään todistelu ei vaikuta päätöksiin. Vanhempien odotetaan puhuvan heille heidän suljetussa toimistossaan ilman äänitystä. Sosiaalihuollon vastuuyksikön päällikkö kieltäytyy tapaamasta vanhempia ja sitten vääristelee, että vanhempi on kieltäytynyt näistä mahdollisuuksista. Hän haluaa vanhemman keskustelevan vain alaistensa kanssa ja kieltäytyy tapaamasta vanhempia. Myös johtava sosiaalityöntekijä tekee niin suhteessa rivisosiaalityöntekijän tapaamiseen.

Sisäryhmäajattelu

Ennakkoluuloisuudessa on kyse Henri Tajfelin sisäryhmäajattelusta sosiaalisen identiteetin teoriasta. Ihmiset perustavat oman itsensä lähimpään ryhmään ja siinä oleviin normeihin ja arvoihin. Mitä samanlaisempi ryhmä on, sitä varmempi ihminen on itsestään. Sisäryhmän tunteita ei tarvitse todistaa, ja ulkoryhmän tosiasioita ei tarvitse tunteita. Siksi meidän ei anneta todistella ja sananvapauttamme rajoitetaan. Vanhempia vaaditaan todistamaan, että me emme ole mielisairaita ja vahingoita lapsia, saadaksemme lapsemme kotiin, mutta lastensuojelun kannattajien ei täydy todistaa, että olemme mielisairaita ja vaarallisia saadakseen tehdä sijaishuoltopäätöksen. Lastensuojelun työntekijöiden ja valtion virkavallan pätevyyttä korostetaan ilman näyttöä ja lastensuojeluvanhempien ja lasten kokema kärsimys oletetaan ilman todisteita. Vanhemmat kategorisoidaan summittaisesti vääriksi ja sisäisesti yhdenmukaiseksi ulkoryhmäksi. Lastensuojeluvanhempia pidetään samanlaisina, sairaina ja vaarallisina.

Sosiaalityöntekijät korostavat omaa valtaansa ostrasoimalla (William Kipling 2005, Arjen sosiaalipsykologia, s. 210) vanhempia ja lapsia, eli yrittävät saada meidät näyttämään huonommalta saadakseen huostaanottopäätöksen. Ostrasismi ’ostracism’ tarkoittaa sulkemista pois yksilöiden tai yhteisöjen yhteydestä tahattomankin normin rikkomisesta. Se perustellaan jollakin asialla, johon jäsen ei voi vaikuttaa”. Ne ovat niitä pikkusyitä, outoja perusteluja huostaanottoihin ja syytöksiä, joita minä en voi todistaa vääriksi. Se on syyttömyysolettaman vastaista. 

Irvin Janis (1972) on tutkinut ryhmäajattelua. Se johtaa huonoihin päätöksiin, vaikka lähtötekijät olisivat suotuisia. Ryhmäajattelulle on tyypillistä

1 ylivoimaisuus

2 haavoittamattomuus

3 moraalisuuden tunne (Meillä on maisterin tutkinto ja olemme töissä hyvinvointialueella, lapset ovat viattomia, sijaishuolto on moraalisesti oikein ja pahoinpitelijä ei saa selitellä)

4 vastapuolen alempiarvoisuus (totteluun pakottaminen)

5 näennäisperustelut (virheelliset syyt)

6 konformisuus (kaikkia rangaistaan lastensuojelun toiminnan arvostelusta. Raiskaajan  ottaminen yhdessä valvontaan lapsen kanssa on sama kuin luvan antaminen raiskaukseen. Kaikkien pitää sopeutua tai muuten me olemme uhka.

7 itsesensuuri. Poliisi, aluehallintovirasto, oikeuskansleri, käräjäoikeus ja hallinto-oikeus päättävät tutkinnan. Kukaan ei tutki lastensuojelun perusteluja ja perheiden tilannetta.

8 tarve nopeaan päätökseen (vrt. ennaltaehkäisy)

9 suljettu ryhmä (perheiden asiat päätetään ovien takana ja vanhemmat ja lapset eivät osallistu siihen. Perheet suljetaan perheiden asioita koskevan päätöksenteon ulkopuolelle. Yksityisyyden suoja ja asiakirjasalaisuus)

