Lappeenrannan kaupungin jätevesiä EI saa purkaa Saimaaseen.

Ota yhteyttä adressin tekijään

Päivitystä adressiin ("Lappeenrannan kaupungin jätevesiä EI saa purkaa Saimaaseen") 5.10.2022

2022-10-05 10:46:10

Päivitystä adressiin: kesäkuussa 2022 Vaasan hallinto-oikeus oli Korkeimman hallinto-oikeuden kanssa samaa mieltä siitä, että Suur-Saimaa ei ole sopiva purkuvesistönä.  Suunniteltuja purkuvesistöjä on siis kaksi: nykyinen Rakkolanjoki ja arvokas Suur-Saimaa, johon jo nyt päätyy riittävästi jätevesiä. Rakkolanjokea purkupaikkana (ehkä kuitenkin enemmän puhdistamon sijoituspaikkaa Hyväristönmäkeen) vastustava pieni joukko valitti Vaasan hallinto-oikeuden päätöksestä takaisin Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen ja asia on nyt siellä uudelleen käsiteltävänä. Eli, jos jollekin on epäselvää, mihin adressissa käsitellyt jätevedet pitäisi laittaa, ei vaihtoehtoja ole kuin yksi eli Rakkolanjoki, joka puhdistuisi paremmin käsitellyillä jätevesillä. Uutta päätöstä ei KHO vielä ole antanut, mutta olisi todella kummallista, jos antaisivat päinvastaisen päätöksen kuin aiempi selkeä enemmistöpäätös.


Liisa Lampilahti

Kaikkien allekirjoitus ei ole onnistunut

2022-04-29 08:33:38

Esa ja Rauno käyttekö laittamassa uudelleen allekirjoituksen, kaikkien allekirjoitukset eivät ole menneet adressiin asti, enkä myöskään voi niitä muuten hyväksyä, vaikka näen, että olette yrittäneet saada allekirjoituksen tehty. Kiitos, hyvää kevättä! 


Liisa Lampilahti

KAIKKI VOIVAT ALLEKIRJOITTAA ADRESSIN

2022-03-11 11:29:47

Onko joku levittänyt tietoa, että adressia voi allekirjoittaa vain lappeenrantalaiset? ADRESSIA VOI ALLEKIRJOITTAA IHAN KAIKKI; JOTKA ARVOSTAVAT JA HALUAVAT SÄILYTTÄÄ PUHTAINA VIELÄ HYVÄKUNTOISET VESISTÖT. 


Liisa Lampilahti

Kysymys

2021-11-30 18:53:14

Miksi Suur-Saimaa kelpaa vain käsiteltyjen jätevesien purkupaikaksi Lappeenrannalle, Joutsenolle, Etelä-Karjalan ympäristöviranomaisille. Miksi ette näe ja puolusta muita arvoja, kuten tehdään  Immalanjärvellä, Puruvedellä ja Kuolimolla?Esitteissään Lappeenranta ei edes mainitse Suur-Saimaata!!Sinne kuitenkin jätevedet sopivat heidän mielestään hyvin. (Taipalsaaren vesistöön!!!).

 


Liisa Lampilahti

Kaikki toimii

2021-09-06 13:06:14

Allekirjoitukset ovat tulleet perille. Ihan hyvin uusia allekirjoituksia tullut tärkeään adressiin. Kiitos kaikille! Adressi on edelleen, ja vielä  pitkäänkin, ajankohtainen.

Hyvää syyskesää kaikille!

t.Liisa


Liisa Lampilahti

Voitko laittaa allekirjoituksen uudelleen, jos se ei näy tai olet laittanut sen viikon sisällä

2021-08-03 16:16:21

Ilmeisesti jossain on ongelmaa, kun allekirjoitukset eivät välity adressiin, jos olet allekirjoittanut adressin nyt viikon sisällä, etkä löydä nimeäsi (nimeä ei myöskään löydy, jos olet allekirjoittanut sen nimettömänä, mutta pvm näkyy). Voitko laittaa uuden allekirjoituksen. Kiitos. Olen pahoillani. Liisa (3.8.2021)


Liisa Lampilahti

KHO antoi valitusluvan Lappeenrannan kaupungille ja asia on palautettu Vaasan hallinto-oikeuteen uutta käsittelyä varten.

