Maahanmuuttajien tuet

Kommentoitu viesti

KÄYRÄTORVI

#1726 Re: Re:

12.10.2013 21:01

#1714: Rekkakuski - Re:


Maahanmuuttajien tuet#1714 Re:

12.10.2013 19:00

#1711: -


Maahanmuuttajien tuet#1714 Re:

12.10.2013 19:00

#1711: -

Älkää haukkuko, sillä en minä ole mikään rasisti. Pidän tuntemistani maahanmuuttajista, mutta maailmanlaajuinen ongelma ovat ne sossukukkahatut, jotka asettavat laittomasti mamut eriarvoiseen asemaan oman maan kansalaisten kanssa. Eikä minun naapurini ole  esitellyt oma-aloitteisesti mitään papereitaan minulle.

Yritimme tutustua huonolla englannilla toisiimme ( mamunhan ei ole pakko opetella suomenkieltä). Hän pyysi selvittämään epäselviä asioita hänelle ja siinä yhteydessä tuli puheeksi myös toimeentulovaikeuteni. He ihmettelivät, koska he elivät sanojensa mukaan paremmin, kuin kuninkaat ja presidentit Afrikassa edes tekemättä työtä. Olivat kutsuneet kaikki sukulaiseensa ja tuttavansakin Suomeen asumaan. Kaksi kertaa vuodessa kävivät ilmaismatkalla sossutanttojen saattamana Somaliassa sukulaisissa. Siinä yhteydessä minulle näytettiin tositteet, koskaHE pitivät ihmeellisenä, etten minä saanut samoja etuja kuin he saivat.

Kyllä he elivätkin kateutta herättävästi. Uusi iso asunto maksutta. Kaikki elinkulut ilmaiseksi, ilmainen terveydenhoito, koulut ja harrastukset sekä "loma"matkat  vanhaan kotimaahan. Lisäksi se mainistemani 1624€/ kk verotonta taskurahaa. Turha kait mainitakaan, että perheellä oli uudet muotivaatteet päällä, paitsi vaimon "kaapu", uudet hienot kalusteet ja jättisuuri tauluTV nurkassa.

Olen itse raatanut opiskelujeni ja elantoni eteen jopa yötäpäivää vuosikymmeniä, joten tunnustan kateuteni, kun näen noin hirveän eron omaan elintasooni. Kyllä perusuomalaiset saivat ilmeisen varmasti uuden äänestäjän seuraavissa vaaleissa. Tuntuu ettei moinen voi olla totta Suomessa, mutta kun se vaan on totta!

 

YLE UUTISET
25.9.2013 klo 13:57 | päivitetty 25.9.2013 klo 14:34

Maahanmuuttaja saa yhtä paljon rahaa kuin muutkin


Sosiaalipolitiikan professori ja johtava sosiaalityöntekijä eivät keksineet yhtään tilannetta, jossa maahanmuuttaja saisi enemmän sosiaalitukea kuin vastaavassa tilanteessa oleva suomalainen – ainakaan ilman väärinkäytöksiä.


Maahanmuuttaja saa yhtä paljon rahaa kuin muutkin


Sosiaalipolitiikan professori ja johtava sosiaalityöntekijä eivät keksineet yhtään tilannetta, jossa maahanmuuttaja saisi enemmän sosiaalitukea kuin vastaavassa tilanteessa oleva suomalainen – ainakaan ilman väärinkäytöksiä.
Hyvin yleisen käsityksen mukaan maahanmuuttajalle maksetaan korkeampi elintaso kuin vastaavassa tilanteessa olevalle suomalaiselle. Esimerkiksi maahanmuuttajien tukia suomalaisten tasolle vaativa nettiadressi on saanut yli 40 000 allekirjoitusta.

Maahanmuuttajan sosiaaliturva ei kuitenkaan ole niin avokätistä kuin yleensä luullaan, sanoo Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti.

- Se stereotypia ei vastaa todellisuutta, hän sanoo.

- Minulla on sellainen yleiskuva, että ei näillä sosiaalietuuksilla kukaan, ei maahanmuuttaja eikä suomalainen, ylläpidä ihan huoletonta elintasoa.


Vihoviimeinen linja olisi se, että me emme huolehtisi niistä ihmisistä jotka tulevat tähän maahan.

- Heikki Ervasti


Samaa mieltä on Turun ulkomaalaistoimiston johtava sosiaalityöntekijä Jyri Mikkola. Hän miettii pitkään tilannetta, jossa maahanmuuttaja voisi saada suomalaista enemmän sosiaaliturvaa.

- Lähinnä tulee mieleen pimeä työ, mutta kyllä suomalaisetkin pimeitä töitä tekee, Mikkola sanoo viitaten tilanteeseen, jossa tuen hakija valehtelee tulonsa.

Oleskeluluvan saanut maahanmuuttaja kuuluu Suomen sosiaaliturvan piiriin. Sosiaaliturva ei erottele maahanmuuttajaa ja suomalaista, mutta esimerkiksi alle kolme vuotta suomessa olleen työmarkkinatuki ja toimeentulotuki maksetaan kotoutumistuen nimellä.