Kaikki tekevät pahoinpitelyn olettamuksia vahvistavia tulkintoja (sosiaalipsykologian emeritusprofessori Markku Ojanen) vanhemmista. Omat pelot attribuoidaan lastensuojeluvanhempien sisäisiksi ominaisuuksiksi ilman todisteita ja pelkästään siksi, että me olemme lastensuojelussa. Koska oma pelko lasten murhaamista, hakkaamista ym. fantasioita kohtaan itselle tosi, todistaa se pelko sen, että lastensuojelussa oleminen ja poikkeavuus on uhka lapselle. Sanonta “kyllä siellä joku juttu oli” on tulkinnan vahvistava asenne. Sitä käyttävät poliisit, jotka hylkäävät rikosilmoitukset sosiaalityöntekijöiden valehtelusta sekä netin anonyymit kommentoijat. Toinen on “virkamiehellä on oikeus arvioida”. Eihän se ole pelkkää arviointia, kun lapsi viedään pois. Sama oikeus on kaikilla netissä. Kaikki etsivät koko ajan outouden merkkejä, jotka perustelevat sijaishuollon. Pelko lapsen vahingoittamisesta oikeuttaa jahtaamaan vanhemman vikoja, jotka saattavat johtaa lapsenmurhiin.

Kuvailen nyt aloitteen poliittisen tavoitteen. Suomen valtio kannustaa ihmisiä ennakkoluuloisuuteen lastensuojeluilmoitusjärjestelmällä. Tällaisen virallisen instituution lopettaminen on välttämätöntä. Se on vakava ongelma suomalaisen yhteiskunnan arvoissa, ajattelutavoissa, lainsäädännössä, osallisuudessa ja tavassa luoda merkitykset yhdessä. Virallisen valtion palvelun täytyy edustaa rationaalisuutta ja tasavertaisuutta, jossa mikään erityisintressi tai ryhmä ei ole sisä- ja ulkopuolinen. Suomen hallituksen tulee säätää laki, joka mahdollistaa toipumisen perheväkivallasta ja estää perheväkivallan. Tämä tarkoittaa dialogia, ei komentohierarkiaa ja mukaanottavaa toimintaa, jossa merkitykset luodaan yhdessä.

Lastensuojelulain ja suomalaisen kulttuurin välillä on vakava ristiriita. Laki velvoittaa tukeen, mutta silti sosiaalityöntekijät pyrkivät lopettamaan sen. Mikään ongelma ei ole merkki huostaanoton tarpeesta vaan tuen tarpeesta. Huostaanoton pitäisi olla tilapäinen, mutta kaikki pyrkivät jatkamaan sijaishuoltoa ja lopettamaan tuen. Syyksi riittää käytännössä pelkkä kokemus outoudesta, ennakkoluulo, eikä lapsen tarvitse edes olla onneton tai huonosti hoidettu. Laki on näennäinen. Siihen vedotaan, mutta samalla toimitaan sitä vastaan.

Suomen hallitus on luonut valheen väkivallan kasvusta lastensuojelun vallankäytön laajentamiseksi vanhempia vastaan. Väkivallan verukkeella manipuloidaan ihmisiä kannattamaan virkamiesten vallankäyttöä lastensuojelussa.

Lastensuojeluorganisaatio pitää lakkauttaa kokonaan. He ovat todistaneet, että lapsia kuolee lastensuojelun valvonnassa sekä terveet ja iloiset lapset otetaan turhaan huostaan. Turha huosta määritellään siten, että lapsi on terve ja iloinen. Mitään haittaa ole vielä tapahtunut. Sosiaalityöntekijät ja heidän moraalis-sävytteinen rangaistusmielialansa ja ihmisten olettamukset vanhemmista eivät pyri sosiaalipedagogiseen voimavarojen antamiseen, persoonalliseen kasvuun ja ongelmien ratkaisemiseen. Kyse ei ole siitä, että kuka on oikeasti huumeriippuvainen vaan sosiaalityöntekijän tekaisemasta uhasta ja vaarasta, joka ei kuulu hoitoajatteluun eikä se sovi stigmaksi kenellekään. He ovat täysin epäpäteviä antamaan tukea. He hakevat pelkkää tottelua, näyttöjä tottelusta, myöntyvyyttä ja hiljaa olemista. He valehtelevat mielenterveyshuolia, jos ei tottele ja ottavat terveet ja iloiset lapset turhaan sijaishuoltoon. He jättävät tottelevaiset ja myöntyväiset yksin kotiin. He eivät kykene edes havaitsemaan perheiden olotilaa niiden riskien tunnistamiseksi vaan pelkästään myöntyvyyttä valvontaan. Sosiaalityöntekijät ovat tietoisesti nostaneet heidän “oikeustasoaan” ja päättäneet jättää heidät yksin äärimmäisissä tilanteissa.

Esitän seuraavaksi pätevän tuen merkityksen.

Mikään outous, sosiaalinen sopeutumattomuus tai ärsytys eivät perustele sijaishuoltoa. John Stuart Mill oli moraalietiikan kirjoittaja, joka loi haitan periaatteen: Kun tekoni ei aiheuta haittaa muille, minua ei voi rangaista siitä, etten tottele määräyksiä. 

