Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Kommentoitu viesti
Vieras |
#287204.11.2015 01:52Yle.fi Vaasalainen eläkeläinen Marja-Terttu Koivuluoma muistaa, että aikaisemmin eläkkeestä saattoi jäädä joskus jokunen kymppi säästöön. Enää niin ei käy. Varsinkin asumiskustannusten nousu on horjuttanut viime vuosina Koivuluoman taloutta. Vuokra on noussut, mutta asumistuki pysynyt ennallaan. Suunnitellut leikkaukset eläkeläisten tuloihin huolestuttavat Koivuluomaa. Eläkeläisten edunvalvojan Eläkeläiset ry:n varapuheenjohtaja Irmeli Mandell muistuttaa, että jo viidennes eläkeläisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Mandell on myös Vaasan kaupungin vanhusneuvoston jäsen, joten hän tuntee eläkeläisten arkea. Eläkkeiden indeksijäädytykset, leikkaukset asumistukeen ja muun muassa lääkekorvauksiin tulevat näkymään eläkeläisten toimeentulossa. Mandell tähdentää, että näiden lisäksi myös kunnat ja kaupungit ovat tekemässä omia säästösuunnitelmiaan, jotka nekin kohdistuvat eläkeläisiin. – Jos ajatellaan pieneläkeläisiä, joilla on hieman yli 700 euron takuueläke, niin kyllä se monellakin tarkoittaa sitä, että seuraava luukku on toimeentuloluukku. |
Vastaukset
Vieras |
#2873 Re:2015-11-04 10:02:53Kirjoittakaa hallituspuolueiden + opposition kansanedustajille, miten suuresti asumistuki muutos vaikuttaa.Myös muutkin pientäeläkettä saavat kuin takuueläkeläiset.noin 1000€ eläkkeellä putoaa elämään toimeentulotuen suuruisella summalla.Jos asumismenot ylittää kohtuullisen asumisen menon joutuu perusosasta maksamaan myös vuokraa.Kokemusta on kun olin sairauspäivä rahalla ennen eläkepäätöstä."Harkinta varaisen" toimeentulotuen esim.silmälaseihin, hammashuoltoon jne..saanti varmasti vaikeutuu kun kuntien toimeentulotuki menot kasvaa.Laittakaa yhteyden ottoihin aiheeksi mielenkiintoinen "otsikko"että lukevat postit.Eläkeläinen tai asumistuki sanat saattavat vaikuttaa etteivät lue posteja.60€ leikkauskatto 10 vuodeksi on"huuhaata",tuli 19.90€ vuokrankorotus ilmoitus.Kattohan hupenee jo 3 vuodessa kun vuokrat nousevat joka vuosi, jokainen vuosi on aina vaikeampi..Ja kukaan ei voi olla varma asunnostaan, saattaa joutua muuttamaan.Ei niitä halvempi vuokraisia asuntoja noin vaan oteta ja kurjaa on muuttaa tutusta ympäristöstä muualle. Me pientä eläkettä saavat joudumme totaaliseen ahdinkoon jos asumistuki muutos toteutuu.Nyt on yritettävä kaikki keinot. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19954 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1803 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
178 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
170 Luotu: 13.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
662 Luotu: 22.03.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
155 Luotu: 13.04.2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Kyöpelinvuori-munat takaisin kauppoihin
106 Luotu: 18.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
115 Luotu: 09.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
407 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
229 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2846 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
591 Luotu: 13.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
56 Luotu: 12.04.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
422 Luotu: 09.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11252 Luotu: 03.02.2025
TNT ei kuulu metsään – turvataan luonto ja lähiasutus
115 Luotu: 06.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
952 Luotu: 13.12.2024
Prisma Koivukylään!
174 Luotu: 10.04.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2283 Luotu: 15.07.2023