Pohjois-Karjalan Prikaatin puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#470 työmies10.02.2014 17:28Oinosen Pentillä oli Karjalaisessa hyvä kirjoitus, onneksi joku puhuu suoraan ja puolustaa menetettyjä varuskuntia sekä Pohjois-Karjalaa, kun omat edustajat eivät ole ääntä asiasta pitäneet, miksi ei enempää löytynyt taistelutahtoa varsinaisilta maakunnan edustajilta ja ei vain varuskunnan puolesta vaan yleensä maakunnan etujen ajamisesta? Tämä varuskunta olisi pitänyt kaikin keinoin pitää pystyssä, eikä Kauhavan lennostoa olisi myöskään pitänyt siirtää paikaltaan, mitä senkin siirto maksaa, nykyiselle paikalle siirto on aivan järjen vastainen. Enpä minäkään ole huomannut tiedotusta missään tuosta kouluttajan tittelin saannista tänne prikaatille, vähemmistäkin asioista ilmoitellaan, tämmöinen asia olisi ehdottomasti pitänyt olla otsikoissa, onhan se maakunnallekin suuri kunnia-asia, vaikka prikaati lakkautettiinkin, Onnea vaan kunniakirjan saaneelle, on osoitus siitä, että maakunnassa on vahvuuksia, vaikka maakuntaa on rökitettykin julmasti. Mitä Pohjois-Karjala olisikaan, jos täällä ei olisi saneerauskirves heilunut näin ankarasti, oltaisiin vahva maakunta ja hyödytettäisiin myös koko Suomea, ihmiset pysyisivät kotikonnuillaan, maanviljelys oli kukoistuksessaaan, ratttaat olisivat pyörineet, mitä jäi jäljelle tästä kaikesta, maakunta on heikoissa kantimissa tänä päivänä. |
Vastaukset
Vieras |
#471 Jopi2014-02-10 17:38:33Ihmetyttää kyllä omien eudstajien passiivisuus, onko täällä saatu mitään näkyvää kehitystä aikaan, Kekkonen, Virolainen olivat aivan toista maata ja järjestivät tänne eloa ja toimintaa, korkeakoulu perustettoon, maanviljelys toi rahaa lakkareihin monella tavalla, teollisuutta saatiin monille paikkakunnille, silloin lujitettiin maakuntaa eikä ajettu alas kuten nykyään tapahtuu.Miten tästä eteenpäin? |
Vieras |
#472 Re: työmies2014-02-10 17:41:50Oinosen kannattaisi nyt vaan kantaa huolta niistä hauveleista, ettei kukaan vie niitä vihille. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16372 Luotu: 31.12.2012
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101578 Luotu: 27.09.2024
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1811 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1805 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15941 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
516 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
444 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
406 Luotu: 31.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
323 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
281 Luotu: 03.01.2025
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2737 Luotu: 01.12.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
176 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
174 Luotu: 16.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
167 Luotu: 31.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
138 Luotu: 13.12.2024