Lastensuojelun kontekstissa mikään ongelma ei tarkoita, että vanhempi on moraalisesti ansainnut joutua eroon lapsestaan. ”Jotkut eivät vain kykene huolehtimaan lapsistaan” on vaarallista ajattelua ja se pitää korjata siten, että jotkut eivät ole sillä hetkellä kykeneviä.

Niin linnakundit kuin lasten pahoinpitelijät pystyvät kokemaan erilaisia ajattelutapoja ja toimintamalleja, valitsemaan toisin ja tekemään väitteitä omista syistään, joista voidaan keskustella. Ihmiset pyrkivät aina pärjäämään parhaimmalla mahdollisella tavalla niissä olosuhteissa, jotka heillä on. Kukaan ei ole siis syyllinen.

Valinnat riippuvat voimavaroista. Eri voimavaroilla valinnat muuttuvat. Siten myös rikollisuus ja lasten pahoinpitely voidaan muuttaa antamalla ihmisille parempia voimavaroja, joita he voivat käyttää toimintansa muuttamiseen. Perhekeskus kysyy, että miten kuntoutat rikollisen, lapsen pahoinpitelijän, sopeutumattoman ja virkamiehen vastustajan. Voimavarat ovat pääomateoriassa taloudellinen, symbolinen, kulttuurinen, poliittinen ja sosiaalinen. Kaikilla tulee olla niihin pääsy. Niiden puute johtaa valintoihin, jotka ovat tietystä näkökulmasta vääriä, mutta kuitenkin välttämättömiä niiden tekijöille. Se ei tee ihmisestä pahaa. 

Ihminen on aina valintakykyinen. Vangit voivat kuntoutua. Linnatuomio tai lastensuojelun päätös elää erossa lapsesta ei ole ansio, joka oikeuttaa erossa pitämiseen omasta lapsesta. Alaikäisen lapsen vanhempaa ei voi laittaa vankilaan, koska silloin valtion byrokraatit voivat estää lapsen kasvattamisen vanhemman toimesta vankilatekosyyllä, keksiä S-asian sijaan jonkun R-asian ja sujauttaa taskuun uuden tekosyyn. Vanhemmuustakuun mukaan vanhempia ja lapsia ei koskaan eroteta. Tähän ideaan voidaan liittää ajatus vanhemmuudesta mahdollisuutena ihmiselle kasvaa ulos rikoksesta, henkilökohtaisista asioista ja huonoista piireistä. Sekin on perhekeskuksen tehtävä. Perhekeskus irrottaa pahasta tilanteesta, antaa kivempaa tekemistä ja paremman vaihtoehdon. Kun vanhempi syyllisyy rikokseen, hänen lapsensa ja koko perhe laitetaan perhekeskukseen. Sitten keskitytään lapsen hoitoon, joka saa vanhemman unohtamaan rikokset lapsesta välittämisen avulla. Eihän suojelun tarkoitus ole suojella välittämiseltä vaan vahingoittamiselta.  Tukeen kuuluu se, että kukaan ihminen ei ole koskaan stigman kaltainen.

Ihmisen ongelmat ovat kärjistymisiä, joita ei edes tapahdu yleensä. Sosiaalityöntekijä Aki Nummelin on sanonut Father's Rights Finlandin haastattelussa, että hän näki työssään lapseen kohdistuvaa väkivaltaa tuskin koskaan. Vain joskus oli väkivaltaa ja se kohdistui puolisoon. Mitään väkivaltaa ei siis ole. Se on ennakkoluulo tai poliittinen veruke  Huostaanotetut lapset eivät ole kokeneet mitään väkivaltaa. Ei ole mitään vaarallisia vanhempia, jotka eivät sovi lapsenkasvatukseen. Kyse on pelkästä vihapuheesta ihmisryhmää vastaan. Kyse on myöntyvyydestä sosiaalityöntekijää kohtaan.

