"Kevennämme sunnuntaiaamujen ohjelmistoa ja tuomme lisää suomalaista musiikkia tarjolle". (Radiopäällikkö Marja Keskitalo)

Ai jaa, siis kevyttä suomalaista musiikkia. Nova, Iskelmäradio ja SuomiPop on jo! Sitä on turha keksiä uudestaan. Kuulehan Marja, olin jo lukioikäisenä hereillä ja keräsin siiihen nyt jo klassisen nostalgiseen adressiin, jossa vaadittiin lisää pop-, ja rock-ohjelmia Suomen radioon. Saimme iltapäiviin Rock-radion.

Kuulun ikäluokkaan, joka on vaatinut, vallannut ja siten myös saanut jotakin aikaiseksi. Seuraan aikaani ja musiikkia erittäin aktiivisesti. Silti minulla on usein radion avatessa tunne, ettei ole "paikkaa minne mennä"? En ole tässä yksin.

#112: -  

Kyllä!

Muistan itsekin hyvin sen ajan, kun meillä oli Pop eilen tänään ja pari muuta ohjelmaa eli yhteensä noin 4-5 tuntia viikossa sen ajan laadukasta ja hyvin toimitettua populaarimusiikkia (mukaan lukien Nuorten sävellahja) ja kasettinauhurin kanssa vahdittiin, että saatiin tärpit tallennettua, koska levyjä ei teininä ollut varaa ostaa, piti niitä ostaa harkiten. Ja sitten vuosien odottelun jälkeen vihdoin ja viimein saimme sen virallisen Rockradion. Mitä juhlaa!

Ei ollut sattumaa, että nämä ylivoimaisen suositut radio-ohjelmat oli aseteltu iltapäivään, jotta koululaiset, opiskelijat ja nuoret aikuiset ehtivät niitä kuuntelemaan. Kuin myös aamulla Rokkivekkaria, joka muuten oli juuri se ohjelma, joka meillä soi ennen kouluun ja töihin lähtöä, ja josta myös ensimmäisenä kuulin John Lennonin poismenosta.

Paljon myöhemmin yllätyksekseni kuulin, ettei Briteissäkään 1960-luvulla saanut soittaa populaarimusiikkia BBC kautta kuin ehkä tunnin verran päivässä ja kun Radio Luxemburgkin oli jollain tavalla sidottuna soittolistoihin ja valikointiin. Sen ajan nuorten kysyntään vastasi irlantilainen musikkimanageri ja liikemies Ronan O'Rahilly perustamalla Radio Carolinen. Ja sittemmin merirosvoradioita onkin ollut satapäin ja toimii edelleen."Suomessa piraattien kukoistuskautta olivat 70-luku ja 80-luvun alku, jolloin Yleisradiolla oli vielä lähetysmonopoli, joka päättyi vasta vuoden 1985 paikallisradiouudistuksen myötä. Monien mielestä Yleisradio ei tuolloin lähettänyt riittävästi viihteellistä ohjelmaa."

Ei mitään uutta auringon alla. Monien mielestä, siis niiden satojen, Yle ei vieläkään lähetä tarpeeksi iskelmämusiikkia. No tuossahan se juuri tuli sanottua, että se viihteellinen ohjelma on sittemmin ollut muilla kanavilla. ;-)

On olemassa kokonainen sukupolvi, kaksi tai kolme, jotka ovat kasvaneet Ylen kanssa, nähneet ja myötäeläneet kaikki Ylen radiopuolen vaiheet, jojoilut, sietäneet pitkin hampain hyvien ohjelmien lakkautukset ja iloinneet hyvistä uudistuksista, jos eivät ole turhautuneina loikanneet muille kanaville. Tätä tosiasiaa ei voi unohtaa, kun puhumme Pop eilen toissapäivänä -ohjelmasta.

