Oulun tulee luopua keskustakampushankkeesta

Kommentoitu viesti

Gaudeamus igitur
Vieras

#5

12.11.2020 18:13

Täyttä asiaa Viitanen ja muut Pro Linnanmaa-liikkeen kannattajat

Pidetään linja selvänä yliopiston pysymisessä nykyisellä huolellisesti ja järkevästi vuosien aikana rakennetulla kauniilla, viihtyisellä ja luonnon keskellä sijaitsevalla alueella. Muutenkin hajoita ja hallitse -periaate jo
sinänsä viittaa hallitsemattomaan ja vanhanaikaiseen energian, rakennusten
ja kustannuksien mäskäämiseen, verorahojen määräämiseen vähävaraisten
kustannuksella, mikä ei tuumaakaan tue kestävän kehityksen määritelmää.

Kannattaa ehdottomasti hyödyntää keskustan Raksilan aluetta rautatie-
ja linja-autoliikenteen laajentamiseen. Nykyisellä rautatiealueella on välistä ollut tukalaa väentungosta, kun modernit kaksikerroksiset intercity-junat saapuvat ja lähtevät samoilta tai vierekkäisiltä laitureilta ja matkustajat tungeksivat puoli metriä kerrallaan päästäkseen junasta pois tai junaan. Korona-aikakin loppuu yhtä varmasti kuin se on alkanutkin ja mikäli valtio takaa siisteille junille jatkoaikaa, tungokset taas jatkuvat.

On ajattelemattomuuden huippu yrittää lisätä kaupungin sisäistä liikennettä
alueelle, jossa on vain vähän tilaa lähialueella, esim. hautausmaa pohjoisessa, moottoritie ja sairaala-alueet idässä, lännessä ahtaat rautatie-ja bussi-asemat ja varmaan eteläpuolella jo vuosikymmeniä sijainnut idyllinen puu-taloasutus. Näiden väliin jäävä kauppakeskus ilmeisesti rakennettaisiin korkeaksi tornitaloksi, johon yliopiston tulisi sijoittua. Poliisitalosta saataisiin
varmaan matkakeskukselle huomattavasti parempaa käyttöä. Raksilan uimahalli ja liikuntahalli aiheuttavat nytkin liikenteelle ruuhkautumista.

Vivat akademia, vivant professores, vivat universitas Ouluensis in Linnanmaa.


Vastaukset

Rko

#6 Re:

2020-11-16 12:32:58