Pakkoluovutetut alueet takaisin Suomelle!
Kerätkäämme nyt tähän ääniä koskien kansakuntaamme edelleen vaivaavaa asiaa, nimittäin sodissa pakkoluovutettujen alueiden palauttamista!
Neuvostoliitto pakotti meidät luovuttamaan elintärkeitä alueitamme heille ja teki sen hyvin julmalla tavalla: Hyökkäsi Suomeen 2 kertaa parin vuoden sisällä, tappoi kansalaisiamme, tuhosi omaisuuttamme ja kaiken huipuksi ei jättänyt Suomelle edes puheenvuoroa rauhanneuvotteluissa! He veivät meiltä onnen ja ilon, joka ei ole kaikille palautunut vielä tähän päiväänkään mennessä.
Nyt näistä asioista on kulunut lähes 70 vuotta. Miksi näitä vääryyksiä ei edelleenkään olla korjattu? Valtiota, jonka kanssa Suomi aikanaan joutui sopimuksen allekirjoittamaan, ei ole enää edes olemassa. Onko siis mitään sopimustakaan enää olemassa? Vastaus = Ei ole!
Tällä adressillahan ei välttämättä tule olemaan mitään poliittista merkitystä, mutta haluaisin tähän nyt suuren määrän allekirjoituksia, jotta päättävät henkilötkin näkisivät, kuinka moni Suomessa todella on tämän asian ajamisen kannalla. Nykyään tämä asia voidaan hoitaa tai ainakin yrittää hoitaa rauhanomaisesti, ilman mitään konflikteja. Kukaan ei vain näytä olevan innostunut ajamaan tätä asiaa.
Tämä asia on vääryys, ehkä maailmanhistorian suurin vääryys. Muistakaa se. Ihminen on oikeudenmukainen olento. Tuskin kukaan terve ihminen haluaa, että vääryyksiä tapahtuu itselle tai muille. Sitä tuskin haluavat Suomen nykyiset päättäjät. Sitä tuskin haluavat myöskään Venäjän nykyiset päättäjät. He ovat ihmisiä samalla tavalla kuin mekin. Heilläkin on käsitys epäoikeudenmukaisuudesta. Tuskin kukaan Suomen päättäjistä ajattelee tällä hetkellä, että Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen oli oikein ja että me ansaitsimme kokea epäoikeudenmukaisuuden. En myöskään usko, että Venäjän hallitus tai presidentti ajattelevat Neuvostoliiton tehneen oikein lavastaessaan välikohtauksen ja hyökänneen pieneen Suomeen tunnetuin seurauksin. Tuskin he ajattelevat, että oli oikein hyökätä Suomeen ja viedä heiltä suuret alueet.
Toivon, että tämä adressi herättää monet miettimään asiaa uudelta kannalta.
Heikki Haikonen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |