#14130: fundis - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

Tuo oli niin kattavasti  ja osuvasti kirjoitettu, että eipä siihen ole lisättävää. Tarkasti luettuna siinä on paljon ammennettavaa. Olen tuosta kaikesta samaa mieltä. Kirjoitan tähän Vie sanoma -lehdestä 4/2012 artikkelista ´Musta tunne - ajatuksia katkeruudesta´ pienen pätkän: "Usein avioliitot perustuvat salaiselle toiveelle saada puolisolta korvausta elämässä kärsityistä vääryyksistä. Tämä salattu toive on se ´tuntematon tekijä`, joka hajottaa liitot. Puoliso ei voi koskaan korvata kumppaninsa lapsuuden menetyksiä. Katkeroituneen mielessä alkaa kangastella toive, että joku toinen pystyisi siihen puolisoa paremmin. Tässä ollaan jo liiton särkymisen tiellä." Mielestäni näitä avioliiton karikoita voi väistellä parhaiten siten, että yrittää pitää keskusteluyhteyttä `yläkertaan` maailman vanhimmalla kännykällä. Se on rukous. Myös Raamatun lukeminen ei ole ollenkaan niin hölmöä kuin ensin kuvittelisi. Päinvastoin, pidän sitä hyvin tärkeänä. Tämänkertaisenkin kommentoinnin luettua huomaa, että kilvoittelemista riittää itse kullakin.

#14133: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:

Eiköhän tuossa tilanteessa olisi oikein avata suunsa ja puhua puolison kanssa eikä minkään mielikuvitushenkilön kanssa?