Thyroid ja Armour Thyroid KELA-korvattaviksi
Kommentoitu viesti
KatjaS. Vieras |
#4 Ei ollut apua thyroxiinista11.12.2010 10:10Vajaatoiminta todettiin keväällä 2005. Terveyskeskuksessa lääkäri vaihtui usein ja lääkitystä rukattiin sen mukaan miten kukin lääkäri "luki" arvoja, vointia ei juuri kyselty. Sain tarpeekseni kun eräs lääkäri totesi että olen liikatoiminnalla - lääkitystä pitää vähentää. Menin niin huonoon kuntoon etten meinannut päästä sängystä ylös. Sain masennuslääkitykasen. Lääkäri vaihtui taas ja sanoi ettei arvot ole olleet koskaan liikatoiminnalla. Lääkitystä nostettiin. Päätin hakeutua kunnon erikoislääkärille. Hän jaksoi valaa uskoa että kakki järjestyy kun saadaan arvot kohdilleen. Lääkitystä nostettiin ja nostettiin lopulta söin 3,25 aikuisten tablettia (325 mikrogrammaa) arvot olivat hyvät, olo oli kohtalainen. Kuitenkin verenpaineet alkoi nousta, paino ei pudonnut, en jaksanut liikkua, liikunnan jälkeen lihasväsymys ja palautuminen oli huonoa, niveliä särki jatkuvasti, reumakokeissa ei ollut mitään, verenpaineet nousi jouduin käymään seurannassa ja kohta olisin saanut lääkitystä. Masennuslääkitystä en pystynyt lopettamaan. Ajattelin että nyt on jossain muualla vika kun kilpirauhaslääkitys on kohdillaan, päätin hakeutua antioksidantti klinikalle, sieltä tarjottiin Armouria ja ajattelin että voisihan sitäkin vielä kokeilla. Vaihto oli vaikea. melkein jo luovutin. Välillä tuli tykytyksiä välillä täytyi palata pienmpään annokseen ja nostaa todella hitaassti ja meninkin vajaatoiminnalle ennenkuin päästiin oikealle tasolle. Siihen loppuivat kuitenkin nivelsäryt, turvotus alkoi laskea ensin kasvoista hävisi kummallinen pöhötys sitten muualta kehosta paino putosi -15kg kun vähän katsoi mitä söi ja jaksoin jopa vähän liikkua. Verenpaineet laski normaalin. Vihdoinkin tunsin olevani normaali. Pääsin eroon masennuslääkityksestä. Kuitenkaan en saa korvausta tästä lääkkeestä joka palautti minut työ kuntoiseksi! Raivostuttavaa, palaanko thyroksiiniin ja jään sairaslomalle kun rahat loppuu enkä enään voi ostaa Armouria? Onko se yhteiskunnalle kannattavampaa kun syön thyroksiinia, verenpaine lääkettä, särkylääkettä ja masennuslääkettä joista saan korvauksen ja jään sairaseläkkeelle ja haen sossusta rahaa? Ilmeisesti näin täytyy tehdä, onhan Armour niin kallista ettei sille ole perustetta korvaukseen. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#5 Re: Ei ollut apua thyroxiinista2010-12-11 11:31:41#4: KatjaS. - Ei ollut apua thyroxiinista Ei anneta Katja periksi! Jaa linkki niin paljon kun voit. T.Eva West/Vaasa |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101418 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
360 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15652 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
334 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
94 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2683 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024