Oulun teatterin toiminta-avustusta ei saa leikata!

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1605

Teatterista säästäminen on hulluutta. Oulussa hieno teatteritalo. Jos yhteistyötä ja käyttökapasiteettia voi lisätä niin siinä yksi keino saada lisää varoja.

Arja Pekkala-Matikainen (Kemi, 15.11.2020)

#1609

Vietän säännöllisesti aikaa Oulussa, ja olen käynyt siellä teatterissa useammin kuin kotikaupungissani Helsingissä. Toivon, että päättäjät ymmärtävät kulttuurin merkityksen ja tärkeyden ihmisten hyvinvoinnille. Oulun teatteritoiminta on korkeatasoista, ja laatu ei synny ilman satsauksia.

Liisa Kallio (Helsinki, 15.11.2020)

#1610

Kulttuuri, eli tässä tapauksessa teatteri, on itsessään tärkeää. Lisäksi laadukas teatteri on olennainen vetovoimaisen kaupungin luomisessa ja koko P-Suomen pärjäämisessä.

Silja Keränen (Kajaani, 15.11.2020)

#1617

Qulun teatteri edistää ja edustaa Oulun kiinnostavuutta perinteiltään arvostettuna taidelaitoksena. Ohjelmatarjonta on monipuolinen; aikaansaseuraava, jopa yllätyksellinen, perinteisiä klassikoitakaan unohtamatta. Toiminta on korkeatasoisesti, jopa kunnianhimoisesti tuotettua. Sydämellä silti. Tämän hetkisen koronatilanteen takia, ulkomaan matkojen ollessa pannassa, tehdään mieluusti matkoja kotimaassa ja pohjoinen on aina kiehtova. Oulu on maantieteellisesti hyvien liikenneyhteyksien päässä. Kulttuurikaupinkina se on erittäinkin varteenotettava vaihtoehto teatteriryhmämatkoja täältä etelästä suunnitellessa. Näistä matkailijoista hyötyy välillisesti tietenkin myös koko kaupunki muine palvelutarjontoineen. Oulu tulisi ehdottomasti nähdä suurena Suomen kulttuurikaupinkina! Teatteri on merkittävin osa tätä.

Ulla Fågel (Espoo, 15.11.2020)

#1630

Oulu tarvitsee teatteria, oululaiset tarvitsevat teatteria. Kulttuuria ei saa tappaa. Käsittämätöntä suhmurointia! Onneksi vaalit tulossa! Tämä jos mikä muistetaan!

Sirja-Erika Virpikari (Oulu, 15.11.2020)

#1631

Tämä esitys on niin vastoin sitä, mitä Oulu puhuu ulos kulttuurista ja sen arvostamisesta, että heikompaa hirvittää. Itsekin taitelijana, joka maksaa ihan veroja tuloistaan, koen Oulun muuttuneen juuri vihamielisemmäksi kulttuuria kohtaan. Ei kaikkea voi tehdä vapaaehtoisilla ilmaiseksi.

Johanna Verhiö (Oulu, Finland, 15.11.2020)

#1655

Oulun Teatterin toiminnan mahdollistavaa budjettia ei saa leikata!

Soili Moilanen (Lohja, 15.11.2020)

#1658

Tanssi on kuntoa, mielenterveyttä, ja yhteisöllisyyttä

Eila Rantapää (Oilu, 15.11.2020)

#1659

Oulu saa huonoa mainetta kun tämän pandemian aikana kuristaa taidealaa, kun valtakunnan hallitus yrittää päinvastaista.

taina pitkänen-koli (oulu, 15.11.2020)

#1660

Teatterin merkitys on todella tärkeä henkisen hyvinvoinnin kannalta.
Häpeällistä mikäli Oulun kaupunginteatteri joutuu rajun taloudellisen leikkauksen kohteeksi.
Toivon päättäjiltä ymmärrystä ja kulttuurimyönteistä ajattelua, jotta teatterin tulevaisuus ei olisi vaakalaudalla.

Heidi Herala (Helsinki, 15.11.2020)

#1662

Oulun Teatterin toiminta-avustusta ei saa leikata!

Soili Moilanen (Lohja, 15.11.2020)

#1666

Oulun brändi syntyy teoista, ei logoista. Jokainen huono päätös muokkaa brändiä enemmän kuin kymmenen hyvää.

Antti Leikas (Oulu, 15.11.2020)

#1673

Hei ihan oikeasti!!!!

Elssa Antikainen (Oulu, 15.11.2020)

#1697

Jotain sivistystä on Oulullekin tarpeen.

Risto Kenttä (Oulu, 15.11.2020)

#1700

Kaupungille, joka pyrkii kulttuuripääkaupungiksi, olisi suuri häpeän aihe jos teatterikulttuuri tuomitaan hitaaseen kuolemaan. Teatteri tarkoittaa kaupungillemme paljon.

Aapo Rautio (Oulu, 15.11.2020)

#1711

Enpä olisi uskonut vetovoimaista kaupunkia toivovilta näin uskomattoman typerää ja lyhytnäköistä esitystä.

Antero Tuohino (Oulu, 15.11.2020)

#1730

Teatteri kuvaa aikaansa,
typeryys kuvaa ...
typeryyttä.

Risto Säkkinen (Ii, 15.11.2020)

#1766

Useiden tutkimusten valossa ne kaupungit, jotka vaikeina aikoina satsaavat kulttuuriin, nousevat talousahdingosta muita kaupunkeja paremmin. Kulttuurin alasajo on lyhytnäköistä ja heikentää ihmisten hyvinvointia. Lisäksi VOS-järjestelmän piiriin kuuluvat toimijat tuovat alueelle rahaa, joka myös jää sinne.

Katriina Honkanen (Vantaa, 15.11.2020)

#1767

Teatteri ja taide kuuluu kaikille meistä, asuttiin sitten etelässä tai pohjoisessa. Kokonaisen teatterin alasajoaikeet ovat lyhytnäköistä politiikkaa ja pyrkivät romuttamaan tässä tapauksessa koko maakunnan kulttuurielämän kulmakiven. Se olisi vakava isku teatterikentälle ja laajemmin todella negatiivinen ja ajattelematon aluepoliittinen kannanotto Oulun kaupungilta. Eläköön taide!

Santeri Niskanen (Tampere, 15.11.2020)

#1771

Ilman elävää teatteria ei minusta ole järkevää Oulun hakea Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuonna 2026.

Kirsti Reuhkala (OULU, 15.11.2020)

#1781

Teillä Oulun teatterin toiminta-avustuksen leikkaamista esittäneillä kaupunginhallituksen jäsenillä taitaa olla aivot narikassa! Hävetkää!

Marja Arhola (Espoo, 15.11.2020)

#1783

Oulun kokoisen kaupungin budjetissa 0.5 milj.€ on pennosia. Mutta teatterin kulttuurinen merkitys on Oululle ja koko Pohjois-Suomelle rahallisesti mittaamattoman arvokas.
Täysin käsittämätön ehdotus?

Ninni Huotari (Espoo, 15.11.2020)

#1795

Miksi? Hieno teatteritalo teillä siellä tyhjilläänkö, eipä kai ole kenenkään etu!

Kirsti Kajos (Helsinki, 15.11.2020)