Pohjois-Karjalan Prikaatin puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#516 Re: Tilannearvio07.10.2015 10:22Ketkä päättivätkään varuskuntien lopetusoperaation, ja millä seuraamuksilla ja vaikutuksilla? Millään ei voi käsittää, että esim. lännessä ylläpidetään (ja se kannattaa) suurta varuskuntaa, samoin etelessä, niitä pysytytään kehittämään ja uudistamaan, kun taas Pohjois-Karjalassa rajan pinnassa uudistuksiin ei ollut varaa eikä ollut halua eikä näkemystä asioiden oikeaan laitaan ja vakavuuteen? Kauhavan ilmasotakoulun siirto oli myös aivan järjenvastainen operaatio! Koko maan puolustus, miltä tosiasiat nyt näyttävätkään? Mitä tulee koko Pohjois-Karjalan näivettämiseen, nyt kun junaliikennekin ajattelemattomasti saneerataan, päättäjien olisi aika suoraselkäisesti hoitaa hommat niin, että Pohjois-Karjalassakin voidaan asua ja elää sekä viihtyä, lisäkurjistamisen sijaan tulisi näyttää vihreää valoa uuteen nousuun, näillä pahimmilla kehitysalueilla, myöskin Pohjois-Suomessa. Sehän on ollut alunperin kait tarkoitus, että koko maa voi hyvin ? Vr pitäisi palvella koko maan tarpeita ja etenkin täällä junaliikenne on tuiki tärkeää, miksi tätä junaliikennettä ei saada toimivaksi ja kannattavaksi kattaen koko maan, kun ihmiset tarvitsevat kuitenkin tätä palvelua, Suomi on pitkä maa, (katsokaa Itävaltaa, siellä kaikki toimii ja erinomaisesti, joukkoliikenteen voimin. Yksityisautoilua pitää vähentää, se on aivan katstrofaalista jo Suomessa, samoin rekkakuljetukset pois maanteiltä, siirto raiteille, säästetään teiden kunnostuksissa, onnettomuuksissa, saadaan uusia työpaikkoja, liikenne kulttuuri rauhoittuu ja toimii huomattavasti paremmin. Miksi tähänkään asiaan ei saada järkiratkaisua. Maantieliikenne on aiva järjetöntä showta nykyään ja henkensä kaupalla tiettyjen kaahaajien takia. Ja vielä: suomalaiset työttömät töihin omiin metsiin ja rakennuksille, ja kaikkiin töihin, missä on työvoimapula, nuoriso töihin, eläkkeellä olevat pois töistä, perheille joustavat työajat, ja ne äiditi, jotka haluavat hoitaa lapsia kotona pidempään, korvaus kotiäidin työstä, hyvä palkkaisilta voi nostaa päivähoitomaksuja, pienipalkkaisilta taas EI! Monta siaa voi järkevöittää ja säästää kustannuksia, JOS vain halutaan! Miksi Suomessa firmat lopettavat ja myyvät suomalaisuutta ulkomaille, tätä Ei käsitä kukaan enää? |
Vastaukset
Vieras |
#517 Re: Re: Tilannearvio2015-10-21 14:28:57Päättäjät laitetaan nyt Suomi pystyyn ja vankat rakenteet ympärille, niin että niitä ei horjuta pienet myrskyt. Suomessa ja suomalaisissa on vielä ytyä, voimaa ja rohkeutta. Puolustus myös vankalle pohjalle ja koko maata puolustetaan niin kuin on luvattu ja sovittu, suomalainen pitää lupauksensa läpi harmaan kivenkin vastakin. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18116 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4296 Luotu: 30.06.2024
Suomen valtion on pyydettävä anteeksi Israelilta
379 Luotu: 27.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
320 Luotu: 24.09.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
298 Luotu: 18.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
297 Luotu: 22.09.2024
Elokapinan toiminta tulee kieltää Suomessa
298 Luotu: 28.06.2024
Harjuniityn Kosmoksenpuiston rakentaminen vuonna 2025
126 Luotu: 27.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13426 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Eurajoen kunnan kyläkoulujen lopettamista
105 Luotu: 27.09.2024
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2702 Luotu: 13.01.2023
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4786 Luotu: 05.10.2020
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
71 Luotu: 24.09.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14892 Luotu: 20.10.2022
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1471 Luotu: 02.09.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1374 Luotu: 08.05.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Vetoomus Helsingin Ruskeasuon pysyvän akrojoogasalin puolesta
41 Luotu: 26.09.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
41 Luotu: 23.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10988 Luotu: 13.12.2020