IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Kommentoitu viesti

Eräs Eestilän tukiryhmän jäsen

#2116 Re: Re: Mainettaan parempi turve on suoekosysteemien perusta

11.04.2013 18:09

#2112: Lautakangas - Re: Mainettaan parempi turve on suoekosysteemien perusta

 

Tuossa esimerkiksi on eräs viime vuoden lopulla tehty tutkimus. Siinä selkeästi näkyy että vain reilu kolmannes olisi halukas vähentämään turvetta energianlähteenä. Virhemarginaalihan näissä on +/- muutama prosentti.

Tutkimuksia on useitakin olemassa asiasta, mutta tuossa nyt yksi malliksi mielipideilmastosta suomalaisten keskuudessa. Nettiä selaamalla noita jokainen kyllä löytää lisää.

Nin, ja eipä tämänkään saitin allekirjoittajia tullut reilussa kahdessa vuodessa kuin tuo ylhäällä näkyvä 1 796 kappaletta. Se on melko pieni määrä yli viiden miljoonan kansasta. Eiköhän sekin kerro jo jotain suuntaa siihen, kuinka vähäistä turpeen vastustaminen oikeasti Suomessa on. Samoin jonkin yksittäisen suoalueen turvetuotannon vastustamisadresseihin ei nimiä viljalti kerry. Niistäkin valtaosa on sellaisia, jotka eivät ole poistuneet kaupunkien betoniviidakoista mutta ovat kyllä laittamassa nimensä adressiin vaikka eivät ole koskaan edes suota talsineet. Onhan tämä nyt nähty.

Kyllä suomalaiset kuitenkin lopulta aina luottavat kotimaisuuteen.

 

http://energia.fi/sites/default/files/julkaisu_-_energia_asenteet_2012.pdf

 

 

Vastaukset

Keiruun poikii

#2117 Re: Re: Re: Mainettaan parempi turve on suoekosysteemien perusta

2013-04-11 18:53:57

#2116: Eräs Eestilän tukiryhmän jäsen - Re: Re: Mainettaan parempi turve on suoekosysteemien perusta

Hyvä esimerkki siitä kuinka vähän turvetuotannon vastustamisadresseihin tulee nimiä. Esim. adressiin "hätähuuto läntisen Keski-Suomen soiden ja vesireittien puolesta" on allekirjoittajia tullut vaivaiset 1048 kappaletta! Eivät ajattelevat ihmiset sentään kaikenlaisiin adresseihin nimiänsä tökkää. Kyllä he osaavat ajatella omilla aivoillaan Suomen parasta ja oman kotiseutunsa parasta. Eivät he halua lähteä mukaan mihinkään haihatteluun jostain ihmeen Impivaarameiningistä. Jos viherpiippoja kuuntelee nin ei Suomessa saisi olla mitään toimintaa, suojeltavaksi koko Suomi heidän mielestään.