Oikea tuki on sitä, että kaikki tahot joutuvat vastaamaan vioistaan silloin, kun lapsi voi huonosti. Tuen pitää saada tuettavan löytämään itse tapa ratkaista asia. Toisten ihmisten pitää nähdä, kun ihminen ratkaisee asiansa, jotta he uskovat hänen ihmisyyteensä ja oppivat itse ratkaisemaan asioita. Sijaishuolto estää lasta näkemästä vanhempaansa ihmisenä ja ratkaisijana. Se estää kasvun myös sosiaalityöntekijöiltä, lastensuojeluilmoitusten tekijöitä ja hallitukselta. Se on perhekeskuksen ongelmakenttä. Se estää lasta ja vanhempaa kasvamasta persoonina. Tuki antaa siihen tiedon ja kannustuksen toimia itsenäisesti. Käskyjen tottelu ja toistaminen ei saa ihmistä kehittymään. Ratkaisun pitää tulla omasta itsestä sen takia, että ihminen pystyy ratkaisemaan asioita ja ajattelemaan itsenäisesti myös ilman sitä sosiaalibyrokraattia. Tuessa ei ole kyse riippuvuuden vaan ja itsenäisyyden rakentamisesta. Kasvatuksessa on kolme eri osa-aluetta: Sosialisaatio eli normien ja roolien sisäistäminen, josta minua syytetään, sivistys eli itsenäisen ajattelun ja tiedollisten valmiuksien saaminen, jota lastensuojelu estää, kun minua estetään selittämästä lapselleni kotoa viemistä ja personalisaatio eli oman itsen kasvaminen itsenäiseksi ja kykeneväksi tekemään hyvää tekeviä ratkaisuja ja neuvottelemaan toisten kanssa. Personalisaatio on kehittymistä ainutlaatuiseksi ihmiseksi ja kykeneväksi näkemään toiset ihmiset ainutlaatuisina persoonina eikä välineinä.

Teoriassa kolmella sosiaalisen vuorovaikutuksen tasolla on aina kaksi dynaamista suuntaa, itsestä muihin yhteisöön ja yhteiskuntaan sekä muista itseen tai kustakin tasosta toisiinsa.

Yksilön kannalta meidän täytyy kyetä osallistumaan yhteisöön ja määrittämään merkitykset ja persoona dialogissa. Yksilön täytyy sopeutua yhteiskunnan normeihin ja tulla samankaltaiseksi. Toisaalta perhekeskuksen tehtävä on esimerkiksi se, että kun lapsi joutuu jatkuvasti ongelmiin autoritaariseen ja huutavan luokanopettajan tai päiväkodin työntekijän kanssa, niin perhekeskus antaa lapselle ja perheelle äänen, jossa he opettavat opettajaa käyttäytymään pedagogisesti.  

Yhteisön täytyy sallia yksilön osallisuus eikä sulkea ulos ja pitää pirullisena lapsenhakkaajana. Yhteisön täytyy kyetä vaikuttamaan virkamiesten ja lakien toimintaan.

Yhteiskunnan täytyy luoda sellaiset yhteisöt, jotka osallistavat yksilöt ja haastavat yhteiskunnan lait ja asenteet. Yhteiskunnan, virkavallan ja lakien täytyy sallia yksilöllisyys, itsenäisyys ja yhteisöt eikä pelkästään asettaa rangaistuksia yksilölle. Virkavaltaa ei saa asettaa vastakkain yksilön kanssa ilman yhteisöä, jossa vuorovaikutus on molemminsuuntaista. Yhteiskunnan täytyy olla stigmatisoimatta itsenäisiä ihmisiä ja jakamasta ihmisiä kategorioihin niin rasistisessa politiikassa. Kun valtio määrittää kaikki symboliset merkitykset ihmisten elämässä, valtio on fasistinen.

Perheväkivalta ja pahoinvointi johtuu osaltaan syrjäytymisestä. Sairaudella ja rikollisuudella on aina yhteys yksilön suhteeseen yhteisöön ja yhteiskuntaan. Ihminen on epäsosiaalinen, koska hän on syrjäytynyt. Sen vastakohta ei ole rangaistus ja syrjintä vaan integrointi. Perheterapia on yhteiskuntaan (ja psyykkistä) integrointia. Sosiaalisen konstruktionismin teorian mukaan yksilö ja merkitykset luodaan sosiaalisessa vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Merkitykset luodaan joka tapauksessa huolimatta siitä, onko valtio fasistinen tai ei. Epätasa-arvoisessa yhteiskunnassa sosiaalityöntekijä pakottaa omat merkityksensä toisille ja vahingoittaa meitä. Terveessä yhteiskunnassa merkitykset auttavat muita kasvamaan ja ovat kaikkien yhdessä luomia. Rikos ei ole yksilön omalla vastuulla eikä mielisairaus johdu esimerkiksi geeneistä tai "dopamiinista".

On tunnistettava yhteiskunnalliset ja yhteisölliset syyt yksilön tekemille valinnoille. Perhekeskuksen tehtävä onkin muuttaa myös virkavaltaa, korkeakoulutettuja, poliiseja ja oikeistopoliitikkoja. Perhekeskus edustaa sitä yhteisöä, jonka lastensuojelu on tuhonnut eristämällä vanhemmat tukitoimista ja lapsistaan ja joka puuttuu vanhemmilta heidän ollessaan sopeutumattomia. Perhekeskuksen tehtävä on lisätä kaikkien, yksilön, yhteisön ja yhteiskunnan kykyä toipua perheväkivallasta ilman syyttelyä ja estää sen tapahtuminen. Tehtävän luonteeseen kuuluu se, että sitä ei pakoteta vaan ihmiset tekevät sen yhdessä tai siis tekijä lopettaa sen itse.