Huhut suurista tuista johtuvat usein väärinkäsityksistä

Maahanmuuttajille maksettavista tuista on liikkeellä paljon huhuja. Johtava sosiaalityöntekijä Jyri Mikkola veikkaa yhdeksi huhujen lähteeksi niin sanottua alkuavustusta, joka voidaan myöntää kiintiöpakolaiselle tai vastaanottokeskuksesta omaan asuntoon muuttavalle.

- Se on hyvin niukka. Ei sillä sohvakalustoa tai telkkaria osteta. Se on tarkoitettu alkuun pääsyyn, kuten sängyn ja astioiden ostamiseen.

Alkuavustus on harkinnanvarainen, suuruudeltaan kunnasta riippuen joitain satoja euroja, ja se voidaan myöntää myös esimerkiksi kotinsa tulipalossa menettäneelle suomalaiselle.

Huhuja aiheuttaa myös se, että Suomen tukijärjestelmässä lapsiperheet korostuvat: mitä enemmän lapsia, sitä enemmän lapsilisää.

- Maahanmuuttajien perheet ovat usein isompia kuin suomalaisten, Mikkola toteaa.

Väärinkäytökset ovat pieni ongelma

Sosiaalietuuksien väärinkäytöksiä tapahtuu ajoittain. Heikki Ervastin mukaan maahanmuuttajien tekemiä väärinkäytöksiä ei tarvitse peitellä.

- Peittely on yhtä typerää kuin sinisilmäisyys. Ymmärrän hyvin, että sellainen herättää kritiikkiä. Viranomaiset saattavat olla hyvinkin tarkkoja, mutta joskus käy niin, että joku on riittävän näppärä ja pääsee nyhtämään vähän reilummin.

Hän muistuttaa, että väärinkäytökset ovat pieni ongelma ja vedätyksiä voi tehdä yhtä lailla suomalainen tuen hakija. Enemmän tapahtuu etuuksien alikäyttöä, eli ihmiset eivät saa niitä tukia, joihin heillä on oikeus.

- Siitä väärinkäytöstä on vaan niin helppo nostattaa moraalista paniikkia. Sitähän muistaakseni Hannu Karpo joskus teki, että kierrätti henkilöä eri kuntien sosiaalitoimistoissa ja saikin niistä muutaman satasen ihan ilman perusteita, Ervasti sanoo.

- Vihoviimeinen linja olisi se, että me emme huolehtisi niistä ihmisistä jotka tulevat tähän maahan. Jos esimerkiksi mentäisiin sille linjalle, että heidän toimeentulonsa olisi merkittävästi huonompi kuin suomalaisten vastaavassa tilanteessa olevien, niin se varmasti poikisi sellaisia ongelmia joita me emme halua yhteiskuntaamme

 

TÄMÄ ON TODELLINEN TILANNE.

LOPETTAKAA JO NUO ÄLYTTÖMÄT SATUILUNNE.

LUULETTEKO, ETTÄ NIITÄ KUKAAN JÄRKEVÄ IHMINEN USKOO?

 

Vastaukset

Totuus

#1776 Re: Re: Re:

2013-10-18 12:30:53

#1726: KÄYRÄTORVI - Re: Re:  

 Laki on laki ja mainitut tutkijat ja professorit tutkivatkin vain näitä lakeja ja lakien mukaisia sallittuja etuisuuksia perehtymättä todellisuuteen. Ei sieltä professorin virkapöydän äärestä näe sitä mamun autoa ym  naapureille paljastuvaa elintasoa. Ongelma onkin siinä, ettei virka-akkojemme tarvitse noudattaa lakejamme, vaan he saavat vastuuttomasti ja rangaistuksetta jakaa tukia oman harkintansa mukaan. Heillä on feministisen virkadiktatuurin suoja. Näihin suojelijoihin kuuluvat myös poliisi ja oikeuslaitos. Yhtään sosiaalivirkailijaa ei ole tuomittu syrjintärikoksesta, vaikka tuhansia tapauksia on pystytty todistamaan. Niitä ei oteta edes poliisitutkintaan tai oikeuskäsittelyyn  vaan painetaan villaisella.

Mutta kuinka kävi, kun tunnettuja mamuriehujia ei päästetty ravintolaan. Jo on vähemmistövaltuutettu akka heti vaatimassa  poliisitutkintaa ja ravintolaa oikeuteen "syrjintärikoksesta". Samat mamut on jouduttu usein poliisivoimin poistamaan ravintoloista aiheuttamiensa vaaratilanteitten ja taloudellisten vahinmkojen takia. Mutta meillähän mamuille on kaikki sallitua.

 Täällä vaadittuja kovempia raiskausrangaistuksiakin vaaditaan käytännössä vain suomalaisille, sillä lähes poikkeuksetta kymmeniäkin törkeitä raiskauksia tehneet mamut vapautetaan oikeudessa ehdonalaiseen jatkaman raiskauksiaan, mistä raiskauksista taitavat päättäjänaisemme nähdä märkiä  päiväunia. 

 Jos Suomessa elettäisiinkin virastoissa, politiikassa ja oikeuslaitoksessa lakien mukaan, ei mitään ongelmaa olisi, mutta meillä rehottaa joka kunnassa  ja valtion virastossa puoluepoliittinen virkarikollisuus. Taitaa maassa olla ainut rehellinen enää tavallinen valkoihoinen suomalassyntyinen mies.