Tasa-arvoa päivähoitomaksuihin Oulu
Kommentoitu viesti
Liisa Lohilahti, Taikatahti oy |
#9 TARKENNUSTA JA SUMMIA25.03.2016 10:23Kaupungin SIKUn johto ehdottaa palvelusetelin alentamista 775 eurosta 706 euroon. Kaupungin omia uusia 1.8.2016 alkaen voimaan astuvia vanhempien maksettavia hoitomaksuja ei ole vielä määritelty (määritellään toukokuussa 2016), mutta jos ne olisivat maksimissaan 354 euroa, suurimman osan perheistä maksimi palvelusetelisumma olisi 30.3.2016 päätöksellä 352 euroa (tällä hetkellä summa on 492 euroa). Käytännössä siis hoitomaksuosuus yksityisellä sektorilla nousisi vähintään sen 140 euroa, ilman että yrittäjä edes korottaa omia hoitomaksusummia (706 - 352 = 140). Tässä laskukaavassa kaupunki ottaa itselleen valtakunnallisen korotuksen hyödyn. Tämän vuoksi SIKUlla on kova kiire saada asia päätökseen ennen kunnallisten hoitomaksujen korotusilmoitusta! Yksityiset yrittäjät eivät ole sopineet kyseisiä SIKUn lautakunnan sivuilla olevan esityslistan mukaisia summia yhdessä SIKUn johtajien kanssa, vaan tämä oli kaupungin ehdotus ja yksityisillä oli oma ehdotuksensa, joka on täysin sivuutettu. Lisäksi esiopetussummaa on alennettu ja poikkeuksellisesti esioppilaiden osa-aikahoito palvelusetelin osalta on alempi kuin muilla yli 3-vuotiailla, joka ei ole myöskään tasa-arvon mukaista. SIKUn lautakunnan 30.3.2016 esityslistassa on annettu virheellisesti sekä tarkoituksenmukaisesti ymmärtää, että summat ja muutokset ovat yhteisiä sopimuksia. Kuntaliiton mukaisesti yksityisen palvelutuottajan hoitomaksusta saama summa tulisi olla vähintää 1000 euroa/lapsi/kk, jotta tulo-/kulurakenne kohtaisivat. Tällä hetkellä Oulun kaupungin yksityisissä päiväkodeissa hoitomaksut ovat n. 775€ - 836 € hoitopaikasta riippuen. Alle 3 -vuotiaiden hoitomaksun tulisi olla kaksinkertainen, koska varhaiskasvatushenkilöstöä tarvitaan 4 lasta kohden 1 aikuinen, kun puolestaan yli 3-vuotiaiden ryhmissä 1 aikuinen vastaa 7 lapsesta (syksyllä 8 lapsesta). Tästä huolimatta alle 3-vuotiaiden hoitomaksut ovat yrittäjillä maksimissaan 1177 €/lapsi/kk. Yrittäjiä ei täten voitane pitää ahneina, vaan hyvinkin asiakasmyönteisinä ja ymmärtäväisinä suhteessa hoitomaksujen suunnitteluun. Hoitomaksut eroavat yksityisissä päiväkodeissa lähinnä sen mukaisesti mitä tarjontaa yrityksessä on perinteisen varhaiskasvatuksen lisäksi. Yksityinen päivähoitotoiminta on säästänyt kunnan veromaksajien varoja kuluneen 5 vuoden aikana palvelusetelin ansiosta useita kymmeniä miljoonia euroja. Päiväkotiyrittäjät ovat investoineet kiinteistöihin saadakseen hoitolapsilleen laadukkaat toiminnan edellytykset. Kaupunki on houkutellut yrittäjiä uusiin investointeihin hyvässä hengessä ja nyt sitten yrittjiltä on tarkoitus viedä toiminnan edellytykset pois alentamalla palveluseteliä siten, että pienemmillä päiväkotiyrityksillä toiminnan jatkumo on vaakalaudalla. Mikäli yksityisiä yrityksiä kaatuu (pelkästään keskustan alueella tälläisissa pienissä päiväkodeissa on yli 100 lasta), kaupungilla on rakennettava uusia päiväkoteja/suurennettava lapsiryhmiä järjestääkseen lasten päivähoidon lain vaatimusten mukaisesti. Käytännössä tämä edellyttää valtavia investointeja ja entistä suurempia verokulja kuntalaisille. Suuri pelkoni on, että SIKUn harkitsematon päätös johtaa myös siihen, että kuntalaisten päivähoitopalvelujen valintaa johtaa tuloajattelu. Tätä päiväkotiyrittäjinä emme missään nimessä halua!
|
Vastaukset
veronmaksaja |
#10 Asi2016-03-25 11:06:49 |
Vieras |
#14 Re: TARKENNUSTA JA SUMMIA2016-03-25 15:27:29#9: Liisa Lohilahti, Taikatahti oy - TARKENNUSTA JA SUMMIA Kiitos tarkennuksesta. Tämähän on aivan törkeää toimintaa. Ensin kaupunkin käytännössä pakottaa lapset erityisesti uusilla alueilla yksityisiin päiväkoteihin ja nyt toimintaedellytykset halutaan musertaa ja maksuja korotta aivan tavallisten perheiden ulottumattomiin. Kamalaa toimintaa kaupungilta :( Tästä täytyy nostaa iso meteli! |
Tarkemmin, kiitos |
#16 Re: TARKENNUSTA JA SUMMIA2016-03-25 20:42:40#9: Liisa Lohilahti, Taikatahti oy - TARKENNUSTA JA SUMMIA Asia pitäisi kyllä nyt pystyä esittämään johdonmukaisemmin. Tekstissä on epäselvyyksiä ja virheitä. 775 ja 706 euroa ovat selvät, mutta mitä ovat 354 ja 352 euroa ja mistä ne tulevat. Laskelma 706 - 352 =140 on yksinkertaisesti väärin. Mitä oli edes tarkoitus laskea? Kaupungin puoleltahan kyse lienee ryhmäkoon kasvattamisen (setsemästä kahdeksaan) huomioimisesta, minkä on alun perinkin ollut tarkoitus tuottaa kunnille säästöjä. Jos ei oteta huomioon asiakasmaksuja (oletetaan, että pysyvät samana), aimmin ryhmän tuotto oli 7 lasta x 775 euroa/lapsi = 5424 euroa ja 1.8.2016 alkaen 8 lasta x 706 euroa/lapsi = 5648 euroa. Tässä on siis itse asiassa nousua 223 euroa! Toki kahdeksan lasta syö ja askartelee enemmän kuin seitsemän, mutta henkilöstökulut - suurin kuluerä - pysyy samana. Mikä on siis ongelma? Ilmeisesti tässä ollaan hyvällä asialla, mutta sen puolesta kannattaisi siis esittää uskottavat laskelmat. Jos nyt vain tunteelisella addressilla haetaan nimiä, se on helppo sivuuttaa päätöksenteossa - valitettavasti. |
Äiti2 |
#28 Re: TARKENNUSTA JA SUMMIA2016-03-28 06:43:09#9: Liisa Lohilahti, Taikatahti oy - TARKENNUSTA JA SUMMIA Vanhempien maksama summahan alkaa olla tasa-arvossa julkisten päivähoitomaksujen kanssa. Mä en nyt ymmärrä miks tästä pitää natista.
Älkää äänestäkö keskustaa ja kokoomusta hallitukseen/kunnanhallitukseen, koska he romuttaa viimeisetkin järkevät asiat. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
259 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024