Suomen taidekoulutuksen puolesta
Kommentoitu viesti
muusikko (AMK) |
#2423.10.2011 18:36OKM:n esityksessä on monta viisasta pointtia. Meidän täytyy myöntä se fakta, että esim. musiikin alalla koulutusta on aivan liikaa, joka näkyy myös tasossa ja siinä, että kaikille ei riitä töitä. Keskutelin pari viikkoa sitten eräässä musiikkiopistossa, kuinka monet tuntiopettajat tuskailevat, kun eivät saa tarpeeksi tunteja juurikin sen takia, että tekijöistä on liikaa tarjontaa. Lakkautettavien listalla on pari sellaista koulua, joiden taso ei ole ollut enää vuosiin tarpeeksi korkea musiikin saralla ja joiden soitinvalikoimakin on painottunut yhteen kahteen instrumenttiin, minkä seurauksena laitoksessa ei ole järjestetty mm. kunnollista orkesterisoiton opetustta. En tässä kuitenkaan ala nimeltä mitään laitosta mainitsemaan. Sitten seuraa yksi MUTTA. Tiettyä järjettömyyttä OKM:n esityksessä on! Esimerkiksi Lahdessa on Suomen ainoa musiikkiteatterikoulutus, joka on käsittääkseni otettu hyvin vastaan työmarkkinoilla. Miksi tällainen uniikki koulutusohjelma ollaan lopettamassa? Kuitenkaan Teatterikorkeakoulu ei samanlaista koulutusta tällä hetkellä tarjoa. Paikkoja siis kyllä täytyy vähentää, mutta se pitäisi tehdä järkevästi ja miettiä, mihin vaikkapa eri musiikin koulutusohjelmat voisivat profiloitua. Joillakin voisi olla selkeästi instrumenttipedagogiikka toisilla taas esim. musiikkiteatteri, teoriaopettajat, vanha musiikki jne. Miksi ammattikorkeakoulujen musiikin koulutusohjelmat eivät niele ylpeyttään ja keskustele keskenään erilaisista vaihtoehdoista? |
Vastaukset
Marko K |
#25 Re:2011-10-23 22:34:17'muusikko (AMK), otat esiin hyviä asioita. Esim. musiikin aloituspaikkoja voisi vähentää jonkin verran ilman suurta vahinkoa kulttuurikentällä. Koulutusta myös voisi ja tulisi järkeistää esim. juuri jakamalla painopistealueita. OKM:n esityksessä on huolestuttavaa sen mittaluokka. Esimerkiksi musiikin koulutusta ollaan karsimassa melkoisen rankalla kädellä. Olen huolissani siitä, millainen ajattelu tämän takana piilee. Onko leikkausten suunnittelijoilla tietoa/ymmärrystä siitä, miten merkittävällä tavalla taide ja kulttuuri vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin ja toisaalta tuovat esiin kriittisen äänen yhteiskunnassa? Uskallan epäillä. Jos kyse on suuntauksesta, jossa taiteen ja kulttuurin asemaa lähdetään heikentämään jatkossa muillakin saroilla - esim. apurahojen tai taidelaitosten rahoitusten osalta - niin ollaan arveluttavalla tiellä. Tästä syystä allekirjoitin itse adressin ja toivon, että aiheesta nousee yhteiskunnallista keskustelua. Taiteentekijöiden ääni olisi tässä keskustelussa tärkeä, sillä alaa tuntemattomilla on usein melkoisen puutteellinen tai suorastaan väärä käsitys siitä, mitä kaikkea alan osaaminen pitää sisällään ja miten monilla eri tavoilla taide voi parantaa arkea myös konserttisalien ym. instituutioiden ulkopuolella. Tästä on kirjoittanut viisaasti nimimerkki Eili Ikonen adressissa: http://www.adressit.com/kuvataiteen_ammattikorkeakoulutus_sailytettava_lahdessa Lyhyesti: opetukseen suunnatut leikkaukset tulisi tehdä hallitusti ja antaa myös oppilaitoksille todellinen mahdollisuus vaikuttaa opetuksen uudelleenjärjestelyihin. Tämä OKM:n esitys on siitä kovin kaukana. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024