Eksoten päivätoiminta säilytettävä
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#1602
Päivätoiminta on monelle iäkkäälle koko viikon kohokohta. Haluatteko todella ettei tämä enää toteudu..Ranja Pesonen (Lappeenranta, 06.03.2020)
#1604
Toivon että päivätoiminta säilytetään. Äärimmäisen tärkeää on monien ihmisten kohdalla nämä kohtaamiset. Kuuluu perustarpeisiin kuulua johonkin ryhmään ja saada ollla ihminen.Sirpa Utunen (Lappeenranta, 07.03.2020)
#1607
Vanhukset, joilta olette nyt viemässä kenties heidän ainoan viikoittaisen piristystä tuovan toiminnan, ovat rakentaneet tämän meidän itsenäisen Suomen maamme. He ansaitsevat parempaa kohtelua yhteiskunnan taholta (myös EKSOTElta) viimeisinä elinvuosinaan. Miksi aina kaikista heikoimmilta viedään vähätkin ilonaiheet? Nykyisin tehdään vain se, mitä laki määrää eikä yhtään enempää. Tuntuu äärettömän pahalta.Kaija Vaarala (Lappeenranta, 07.03.2020)
#1621
Päivätoiminnan kerhopäivän odottaminen tuo mielekkyyttä yksin asuvan äitini viikkoon. "Ihmisten ilmoille pääseminen", toisten muistisairaiden tapaaminen, yhdessä laulaminen, tuovat iloa virikkeettömään kotona olemiseen. Eikö mitään muuta ratkaisua kuin toiminnan lopettaminen?Pirkko Nikander (Lieto, 10.03.2020)
#1627
Päivätoiminta on tärkeä osallistujille sekä monille omaishoitajille.Pasi Riepponen (Lappeenranta, 11.03.2020)
#1641
Monen ikäihmisen ainoa viikoittainen virkistystuokio ja todella pidetty päivätoiminta on ehdottomasti säilytettävä! Inhimillisyyden nimissä!Aini Ostamo (Lappeenranta, 14.03.2020)
#1650
Nyt järki mukaan tähän touhuun. Viimeistään nyt!Henri Laari (Heituinlahti, 16.03.2020)
#1652
Tämä ei todellakaan ole oikea kohde säästää.Tarja Tikkanen (Lappeenranta, 17.03.2020)
#1653
Vanhuksen arvokkain hoitomuoto ja kuntouttaja on yhteys toisiin ihmisiin. Sitä ylläpidetään päivätoiminnalla, eikä teknologiset innovaatiot tai toimintamallit voi sitä korvata. Eksoten päivätoiminta on säilytettävä.Ulla Tarvainen (HElsinki, 18.03.2020)
#1655
Ajatelkaa niitä yksinäisiä ihmisiä jotka ovat yksin. Terapiaa, virikkeitä ikäihmisille. Pysyvät virkeinä ja näkevät ihmisiä.Minna Suutari (HEITUINLAHTI, 18.03.2020)