Vastaavia "asiantuntevia" kommentteja on varmasti moni meistä kasvatusalalla työskentelevistä saanut kuulla kanssaihmisiltään. Tuttuja fraaseja ovat myös; "lasten hoito on maailman helpointa työtä, ei siitä voi väsyä" ja kaiken huipuksi eräät besserwisserit ovat melkein tienneet, ettei päiväkotityöhön tarvita edes koulutusta. "Kyllähän nyt jokainen osaa istua siellä kuuluisalla hiekkalaatikolla kaitsemassa parin lapsen sopuisaa leikkiä."

Jos asianlaita olisi näin, voisi alan alhaisen palkkatason vielä ymmärtää.

TERVETULOA TODELLISUUTEEN!

Päivähoitoa määrittää lait ja asetukset, sekä kasvatuksen periaatteet. Henkilökunta on koulutettua jopa yliopistotutkintoja myöten. Tämän hetken päivähoidon haasteisiin vain edes se ei tahdo riittää. Kasvatustyön luonne on muuttunut vuosien myötä paljon. Vastuu kasvatuksesta on siirtynyt kodeista päivähoitoon monissa tapauksissa, koska sekä ympäristö että yhteiskunta piiskaavat vanhempia aina vain tehokkaampaan ja kiireisempään työtahtiin. Päiväkotiin tuodaan jopa sairaita lapsia, koska vanhemmat eivät uskalla jäädä pois töistä, vaikka heillä siihen lain mukaan oikeus onkin.

Lapset tarvitsevat enemmän tukea ja yksilöllistä ohjausta kasvunsa ja kehityksensä avuksi. Samoin vanhempien tuen tarve omassa kasvattajan roolissaan on lisääntynyt. Lasten ryhmäkoot ovat suuria, samoin kuin monet päiväkodit ovat jo yli sadan lapsen laitoksia, hoitopäivät jopa kymmentuntisia, lapset lomailevat vähän, sijaisia voi olla mahdotonta löytää tai taloudellinen tilanne tekee sijaisten käytöstä mahdottoman.

Tämä kaikki on omiaan luomaan päivähoidossa kaaosta ja levottomuutta, mikä näkyy jopa lasten väkivaltaisena käytöksenä niin toisia lapsia kuin aikuisiakin kohtaan. Keskittyminen ja kuunteleminen ovat haasteellisia taitoja ja myös kiusaamisen kulttuuri näkyy jo pienillä lapsilla. Toisia ihmisiä, edes omia vanhempia tai muita kasvattajia ei välttämättä enää arvosteta ja kunnioiteta lainkaan. Eletään kovaäänistä "MINÄ HALUAN" -elämää, missä materiaali korvaa vuorovaikutuksen, läheisyyden ja yhdessä olon. Missä halutaan kaikki, heti, mulle. Toisista ei niin väliä. MINÄ!

Tämä kaaos on myös omiaan uuvuttamaan työntekijän. Yhtäaikaa on niin monia rautoja tulessa, ettei kokeneinkaan ammattilainen kykene niitä sammuttamaan. Samalla kun vastaanotat aamulla lapsia päiväkotiin ja vaihdat kuulumisia vanhempien kanssa, kerrot päivän ja viikon tulevista tapahtumista, muistutat hoitoaikojen ilmoittamisesta ja kurahousuista, hoidat ja kaitset helposti kymmenen tai useammankin muun lapsen leikkejä. Puuro kiehuu hellalla, puhelin soi ja joku oksentaa lattialle toisen lyödessä ja purressa kaveria, joka vei lelun kädestä. Vielä on puolituntia aikaa, kunnes seuraava työntekijä tulee. Paitsi kun puhelin soi taas ja työntekijä ilmoittaa olevansa sairaana. Alat siis myös laskemaan päässäsi päivän lapsilukuja ja mietit kuumeisesti sijaista, joka tähän hätään saataisiin, kun on se retkikin! Tämän kaiken sinä hoidat tietenkin hymyillen ja niin kiireettömän oloisesti kuin mahdollista ja paketti pysyy kasassa päivästä toiseen, mutta tarjotaanko tällä oikeasti laadukasta hoitoa ja kasvatusta tai inhimillisiä työolosuhteita kenellekään?

Onko ihme, että myös työntekijöiden sairauslomaluvut kasvavat kiireen, paineen ja stressin alla? Tämän kaiken keskellä kun myös työntekijän ruokatauko kahvitauoista puhumattakaan jää lähes poikkeuksetta väliin, tai yhtäaikaa tehdään myös töitä. Hengähdystauko työpäivän lomassa on tuntematon käsite.

