Eroa, maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila
Kommentoitu viesti
Laura Huovinen Vantaa |
#1120.12.2009 14:48Matille: Sikaloiden olot eivät ole rahalla selitettävissä. Oli rahaa tai ei, huono kasvattaja on huono kasvattaja. Raha ei muuta ihmisen moraalia tai käsitystä siitä, mitä eläimelle voi ja mitä ei voi tehdä. Tuo rahallinen ahdinko ja ns. maajussi masennus on vain surkea tekosyy, kun ei ole muutakaan sanottavaa keksitty. Vaikeaa se on muillakin tänä päivänä, mutta vastuu toisen hengestä ja hyvinvoinnista on kannettava, oli sitten kyseessä ihminen, lemmikkikoira, tai sika. Ministeri Anttilalla on tehtävä. Hän on epäonnistunut tehtävässään. Hänen tulee erota. Muissa maissa tällaisten skandaalien seurauksena on itsestäänselvyys että ministeri myöntää virheensä ja eroaa. Mutta ei täällä. Täällä ne ministerit vetkuttelee paikallaan eikä myönnä tehneensä mitään väärin. Lisäksi Anttila on itse sikatilallinen, joten luonnollisesti välittää enemmän sikatilallisista kuin sikojen hyvinvoinnista. Tällaisen ihmisen ei tulisi olla näissä tehtävissä, koska oma lusikka on sopassa. Älä sinä yritä mustamaalata videon tehneitä aktivisteja. He ovat tehneet suuren ja tärkeän teon paljastamalla julkisuuteen rikollista toimintaa, eli eläinrääkkäystä. Kaikki kunnia heille. |
Vastaukset
Vieras |
#21 Re:2010-12-22 00:21:33Hyvä Laura! Niin ytimettääksi osasit kirjoittaa näistä asioista, kiitos. Sellainen kannustaa nuoria aktivisteja, heille kunnia kaikesta , mitä on ilmi tullut: Kaikki se kauheus, missä eläimet aina maksavet kalleimman hinnan kärsimyksellään ja elämällään. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1775 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19883 Luotu: 20.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
414 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
219 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2839 Luotu: 05.05.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
133 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
133 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
120 Luotu: 13.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
396 Luotu: 01.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
106 Luotu: 09.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
941 Luotu: 13.12.2024
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
561 Luotu: 22.03.2025
Adressi Alumiinitie 2 kaavasuunnitelmaa vastaan
89 Luotu: 08.04.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1817 Luotu: 18.03.2025
Viinijärvelle kuntosali ja isompi liikuntasali
229 Luotu: 04.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
42 Luotu: 12.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
540 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2279 Luotu: 15.07.2023
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
979 Luotu: 10.12.2024