400 000 kuulijaa ei ole väärässä, eikä heidän mielipiteitään voi pitää pelkkänä kärpäsen surinana. Kysymyksessa on suuri joukko Yle-veron maksajia mikä, muistutukseni Ylen johtoportaalle, on tuloihin sidottu. Tämä 400 000 kuulijan ikäluokka sattumoisin ei harrasta musiikin lataamista ilmaiseksi tai käytä musiikkia kertakäyttöhyödykkeenä. Minä sattumoisin tunnen itseni, ja ystäväni musiikin kulutustottumukset.

Tuntuu pahalta ajatella, että Yle, riippumatta siitä mitä Heikin kuuntelijat ajattelevat, päättäisi kuitenkin lakkauttaa ohjelman, koska he saavat joka tapauksessa veronsa, soi PET sunnuntaisin eli ei. Tässä kohtaa voisin kirota Yle-veron hyödyttömänä, ellen sattumoisin olisi Ylen TV-kanavien suurkuluttaja.

Toisin on tämän päivän uuden uljaan sukupolven kanssa, joka kiroaa Yle veron, koska he eivät kuuntele eivätkä myöskään katso Ylen kanavia. He ovat sitä mieltä, että koko Yle pitäisi lakkauttaa ja kaikki olla vaan Maikkaria, Nelosta tai netti-tv:tä ymmärtämättä, että ilman Yleä ei olisi muitakaan kanavia.

Ylen ohjelmaperiaatteisiin on kuulunut olla osavastuullinen kuulijoiden sivistämisessä ja olen aina uskonut, että Ylen suosio, riippumatta siitä onko vaihtoehtoja eli ei, perustuu siihen, että siellä on aina ollut ja on edelleen ammattitaitoisia toimittajia, päin vastoin kuin monella muulla kanavalla, jotka pyörivät semi julkkisten ympärillä.  Ylen ohjelmat ovat perustuneet laatuun ja ammattitaitoon, eikä tunnelmaa ole rikottu mainoskatkoilla. Tämän on mahdollistanut TV-lupamaksut ja nyt Yle-vero.

Moni meistä on kasvanut kuunnellen putkiradion kautta Virran Olaa ja muita lauantain toivottuja. Meillä kotona äidille oli hyvin tärkeää, että radio oli aina päällä, paitsi tietysti Kahilan uutisten aikaan. Ehkä juuri siksi meillä Suomessa niin suuri määrä musiikin ystävistä tuntee myös muunlaista musiikkia ja kokee vanhat iskelmät, tangot ja muut läheisiksi. Mikä rikkaus. 

Yle on ollut yleishyödyllinen ja ns. voittoa tuottamaton laitos, jo siitä syystä ei ole samantekevää mitä siellä tehdään ja kenen kustannuksella.

Suurin osa radiokanavista täyttyy kertakäyttöhutusta ja ihmiset kuluttavat musiikkia kuin hamppareita söisivät ilman minkäänlaista syvää sitoutumista musiikkiin mitä he kuuntelevat, koska siihen ei yksinkertaisesti voi sitoutua, sitä musiikkia ei ole tehty kestämään aikaa.

Ylen asiantuntemattomilta pomoilta taitaa myös unohtua yksi tärkeä asia, nimittäin Ylen arkisto, mikä kuuluu veronmaksajille. Onneksi Teema käyttää tätä arkistoa ahkerasti.

Veronmaksajat omistavat Ylen, veronmaksajat omistavat myös Ylen arkiston. Ja veronmaksajat ovat hyvin, hyvin vihaisia, että heidän Yle-vero rahoillaan joku asiaan vihkiytymätön nainen pomon ominaisuudessa, jonka palkan veronmaksat myös maksavat, puuttuu asiaan, minkä merkitystä hän ei selvästikään ymmärrä.

Ylen arkisto on ainoa paikka, missä säilytetään juuri niitä helmiä mitä ei muualla ole tallessa. Sattumoisin Ylen vanhat ja uskolliset kuulijat tietävät mitä siellä arkistossa on, koska juuri heille tätä arkistoa on availtu vuosikymmenien saatossa, tässä juurikin viitaten Heikin PET -ohjelmaan, muiden muassa, sillä kokemukseni mukaan kaikki tuntemani fiksut ja ammattitaitoiset Ylen toimittajat ovat käyttäneet Ylen arkistoa näiden vuosikymmenien aikana vähintäänkin ahkerasti. 