KUULOSTAAKO HARMONISELTA JA HELPOLTA?

Useissa kodeissa vanhemmat hikoilevat jo yhden tai kahden lapsen kanssa. Arjen pyörittäminen on täyttä työtä lasten hoidon ohella. Päiväkodissa yhden työntekijän vastuulla lapsia on iästä riippuen 4-7 ja lain mukaan väliaikaisesti, todellisuudessa hyvinkin usein, lapsia on vielä enemmän.

Vaikka olemmekin koulutettuja ammattilaisia, haasteita riittää silti. Jokainen lapsi tulee huomioida ainutlaatuisena yksilönä henkilökohtaisine tarpeineen. Myös jokaisella vanhemmalla on erilaiset odotukset ja toiveet hoitosuhteelle ja yhteistyölle. Ryhmän lapset ovat erilaisissa kasvun ja kehityksen vaiheissa, sekä kiinnostuneita erilaisista asioista ja puuhista. Ryhmissä voi olla erityistä tukea tarvitsevia lapsia, sekä lapsia joiden kroonisen yleissairauden hoitaminen ja lääkitseminen kuuluu henkilökunnalle.

Päiväkoti myös mielletään tai ainakin sen toivotaan olevan jonkinlainen ohjelmatoimisto ja huvipuisto, jossa tarjotaan jatkuvasti mitä ihmeellisimpiä elämyksiä ja kokemuksia. Retkiä viikottain, hyvä ettei päivittäin. Kaikista tärkein; yhdessä oleminen, leikkiminen, sosiaalisten taitojen harjoitteleminen ja jokapäiväisten taitojen opetteleminen unohdetaan. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kannattaa ensin opetella kävelemään, ennenkuin aletaan juosta. Retkien onnistuminen vaatii paljon antaakseen oikeasti iloa osallistujilleen. Tärkein asia on riittävästi aikuisia. Harmi vain, yleensä apukäsiä ei ole mahdollista saada.

EIKÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI!

Toisin kuin luullaan, ei ole lainkaan samantekevää mitä päivähoidossa puuhataan. Kasvatuksen eri osa-alueet;mm. fyysinen, psyykkinen, sosiaalinen, emotionaalinen, eettinen ja esteettinen kasvatus tulee huomioida arjen toimissa ja toimintakauden teemoissa.

Hoitopäivään kuuluu perushoidon; ruokailun, levon, hygieniasta huolehtimisen ja ulkoilun lisäksi paljon erilaisten taitojen harjoittelua lasten ikätason mukaisesti; on musisointia, liikuntaa sisällä ja ulkona, kentillä ja metsissä, erilaisia kädentaitoja, kielellisiä ja kulttuurillisia elämyksiä, sekä leikkiä ohjatusti ja vapaasti.

Lapsi tarvitsee hyvin usein aikuisen apua ja ohjausta myös leikkihetkiin. Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että lapselta löytyisi tarvittavia leikkitaitoja; kykyä keskittyä, luovuutta, mielikuvitusta, yhteistyötaitoja ja rohkeutta, Leikin aloitukseen, mahdollisiin ja mahdottomiin konflikteihin sekä leikin jatkuvuuden takaamiseen tarvitaan aikuista. Samoin lepo- ja päiväunihetket ovat varsin työllistäviä. Lapset tarvitsevat rauhoittelua, satujen lukemista ja yleistä valvomista, että kaikki sujuu hyvin ja unirauha taataan. Lepohetkien aikana hoidetaan myös paljon muuta, kuten toimistotöitä, toiminnan suunnittelua, viikkopalavereja ja kasvatuskeskusteluja vanhempien kanssa, unohtamatta siivousta. Emme siis todellakaan vedä kahta tuntia hirsiä koko porukalla, vaikka edelleenkin, palkkataso ja työn hektisyys huomioiden tämä etuus kyllä kuuluisi olla olemassa.

Toiminnan suunnitteleminen, aikatauluttaminen, toteuttaminen ja arvioiminen ovat keskeisiä tehtäviä päivähoidossa. Myös yhteistyö mm. vanhempien, neuvoloiden, eri sosiaali- ja terveysalan tahojen ja seurakuntien kanssa kuuluu työhömme. Kasvatytyö on moniammatillista yhteistyötä yhdessä vanhempien kanssa lapsen parhaaksi.

