Vastustamme Valviran aikeita puuttua kilpirauhasongelmien hoitoon
Kommentoitu viesti
Armoured Thyroid |
#13 Täysin kohtuutonta27.05.2013 09:02Ymmärrän, että aiheeseen liittyy lääketieteellisiä kiistakapuloita, mutta olennaista minusta olisi kysymys "where is the harm" eli missä on haitta. Onko olemassa dokumentoituja potilastapauksia, joissa T3-hormonia sisältävän valmisteen käyttö olisi aiheuttanut potilaalle todennettavaa lääketieteellistä vahinkoa tai pysyvää haittaa? Mielestäni toimet, joilla tietyt hoidot vietäisiin käytännössä suuren osan potilaita saavuttamattomiin, ovat kohtuuttomia, jos niillä on saatu tietyn tyyppisillä potilailla standarditerapiaa parempia tuloksia, varsinkin jos näyttöä potilaille koituneesta vahingosta ja potilaiden itse raportoimista negatiivisista hoitokokemuksista ei ole. Jos tällaista näyttöä haitasta ja potilaskokemuksista on, se olisi ehdottomasti tuotava selkeästi esiin yleisesti arvioitavaksi. Vain alalla vallitsevan tämänhetkisen enemmistömielipiteen pohjalta tällaisia rajoituksia ei pitäisi lähteä tekemään. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi Helicobacter pylori vatsahaavojen aiheuttajana oli aikanaan hyvin kiistanalainen teoria, jota vastustettiin laajalti lääkeyhtiöiden toimesta, ja monet lääkärit kieltäytyivät hyväksymästä vanhat käsitykset mullistavaa tietoa edes todisteiden ollessa kiistattomia. Potilaiden ei pitäisi joutua kärsimään lääkärikunnan, jopa saman erikoisalan, sisällä esiintyvistä mielipide-eroista, joiden merkittävänä taustavaikuttajana voi olla myös lääkeyhtiöiden halu ajaa omia etujaan. |
Vastaukset
Potilaat kärsivät endokrinologien arvovaltataistelusta |
#15 Re: Täysin kohtuutonta2013-05-27 10:14:40#13: Armoured Thyroid - Täysin kohtuutonta Nimenomaan. Mikä on ongelma? Miksi Valvira käsittelee kantelua, jossa potilaat voivat hyvin? Hoitona lääkkeet, joita on käytetty yli sadan vuoden ajan (Armour Thyroid ja Thyroid Erfa eli eläiperäiset) tai vuodesta 1956 (Liothyronin). Harvasta lääkkeestä on näin pitkäaikaista, kokemusperäistä hoitoa. USA:n lääkevalvontaviranomainen FDA luokittelee nämä lääkkeet hyvin turvallisiksi. FDA luokittelee nämä lääkkeet turvallisuusluokkaan A eli korkeimpaan turvallisuusluokkaan myös raskauden aikana käytettynä. Hyvin turvallisia lääkkeitä, pitkäaikaiset kokemukset. Eli miksi tätä ylipäänsä käsitellään kuin jotakin tärkeääkin juttua? |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1773 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19875 Luotu: 20.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
414 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
217 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2836 Luotu: 05.05.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
122 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
118 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
108 Luotu: 13.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
390 Luotu: 01.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
103 Luotu: 09.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
941 Luotu: 13.12.2024
Adressi Alumiinitie 2 kaavasuunnitelmaa vastaan
89 Luotu: 08.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
560 Luotu: 22.03.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1815 Luotu: 18.03.2025
Viinijärvelle kuntosali ja isompi liikuntasali
229 Luotu: 04.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
39 Luotu: 12.04.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
769 Luotu: 28.01.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
540 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2279 Luotu: 15.07.2023