Perheväkivalta syntyy vuorovaikutuksessa kahden muun osa-alueen kanssa. Autoritaarinen lastensuojelu tuottaa lisää väkivaltaa, jolloin epäonnistutaan väkivallan kierteen ratkaisemisessa. Rankaisu johtaa uusiin ristiriitoihin. Ihminen ei opi hyväksyttävää vaihtoehtoa, ymmärrä tekojensa haittoja eikä voi käydä asiaa läpi. Lastensuojelu estää vanhempia käymästä asiaa läpi ja tekee meistä pudokkaita. Sijaishuolto ei korjaa syrjäytymistä, joka on ongelman juurisyy. Lastensuojelu ja sen perustaneet poliitikot uskovat, että Suomi voi sulkea ihmisryhmän pois yhteiskunnasta ja ikään kuin muodostaa linnoitus toisten ympärille, joka suojelee yhteiskuntaa loputtomasti väkivallalta.

Mikä lastensuojelun ongelma ei ole

Toisen puolison tekemää eroisän vieraannuttamista ei voida estää vieraannuttamista kieltämällä, koska päätöksen tekee aina sosiaalityöntekijä (Ville Lahti Knuuttilan virhe, Fathers Rights Finland). Jos lastensuojelu haluaisi, he voisivat määrätä äidit antamaan lapsen isälle puolittain ajasta.

Myöskään voitonteko kieltäminen ei estä turhia huostia, koska silloin huostaanotot vain rahoitetaan julkisesti (Perheiden parhaaksi, Timo Jalava, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela). Vaikka rahoitettaisiin lastensuojelu julkisesti ja poistettaisiin kaikki palkkiot sijaishuollosta, sosiaalityöntekijän pitää silti muuttaa arviotaan. Hän tilaa palvelun palveluntuottajalta, tekee päätökset ja uusii niitä koko ajan. Sosiaalityöntekijä perustelee tilauksen. Miksi et haastaisi niitä valheita suoraan talousjärjestelmästä puhumisen sijaan?

Mielenterveysongelmat ja kulut kasvavat sosiaalityöntekijän väitteiden kasvaessa. Kyse ei ole riittämättömistä mielenterveyspalveluista tai rahoituksen puutteesta. Tuen ja lasten mielenterveyspalvelujen lisääminen ei vähennä sosiaalitekijöiden ostrasointia vanhempia vastaan. Sosiaalityöntekijät ovat itse luoneet omat jononsa ottamalla liikaa asiakkaita. Sijaishuoltopäätösten perusteiden tarkastelua ja vanhempien ja lasten kuulemista ei tehdä, joten byrokratia kasvattaa itse omia kulujaan lastensuojelun toteuttamiseksi. Se on byrokratian ominaisuus. Lastensuojelu siis lisää huostaanottoja rangaistuksena holhouksen vastustamisesta, koska se uskoo tehtävänsä olevan siitä rankaisu eikä lastensuojelu. 

Sijaishuoltopaikat eivät voi vaikuttaa sijoittamiseen omistamiinsa laitoksiin, koska päätöksen tekee sosiaalityöntekijä (Hyvili, Aila Puustinen Korhonen).

Sosiaalityöntekijöistä ei ole puutetta (lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen). Sosiaalityöntekijät luovat itse huolia ja ottavat asiakkaita ilman mitään esteitä. Aki Nummelin on sanonut, että puolet ajasta sijaishuollossa istutaan jalat pöydällä, eikä tehdä asiakkaiden kohtaamistyötä. Ei ole mitään puutetta työntekijöistä. Ei ole väkivaltaa. On vain myöntyvyyteen kyvyttömiä ihmisiä. Silti hallitus yrittää lisätä niitä ja pakkokuntoutuslaitoksia, joissa ei neuvotella eikä ymmärretä sitä, mitä nuoret edustavat. 

THL on jo ideoinut vastaavan perhekeskuksen, mutta se on alisteinen lastensuojelun työntekijöille. Jos he päättävät ottaa lapsen pois vanhemmilta, vanhemmat eivät pääse yhdessä lapsensa kanssa perhekeskukseen.

Joku on ehdottanut, että perhekeskuksen sijaan kaikki huostaanotetut lapset hoidettaisiin kotona ja tuki tuotaisiin koteihin.