MILTÄ NYT KUULOSTAA?

Lopuksi voin todeta, että kasvatustyö vaatii tekijältään koulutuksen ja kokemuksen lisäksi paljon erilaisia persoonallisia ominaisuuksia ja taitoja. Työ on intensiivistä, sosiaalista, kiireistä ja vastuullista. Työntekijältä vaaditaan 100%.sta läsnäoloa ja aitoutta, sekä rohkeutta laittaa itsensä peliin, koska jokaisen persoona on tärkein työväline. Luovuus, asioiden organisointi- ja priorisointikyky ovat myös kullan arvoisia. Kasvattajan tulee pystyä olemaan yhtäaikaa vahva ja herkkä. Omaa osaamista, tietoa ja taitoa on myös syytä päivittää jatkuvasti ja vapaaehtoisesti.

MITÄ TÄSTÄ KAIKESTA MAKSETAAN?

10 vuoden työkokemuksella lastentahrhanopettajan kuukausipalkka pyörii vähän 2500€.n molemmin puolin, lastenhoitajalla joitakin satasia vähemmän. Kokemuksen karttuessakaan palkkapussi ei tuosta enää paljon paksune.

KIINNOSTUITKO ALASTA?

Epäilen!

On vähintäänkin outoa, jopa vastuutonta säästää siinä, mikä on tärkeintä. Me kasvatamme tulevaisuutemme toivoja, työntekijöitä ja päättäjiä. Eikö juuri tähän ole tärkeintä panostaa? Kauniit puheet ja paperille painettu printti päivähoidon tavoitteista ja toiminnasta ovat kaukana todellisesta arjesta päivähoidossa. Usein päivät ovat pelkkää selviytymistä! Päiväkodeilta odotetaan hienoja kasvatuspainotuksia, esim. taidetta ja liikuntaa, jotka näyttävät esitteessä hyvältä ja kutsuvalta, mutta ovat käytännössä liki mahdottomia toteuttaa isommassa määrin.

Suuret päiväkodit ylipursuavine ryhmineen ja minimihenkilökuntineen ei varmasti ole paras mahdollinen lähtökohta ponnistaa elämäntielle, vaikka me kasvattajat teemme kaiken parhaamme kunnes uuvumme, emme enää nuku öisin, muisti pätkii ja sairausloma kutsuu.

Pieniä yksityisiä päiväkoteja taas ei tueta kuntien taholta riittävästi, jotta niiden toiminta olisi kannattavaa. Palvelusetelikäytäntö on vienyt tilanteen ojasta allikkoon ja tehnyt monien vanhempien mielestä päivähoitoon hakemisen hankalaksi. Eri paikkakunnilla on myös yllättävänkin suuria eroja palvelusetelin arvossa. Palkkaus yksityisellä sektorilla on myös kunnallista alhaisempaa, sekä valvonta täynnä porsaanreikiä. Tiloja yksityisen päiväkodin perustamiseen on erittäin vaikea löytää, koska valvonnan taholta vaikkapa vessanpönttöjen liian vähäinen määrä on ratkaiseva seikka punaisen valon näyttämiselle.

On myös syytä muistaa, että päivähoidossa säästäminen tänä päivänä tulee tulevaisuudessa kalliiksi, koska lasten tuen tarpeisiin on mahdotonta vastata niiden vaatimalla tavalla, eikä pulmilla ole tapana hävitä itsestään ajan myötä, vaan pikemmin kertautua monin kertaisiksi.

Ja vielä yksi viimevuosien ongelma kasvatusalalla; yliopistotutkinnon suorittaneista lastentarhanopettajista on huutava pula. Mutta kun luit tämän kuvauksen, ei liene tarvetta ihmetellä miksi? Sosionomien asemaa lastentarhanopettajina on myös horjutettu entisestään vuoden 2005 koulutusuudistuksen jälkeen. Ennen tuota valmistuneet saattavat jäädä lehdellä soittelemaan etenkin virkaan valittaessa. Uudempi koulutus siis painaa enemmän, kuin pitkä työkokemus vanhalla koulutuksella.

YKSINKERTAISTA;

Muutokseen tarvitaan kokonaan uusi asenne!

Sekä sen myötä;

Pienemmät lapsiryhmät
Enemmän henkilökuntaa
Tukea päiväkotiyrittäjyydelle
Palkka vastaamaan työn vaativuutta
Lisäkoulutusta

KYSYN VIELÄ;

Mikä on tärkeämpää?