Vastustamme Valviran aikeita puuttua kilpirauhasongelmien hoitoon
Kommentoitu viesti
Vieras |
#7 Hyvä hoito kuuluu kaikille!27.05.2013 06:58Kärsin työkyvyttömyyden, masennuksen ja merkittävän ylipainon rajalla 10 vuotta elämästäni. Muun muassa omien lasteni pikkulapsiajat. Juoksin lääkäriltä toiselle etsimässä apua, yhteinen vastaus oli ettei ongelmani ainakaan kilpirauhasesta voi johtua, kun viiterajoissa ollaan kauniisti. Korkeintaan liikatoiminnalla, kun vähän yläkantissa ja tsh lähes mittaamaton. Päässä kuulemma viirasi ja 1000-1200 kacl/ vrk oli virheellinen arvio, söin salaa liikaa. Vasta pitkän etsinnän ja odottelun jälkeen pääsin lääkärille, joka kuunteli oireeni, uskoi minua ja määräsi laboratoriokokeita. Lääkitysvaihdettiin Erfa thyroid + liothyroin valmisteisiin. Helppoa ei vaihto ollut johtuen pitkään huonosti hoidetusta kilpirauhasesta ja elimistön epätasapainosta. Mutta nyt, ensimmäistä kertaa sairastumiseni jälkeen olen saanut takaisin itseni ja toimintakykyni! Useat tk ja työterveyslääkärit suhtautuivat oikreisiini ymmärtäväisesti, mutta vailla minkäänlaista tajua siitä, miten kilpirauhasta tulisi hoitaa! Apua en siis saanut, vaikka varmaan he olisivat sitä antaneet, jos heillä olisi tietoa ollut. Osa lääkäreistä on suhtautunut minuun alentuvasti ja kuuntelematta. Olen jopa saanut saarnoja hyvistä elämäntavoista ja luulosairaudesta. Jännä, että ne kaikki luulosairauden aiheuttamat vaivani ovat poistuneet, kun olen saanut eläinperäisen + t3 hormoonia sisältävän oikean lääkityksen itselleni. |
Vastaukset
epätoivoinen |
#57 Re: Hyvä hoito kuuluu kaikille!2013-05-28 19:01:22#7: - Hyvä hoito kuuluu kaikille! Voiko täällä kertoa kuka oli sinua kuunteleva hyvä lääkäri? Kärsin näistä oireista ja ttl ei suostu kuuntelemaan. |
Äitien väsymystä ei tutkita kunnolla |
#495 Re: Hyvä hoito kuuluu kaikille!2014-12-04 07:26:46#7: - Hyvä hoito kuuluu kaikille! Mulla samantyyppinen tarina. Ja oireet alkoi suurin piirtein esikoisen syntymästä. 10 vuotta söin erilaisia masennuslääkkeitä, joista ei ollut mitään apua. Vasta sitten osuin hyvälle lääkärille, joka tajusi, että kyseessä on kilpirauhasen vajaatoiminta. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1773 Luotu: 10.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
19875 Luotu: 20.03.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
414 Luotu: 09.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
217 Luotu: 09.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2836 Luotu: 05.05.2024
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
8217 Luotu: 05.02.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
122 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
118 Luotu: 13.04.2025
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
108 Luotu: 13.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
390 Luotu: 01.04.2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
103 Luotu: 09.04.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
941 Luotu: 13.12.2024
Adressi Alumiinitie 2 kaavasuunnitelmaa vastaan
89 Luotu: 08.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
560 Luotu: 22.03.2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
1815 Luotu: 18.03.2025
Viinijärvelle kuntosali ja isompi liikuntasali
229 Luotu: 04.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
39 Luotu: 12.04.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
769 Luotu: 28.01.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
540 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2279 Luotu: 15.07.2023