Itsensä työllistävien työttömyysturvaa ei saa heikentää!
Kommentoitu viesti
Hanna Mäkinen |
#608.12.2015 17:06Hyvä, että adressi on tuotu esiin. Lakiuudistus ei ole pelkästään luovien alojen ongelma, vaan tuo työllistämisvaikeuksia hoiva-, opetus- ja rakennusaloillekin, joissa perinteikkäästi tehdään lyhyitä sijaisuuksia. Toivoisin tämän huomioitavan myös virallisilta tahoilta. Työnantajat tulevat myös olemaan pulassa, sillä he eivät saa ihmisiä töihin, kun työntekijöillä (tulevilla työttömillä siis...) ei ole varaa ottaa pätkätöitä vastaan. |
Vastaukset
ope |
#519 Re:2015-12-11 07:05:35Olen opettaja. Olen opettanut määräaikaisena ainetta, jonka opetus on kurssimuotoista aikuisten opettamista yliopistolla ja muuallakin. Koska virkoja ei enää ole tarjolla, teen työtä sivutoimisena tuntiopettajana. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että työsopimukseni ovat lyhyempiä kuin puoli vuotta. Ja sitä, että vaihdan välillä työpaikkaa sen mukaan, missä alani kursseja järjestetään. Olen ollut tyytyväinen työllistymiseeni. Työpaikat olen aina löytänyt kyselemällä ja hakemalla. Välillä olen ollut työttömänä. Mutta aina on uusi paikka jonkun ajan kuluttua löytynyt, kun on ahkerasti hakenut töitä. Olen tyytynyt pienempään tulotasoon, koska tarjolla ei tällä hetkellä kokopäiväisyyksiä alallamme ole. Olen elättänyt perheeni tuloillani. Työ on aina ollut tärkeämpää kuin raha. Niin varma en töiden saamisesta ole, että alkaisin yrittäjäksi, koska yrittäjällä ei ole työttömyysturvaa. Onko todella niin, että tämän lain voimaan tultua opettajakaan ei enää pysty pätkätyöläisenä töitään tekemään putoamatta työn loputtua köyhyysloukkuun? |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19954 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1803 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
178 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
170 Luotu: 13.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
662 Luotu: 22.03.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
155 Luotu: 13.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Kyöpelinvuori-munat takaisin kauppoihin
106 Luotu: 18.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
115 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
229 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2846 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
591 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
56 Luotu: 12.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
422 Luotu: 09.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11252 Luotu: 03.02.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
115 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
952 Luotu: 13.12.2024
Prisma Koivukylään!
174 Luotu: 10.04.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2283 Luotu: 15.07.2023