2021-06-25 05:10:00

KHO on antanut päätöksen 22.6.2021, mikä oikeastaan palautti tilanteen v.2016 tilanteeseen. Lyhyesti sanoen KHO katsoo, että Vaasan hallinto-oikeuden on arvioitava voiko se antamillaan perusteilla kumota aluehallintoviraston päätöksen, joka silloinen päätös on annettu (Suur)-Saimaalle positiivisena, eli päätöksessä Saimaa ei olisi purkuvesistö. Puhtaampien jätevesien arvioitiin voivan parantaa Rakkolanjoen tilannetta, muutoin joen tilanne tulisi huononemaan. Saimaalle johdettuina jätevedet tulisivat sensijaan huonontamaan vedenlaatua. Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä ei KHO päätös kuitenkaan sido. Päätöstä Vaasasta voidaan taas joutua odottamaan 2 vuotta. Taistelu Saimaan puolesta jatkuu. 


Liisa Lampilahti

KHO ei vielä ole antanut päätöstä LPR kaupungin valituslupaan.

2021-05-09 08:45:44

KHO:n päätöstä vielä odotellaan. Kielteisenä se ohjaisi jätevedet puhtaille Suur-Saimaan selkävesille Saimaan norpan kotiin ja meidän monen suomalaisen virkistysveteen ( jätevedet koostuvat ison 72 000 asukkaan Lappeenrannan kaupungin, Taipalsaaren, Lemin, Joutsenon, monen teollisuusyrityksen ja jätteenkäsittelylaitoksen, lietekaivojen... jne "puhdistetuista" riskialttiista jätevesistä ). Nykyiseen paikkaan purettuna ja luvatuilla päästöillä se ei pilaisi ko. vesistön tilaa vaan päinvastoin auttaisi ja olisi samanlaatuista, kuin nyt siihen johdettava Saimaan kanavan vesi. Suur-Saimaan vesistö on karu ja herkkä ekologialtaan, emme edes tiedä miten vesistö tulisi reagoimaan, kun sitä on kuormitettu jo vuosikymmenet selluvesillä, mutta se on selvinnyt tähän asti.  Jos vedotaan siihen, että Savonlinna laskee myös vetensä Saimaaseen, siellä on paljon vähemmän asukkaita, eikä vesistöä kuormiteta sellujätevesillä. Parikkalan uusi membraanipuhdistamo ei ole toiminut, niinkuin sen on odotettu toimivan, tekniikka ei aina toimi niin kun sen pitäisi ja niin voi käydä myös Saimaalla. Riski ja lasku olisivat isot. 

Toivon, että voisimme tarvittaessa luovuttaa tämän adressin yhdessä kaikkien muidenkin asiasta huolta kantavien kanssa Lappeenrannan kuntapäättäjille myös. Minua on mollattu niin paljon, että tarvitsen muiden tukea siinä asiassa. 

Kiitos, jos jaksoit lukea. 


Liisa Lampilahti

KHO ei vielä ole antanut päätöstä

2021-01-16 02:34:59

KHO:n päätöstä valituslupaan ilmeisesti odoteltiin loppuvuodesta marras-joulukuussa, mutta sitä ei vielä ole uusimpiin päätöksiin kirjattu. Kielteinen päätös ohjaisi jätevedet kauniiseen ja vielä puhtaaseen eteläiseen Suur-Saimaaseen, mutta senkin jälkeen voimme vielä valittaa Vaasan hallinto-oikeuteen, koska he eivät ole käsitelleet asiaa sellaisena, missä  Suur-Saimaa on  purkuvesistö, etenkään sen puhtaimmat osat Natura-alueineen. KHO ei myöskään voi antaa lopullista  päätöstä siitä, että purkuvesistö olisi Suur-Saimaa heille tehdyssä valituslupa käsittelyssä. Kiitos kaikille allekirjoittaneille ja kommentoineille. Ei anneta periksi näin tärkeässä asiassa ja näin arvokkaan kansallisaarteemme vuoksi. Voimia kaikille. 


Liisa Lampilahti

Hienoja kommentteja!

2020-10-11 09:22:32

" Ne, jotka eivät tunne historiaa, ovat tuomittuja toistamaan sitä"-  sydän sinne!


Liisa Lampilahti



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.