Päätös 2,6 M€ pakkolunastuksesta kuuluu Pirkkalan valtuustolle
Pirkkalan kunta käynnisti Niemenmaan alueella rantakaistaleen (alle 1ha) lunastuksen vuonna 2013. Lunastus kohdistuu 47 kuntalaisen asuinkäytössä ja omistuksessa oleviin asuintalojen piha-alueisiin. Koska kyseessä on asuttujen piha-alueiden lunastus rakennuksineen Pyhäjärven rannassa, niistä maksettavat korvaukset ovat nousseet maaoikeuden päätöksen mukaisesti kaikkiaan n. 2,6 M€. Lunastus on valmisteltu ja aloitettu maankäytön virkamiestyönä ilman poliittista päätöstä. Kunnanhallitukselle on annettu virheellistä perustelua lunastuksen pakosta ja lähtötietoja hankkeen kustannuksista.
Kunnanhallitukselle esitetyt virkamiesvalmistelun pahimmat oikaisematta jääneet virheet ovat:
- Esitetyt lunastuskustannukset arvioitiin 30 000-70 000€. Nyt maaoikeuden tuomion mukaan kunnan maksettavaksi tulee n. 2 600 000€.
- Lain mukaan ei ole mitään pakkoa lunastukselle. Kunta voi käyttää tarveharkintaa ja luopua lunastuksesta halutessaan sopimalla, tämän on nyt myös kunnan lakimies vahvistanut. Päättäjille on annettu virheellistä tietoa kunnanhallituksen valmistelumateriaaleissa ja perusteltu lunastusta väärällä laintulkinnalla.
- Niemenmaan alueella on Virkaniemen oston jälkeen jo nyt enemmän kunnan omistuksessa olevaa viheraluetta (noin 70% alueesta) ja rantoja kuin mitä alkuperäisellä 80-luvun asemakaavalla on tavoiteltu eli asemakaavan tavoitteet ovat jo toteutuneet.
- Lisäksi Niemenmaan kaavaselostukseen on kirjattu, ettei yleisiä alueita pakkolunasteta, vaan toteutus ainoastaan vapaaehtoisilla kaupoilla. Kaava on hyväksytty selostuksineen valtuustossa ja vahvistettu KHOssa.
- Virkaniemeen johtaa jo sekä autotie että pyörätie. Virkaniemen puistoalueen käytön kannalta mitään pakkoa ei ole tehdä enää kolmatta reittiä 47 asukkaan pihojen lävitse.
ME ADRESSIN ALLEKIRJOITTANEET VAADIMME
ASIAN KÄSITTELYÄ PIRKKALAN KUNNANVALTUUSTON
TOIMESTA.
Kunnallinen demokratia ja hyvä hallintokäytäntö vaativat, että kunnanvaltuusto tekee asiassa päätöksen ja siten, että valtuustolla on tiedossa oikeat lähtötiedot.
Koska kyseessä on Pirkkalan kunnalle merkittävästä 2,6 M€:n rahasummasta pitää tarveharkinta ja päätös tehdä kunnanvaltuustossa. Kunnanvaltuutetut ovat vaaleilla valittuja luottamushenkilöitä, joiden vastuulle kuuluu päättää kuntalaisten verovarojen kohdentamisesta ja priorisoinnista kuntalaisia aidosti hyödyttävällä tavalla. Nyt valtuusto ei ole kertaakaan käsitellyt tätä varsinaista 2,6 M€:n lunastuspäätöstä.
Valtuuston päätösvaltaa asiassa korostaa myös se, että maaoikeuden tuomion mukaan maanomistajilla on ollut täysi oikeus luottaa Niemenmaan kaavaselostukseen, joka on kunnanvaltuuston hyväksymä. Katsomme, että poikkeaman tähän päätökseen voi tehdä vain kunnanvaltuusto. Tämä vetoomus tullaan antamaan Pirkkalan kunnalle kuntalaisaloitteena.
Niemenmaan lunastettavan alueen 47 kuntalaisen puolesta, Jari Peltoniemi Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin.Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme poistaneet allekirjoittajien henkilökohtaiset tiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |