VETOOMUS Mankin seisakkeen puolesta
Kommentoitu viesti
Kauhistunut |
#20 Tontin juuri ostanut19.09.2013 15:02Ostimme juuri tontin Mankista, osittain sillä perusteella että junalle pääsee kävellen. Jos tämä kaavailu toteutuu ja Mankin seisake poistuu, putoaa myös juuri ostamamme tontin arvo huomattavasti. Tontin ostokriteerinä oli, että emme joudu hankkimaan toista autoa vaan pääsemme junalla kulkemaan töihin. Onko tässä kaavailussa otettu sitten huomioon, että Kauklahden aseman parkkipaikat ovat melko rajalliset? Mitä jos Mankin seisake lopetetaan ja sinne tulee joka aamu esim. 300 autoa lisää? Mekin joutuisimme kulkea Kauklahden asemalle sitten kahdella autolla, sillä meillä ei ole samat työajat ja eikä pakkasella poljeta pyörää sekä työvaatteet päällä ei voi pyöräillä. Yli kahden kilometrin matkaa Kauklahden asemalle ei kyllä taita korkokengät jalassa kävellen, joten ainoa vaihtoehto olisi hankkia kaksi autoa ja ajella nurkka-ajoa joka aamu ja iltapäivä. |
Vastaukset
Vieras |
#107 Re: Tontin juuri ostanut2013-10-15 06:54:40#20: Kauhistunut - Tontin juuri ostanut Hei, meidän talostamme lähtisi parhaillaan - ja useimmin - kolme eri autoa matkaan joka arkiaamu. Lasilaaksoon ja ympäristöön rakennetaan voimakkaasti, vaikuttaa järjettömältä (ja oliko tässä kyse jostain kahden minuutin kestosta per pysähdyskerta?!; on kustannus-hyöty -analyysit pahasti hukassa). Lisäksi liittymä Lasilaaksosta Kauklahdenväylälle on hyvin tukkoinen töihin lähtöaikaan, liikennevalot vähintään ovat välttämättömät - samasta liittymästä kulkee myös lapsia tietä ylittämässä. Eipä ole ilmastoanalyysiakaan taidettu pahemmin tehdä. Ja vielä yksi juttu: klo 9.15-9.30 Kauklahden parkkipaikka on nykyisin jo täynnä, perheemme kokemusten mukaan. Järki käyttöön, kiitos! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024