Vastasin, että valtio ja iso osa oikeistomielisistä haluavat estää lapsenmurhat. Kotityö ei voi varmistaa lapsen turvallisuutta. Kotityö ei ole tarpeeksi intensiivistä, joka opettaa uusia tapoja, muuttaa vanhempia ja turvaa lapsen kasvamisen yhteiskuntaan sopivaksi. Äärioikeistolla on siis kaksi tavoitetta: Estää lapsenmurhat ja kasvattaa lapsia vanhempia paremmin. Ne eivät toteudu kotihoidossa. Siksi sosiaalityöntekijät ottavat lapsia huostaan.

Syy huostaanottoihin on siis se, että lastensuojelun organisaatio ei usko pystyvänsä kasvattamaan lasta tukitoimien avulla, kun vanhempi vastustaa. Huostaanotto tehdään juuri niin nopeasti, kuin sosiaalityöntekijät havaitsevat, ettei vanhempi tule koskaan tottelemaan heitä. Se ei liity lapsen tilanteeseen tai vaaraan mitenkään.  

Lisäksi kotihoito on näennäistä. Siellä valvotaan ja kerätään näyttöjä tottelusta, jotka ilmoitetaan lastensuojelutoimistoon selän takana. Huostaanoton korvaaminen kotihoidolla ja kotihoidon lisääminen eivät takaa sosiaalityöntekijän tottelunarratiivin korjaamista. Tottelunarrativi on piilotettu tuen verukkeen taakse.

Lapselta ei voi kysyä halukkuutta jatkaa vanhempien kanssa perhelaitoksessa, vain että "ovatko vanhemmat kivoja vai ei kotona". Kun lapsi ei halua nähdä vanhempiaan, lapsen pitää silti tehdä se. Yhteisön tulee varmistua siitä, että vanhempi toimii oikein ja lapsi tottuu vanhemmilleen, päin vastoin kuin nyt tehdään. Lapsi vain vierastaa muutosta. Sosiaalityöntekijä onkin valehdellut, että koska lapsi ei halua mennä kotiin, on vanhempi jotenkin huono ja sijaishuoltopaikka on parempi. Lapsen tykkääminen olla sijaispaikassa ei todista, että lapsi ei tykkäisi olla kotona, jos hän olisi täällä.

Pedagogiikka lasten oikeassa kohtelussa

Eihän lapsilta kysytä. He eivät ole täysi-ikäisiä ja voisivat päättää tärkeistä asioista. Eiväthän he vielä ymmärrä omia asioitaan. Nimilappu on hyvä, jotta ammattilainen voi käskeä lasta oikealla nimellä. Mihin sinä tuttuja tarvitset? Oikea suomalainen noudattaa sääntöjä. Tarvittaessa päiväkodin johtajan hyvä ystävä lastensuojelussa pitää siitä huolen. Tämä on karikatyyri autoritaarisesta kasvatustyylistä päiväkodissa.

Auktoritatiivinen kasvatus on ohjaavaa ja kunnioittavaa. Auktoritatiivinen kasvatus on lasta huomioonottavaa, strukturoivaa ja lämmintä. Autoritaarinen on rankaisua korostavaa (Ihmisen psykologinen kehitys, 2014, s. 138 Baumrind 1968).

Lapsille tulee selittää tapahtumat ja tehdä heille se kokemus, että heitä kohdellaan ymmärtävinä olentoina. Opettaminen ei ole selostamista vaan lapsen annetaan tehdä kaikki itse ohjattuna. Lapset esittävät kysymyksiä, kun tarvitsevat tietoa. Lasten tunteet otetaan huomioon ja empaattisesti reagoidaan niihin ja selitetään syyt myönteisesti ja rohkaistaan olemaan iloisia.

Kun selität lapselle syyn, miksi jokin on parempi, et tarvitse rajoja. Jos hän ei usko, et ole ansainnut lapsen luottamusta. Et itse ymmärrä, että miksi vaatimuksesi ovat oikein tai väärin. Rajaamista ja kurittamista et tarvitse, kun arvostat lasta ja selität asiat.

Muut aikuiset puhuvat niin kuin töissä “hei, ei meillä ole tota! Ei meillä OLE tota”. Näin kun 3-vuotias talutti ostoskärryjä Prismassa. Isä riuhtaisi ne hänen käsistään, koska hän halusi lapsen lopettavan leikkimisen. Lapsi osoitti ohimoaan ja sanoi isälle, äh! Hän halusi sanoa, että sinä melkein osuit minuun. Isä syytti lasta: ”Nyt sinun pitäisi alkaa olemaan!”. Lapsi meni lattialle makaamaan. Kun lapsi yrittää puhua jostain, siihen ei vastata tai komennetaan jostain muusta niin, että lapselle tulee hyödytön olo. Ollaan kovia ja aggressiivisia, tunteellisesti poissaolevia vain siksi, että se kuuluu muka aikuisen rooliin. Lapsi laitetaan istumaan yksin vaunuihin sipsipussi tai peli kädessään. Yksi isä uhkasi lastaan “tollanen ininä ärsyttää”. Toinen sanoo ostarilla "ai alat sä itkeä? No sit lähetään kotiin lepäämään!". Autoritaariset vanhemmat stressimanipuloivat lapsiaan.