Aina on puhuttu siitä, miten tärkeä Ylen arkisto on, miten sitä vaalitaan, ja mitä kaikkea sen kätköistä löytyykään. Ja kun meidän kaikkien rakastama Heikki tuo päivän valoon juuri sitä musaa arkistojen kätköistä, niin joku ymmärtämätön ihminen päättääkin suuressa viisaudessaan sulkea kuulijoilta tämän arkiston lakkauttamalla PET -ohjelman jonkun mitättömän ja suoraan sanoen kyseenalaisen syyn perusteella.

PET on instituutio, Heikki on instituutio, ja jos kyseinen johtajatar olisi yhtään tietoinen siitä miten Yle on kehittynyt 1970-luvulta tähän päivään ja ketkä sitä on pitänyt pystyssä kaikki nämä vuosikymmenet, hän ymmärtäisi myöntää virheensä ja etsisi toisenlaisen vaihtoehdon sille satojen toivomalle suomalaiselle musiikille, mitä tulee monesta tuutista kyllästymiseen saakka.

Aamuisin on hyvin vähän mitään tarjolla, joten vaihtoehtoina on laittaa päälle Ylen aamu-tv tai pyörittää tietsikalla omia soittolistoja. Mikä mieli siinä nyt olisi, sieltähän puuttuisi paljon olennaista kuten upeasti juonnettu PET.

Oma soittolistani ei mitenkään voi korvata hyvin juonnettua ja toimitettua ohjelmaa. Toki monille ihmisille sopii itseriittoisuus hyvin, minulle ei, koska olen riippuvainen toimitetuista ohjelmista. En halua tietää etukäteen mitä ralleja olen laittanut soittolistalleni. Minä haluan, että Heikki tekee sen ja yllättää minut positiivisesti. Siihenhän radion taika perustuu; positiiviseen yllätyksen ja hyvään mieleen.

Alkuperäiseen asiaan palatakseni, me todellakin saimme Rock radion ja se oli herkkua. Saimme myös Radio Mafian, joka sittemmin kuopattiin, kun Ylellä alettiin säätää ohjelmia ja kanavia uuteen uskoon, eikä voi sanoa, että mitenkään parempaan suuntaan, vaikka uskonkin sen tosiasian, että Yle Puhe on äärimmäisen suosittu kanava. Se puolustaa paikkansa, vaikka itse en sinne useinkaan eksy. Alussa oli puhe, Taata ja sitten tuli musiikki.

Mutta Ylen olisi pitänyt profiloida kolme pääradiokanavaansa tarkemmin, kun kevyelle musiikille sattumoisin jäi vain Radio Suomi ja puheelle sekä asialle/kulttuurille jäi Ylen ykkönen ja Puhe. Ottaen huomioon kuinka suuri osa ihmisistä kuuntelee populaarimusiikkia, on yksi kanava siihen aivan liian vähän. Kanavauudistus oli iso paha susi, mutta tuskin siitä voi kuulijoita syyttää.

Silti on täysin käsittämätöntä, että vielä vuonna 2014 Yle pyrkii ns. ryssimään sen hyvän minkä on vaivalla saanut aikaiseksi. Mistä muualta voi löytää samaa ammattitaitoa toimittaa musiikkiohjelmia kuin Yleltä? Ei mistään. Ja kuitenkin tätä koko elämän mittaisella työllä ja kiinnostuksella musiikkia kohtaan kerättyä ammattitaitoa ollaan heittämässä kaatopaikalle.

Mistä ihmeestä Yle löytääkin näin asiantuntematonta porukkaa johtotehtäviin? Täysin ammattitaidotonta toimintaa. Vaan toisin oli ennen, kun pyrittiin eteenpäin, nyt pyritään taaksepäin.