VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Kommentoitu viesti
Peloton |
#5073 "Metsästäjä on aina askeleen edellä"23.01.2013 15:26Tiedote törkeästä metsästysrikoksesta 23.01.2013 Perhossa 19.-20.1.2013 tapahtuneen epäillyn törkeän metsästysrikoksen tutkinnassa on edistytty hyvin. Seurannassa, tutkinnan aloittamisessa sekä esitutkinnassa merkittävässä asemassa on ollut moniviranomaisyhteistyö Metsähallituksen, Rajavartiolaitoksen sekä Liikkuvan poliisin kanssa. Esitutkinnassa on varmistunut, että tuolloin viikonlopun aikana on luvattomasti ampumalla tapettu kolme sutta. Koti- ja maastoetsintöjen myötä poliisi on löytänyt kolme sutta. Suden raadot toimitetaan jatkotutkimuksiin Eviralle. Esitutkinnan aikana on viisi henkilöä on/ollut pidätettynä tapauksen johdosta. Poliisi harkitsee lähipäivien aikana mahdollisia vangitsemisia. Lisäksi useita henkilöitä on kuultu asiaan liittyen rikoksesta epäiltynä. Kotietsintöjä on tehty kymmeniä. Kertyneen esitutkinta-aineiston perusteella susijahti on ollut suunniteltua ja organisoitua ajoittuen koko viikonlopulle. Jahdissa on käytetty muun muassa moottorikelkkaa ja viestintävälineitä. Jahtiin osallistuneet ovat kaikki kokeneita metsästäjiä ja erämiehiä. Lisäksi tämän tutkinnan yhteydessä on käynnistetty esitutkinta muutamista ampuma-aserikoksista. Tutkinta jatkuu edelleen intensiivisenä. Näin ollen tutkinnallisista syistä tarkempia yksityiskohtia ei poliisi tässä vaiheessa asiasta anna. Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran aikaisintaan perjantaina 25.1.2013 kello 13.00 alkaen. Tutkinnanjohtajana toimii rikoskomisario Anders Åfors puh: 071-8747 830 |
Vastaukset
Vieras |
#5079 Re: "Metsästäjä on aina askeleen edellä"2013-01-23 19:44:49#5073: Peloton - "Metsästäjä on aina askeleen edellä" Onhan se tietysti hyvä, että jonkin verran verovaroja käytetään kotimaassakin eikä pelkästään eurooppalaisten pankkien taseiden tukemiseen, mutta olisikohan noillekin varoille ja poliisin rajallisille voimavaroille parempaa käyttöä, kuin muutaman kulkurakin lopettamisen selvittely. Toisaalta olisihan tuon voinut suorittaa vähemmän näyttävästi koirien kiinnipitoaikana marevaanilla tai botuliinilla. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16420 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
296 Luotu: 03.01.2025
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
189 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
196 Luotu: 31.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
474 Luotu: 31.12.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
297 Luotu: 11.12.2021
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
183 Luotu: 19.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15971 Luotu: 15.07.2023
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
239 Luotu: 19.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101601 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11158 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
401 Luotu: 18.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17694 Luotu: 16.10.2023
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
20 Luotu: 07.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
449 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1091 Luotu: 15.07.2023