Ku-lehti 6.5.2023 Kasvatustieteiden emeritusprofessori Lea Pulkkinen: “Lapset tarvitsevat paljon rakkautta ja sitä, että he tietävät, mitä heiltä odotetaan. Siltä pohjalta he voivat kokea onnistumisen tunteita. Lisäksi he tarvitsevat kokemuksen sisäisestä vapaudesta ja autonomiasta, johon heitä rohkaistaan.”

Kannustavatko autoritaariset vanhemmat ja lastensuojelun työntekijät tätä vanhemmille ja lapsille?  Eivät tee. He vaativat ehdotonta riippuvuutta itsestään.

Lapsilähtöisyys tarkoittaa sitä, että vanhempi on kiinnostunut lapsen asioista, keskustelee ja kannustaa yrittämään. Vanhempi on johdonmukainen, oikeudenmukainen ja pidättäytyy ruumiillisesta rankaisemisesta. Vanhempi rohkaisee lasta ottamaan vastuuta ja kannustavaa asteittaiseen itsenäistymiseen. Sopivan vaativista tehtävistä suoriutuminen vahvistaa lapsen itsearvostusta.

Perhelaitos sijaishuollon korvaavana palveluna

Lasten ja vanhempien erottamisen kieltäminen lailla estäisi sosiaalityöntekijöiden vääristelyn, pakottamisen riippuvuuteen ja rankaisun mielivaltaisissa laitoksissa ja turhat huostat. 

Perhekeskus toimisi käytännössä näin. Lastensuojelu tekee perhelaitoslähetteen lapsen huonovointisuuden perusteella eikä vanhemmuuden arvion perusteella. Terve ja iloinen lapsi kumoaa huolen ja lastensuojeluilmoituksen.

Vanhemman omat vaikeudet eivät ole lastensuojelun asia. Vanhempi saa kieltäytyä ja haistattaa pitkät sosiaalityöntekijälle niin kauan kuin lapsi voi hyvin. Se on lastensuojelun litmustesti. Sosiaalityöntekijän pitää niellä se antamatta rangaistuksia. Vanhemmilla ja lapsilla on oikeus paitsi autonomiaan myös persoonaan.

Perhelaitoksessa annetaan erimuotoisia intensiiviterapioita. Ne on suunnattu todelliseen asiaan eikä sosiaalityöntekijän vallantavoittelussa. Se erottuu ongelmakeskeisestä raskaan lääkityksen, sääntöjen ja rangaistusten menetelmästä tukemalla terveellisten ja hyvään oloon pyrkivien elämäntapojen tekemisessä. Se on niin kuin vanhemmuustakuu. Se on uusi palvelumuoto. Muut asiat pysyvät ennallaan. Lapsi pakotetaan laitokseen lastensuojelun työntekijän päätöksellä. Vanhemmat saavat valita asumisensa lapsen luona. Hoidosta kieltäytyminen tai haistattelu ei poista oikeutta asumiseen valvotusti lapsen luona. Toiveet kotiin pääsemisestä riippuvat siitä. Laitoksesta kieltäytyminen tarkoittaa lapsen huostaanottoa. Mieltä muuttamalla huosta muuttuu taas perhelaitokseksi.

Lastensuojelu siis rajoitetaan pelkästään päättämään se, että kuka lähetetään perhelaitokseen. Perhelaitoksessa sosiaalityöntekijöiden rooli on varmistua lasten ja vanhempien sopeutuminen yhteiskuntaan, mutta he eivät voi enää alentaa oikeustasoja rangaistukseksi tottelemattomuudesta. 

Perheet voisi laittaa nykyisiin perhekuntoutus- ja sijaishuoltopaikkoihin. Ne vain miehitetään ja kalustetaan lapsille ja perheille sopiviksi. Sitä kehitetään paremmaksi.

Jos vanhemmat eivät halua lapsiaan, on kyse sijaisperheestä, niin kuin normaalisti. Se on kiistaton asia. Milloin näin muka käy? Silloin sosiaaliviranomaisen tavoite on vetää, rohkaista vanhemmat tai toinen takaisin lapsenkasvatukseen eikä päinvastoin, niin kuin nyt tehdään.

Joku kirjoitti: "Tuo laitosjuttu sisältää sellaisen vaaran, että sen ympärille kehittyy sitten bisnes ja epätieteelliset arvioinnit."

Kun vanhempia ja lapsia ei voi erottaa ja ollaan vuoropuhelussa ei voida tehdä epätieteellisiä arvioita. Valheita ei voi keksiä ja asujien määrää ei voi kasvattaa, jos vanhemmat ovat siellä. Yhteiset kirjaukset estävät epätodet väitteet. Ammattilaiset oikeaan ongelmaan ja suora palaute. Perhekeskuksen keskeinen havainto on poistaa ammattilaisten hierarkinen asettelu, jossa ylimmäksi asetettu sopeuttava lastensuojelun sosiaalityöntekijä estää psykologeja ja pedagogeja havaitsemasta tuen aiheita. Kyse on sosiaalipedagogisesta dialogisesta työotteesta.

Lisäksi olisi kiva saada terapia päin pläsiä. Sitä varten se simulointi on. "Lapsesi huusi sinulle, koska olit uppoutunut omaan esiintymiseesi". "Lapsesi on levoton, koska häntä kohdellaan alentuvasti". "Me kohtelemme sinua hyvin, jotta opit kohtelemaan lastasi hyvin".

Perhekeskus on kompromissi, jossa lastensuojelu menettää sijoituspäätökset, mutta saa valvoa lapsen turvallisuutta ja puuttua yksityiselämään, ja jossa me perheet alistumme valvontaan, mutta pysymme yhdessä.

Psyykkisessä tilassa olevan vanhemman ohjaaja voi edustaa lapselle turvaa ja ymmärrystä. Hän selittää vanhemman olon ja käytöksen ja kohtelee lasta hyvin sekä rauhoittaa pahoinvoivaa vanhempaa. Huostaanottoja ei ole koskaan tehty vanhemman psykoosin vuoksi. Kyse on ainoastaan siitä, että vanhempi ei suostu tai pysty noudattamaan sosiaalityöntekijän normeja.

Raiskaajat voidaan hoitaa perhekeskuksessa. Vanhemmalle todistetaan, että hänen tekonsa aiheuttaa haittaa. Hän saa pyytää anteeksi. Lapsen kärsimys tunnustetaan ja hänelle annetaan rauhaa raiskaajasta. "Mites jos käydään rantsulla ja hieronnassa ja pelaamassa sählyä?".

Minun ei täydy ratkaista kaikkia äärimmäisiä ongelmia todistaakseni, että lapsilla ja vanhemmilla on oikeus olla yhdessä valvonnassa. 

Läsnäoleva intensiiviterapia samalla poistaa koko lääkepakon, koska perinteinen psyykelääkitys on tarkoitettu turvaksi mielenterveyspotilaan yksin ollessaan tai myöntyvyyteen pakottamiseksi. Lääkitys voi olla myös hiljentämistapa. Tämä korjaa samalla psykiatrian virheellisen tradition. Ben Furman kirjoitti 20.6.2017 kirjassaan Mad In Finland, että "psykiatrisia palveluja ei ole tehty asiakkaille". Tomi Bergström kirjoitti Helsingin Sanomissa 11.1.2023, että “diagnoosijärjestelmässä on merkittäviä eettisiä ongelmia. Diagnoosi estää potilaan asioiden käsittelyn ilman ennakko-oletuksia ja saa potilaan etsimään itsestään diagnoosille sopivia piirteitä”. Potilaat siis identifioituvat mielenterveyssyytöksiin, sortuvat gaslightingiin ja diagnoosit ovat tieteellisesti epävalideja. Sosiologiassa tämä ongelma on kuvattu Louis Althusserin termillä “interpellaatio”. Ihminen omaksuu sosiaalisen roolin muiden palautteen perusteella. Ongelmasta tehdään rooli eikä sitä pyritä ratkaisemaan vaan sitä käytetään tekosyytä oikeustasojen alentamiseen rangaistukseksi tottelemattomuudesta.  Psykiatrisessa hoidossa on siis sama autoritaarisuuden ongelma. Palvelu on luotu auktoriteettien aseman varmistamista varten.

Perhelaitoksessa todistetaan ongelmat ja ehdotetaan vaihtoehtoja ihmisten yksityiselämään. Huostaanoton poisto poistaa rinnakkaisvahingot ja kärsimykset.

Perhelaitos on perhetyötä, joka pudottaa pois kielellisen olettamuksen toisen osapuolen suojelusta. Se ei viittaa perinteiseen lastensuojelun valvomaan perhetyöhön.

Teemu Ruskeepää    Ota yhteyttä adressin tekijään