Oulun kaupungin varhaiskasvatuksen palveluseteli uhattuna!

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1419

Palveluseteliä ei missään nimessä tule lakkauttaa! Varhaiskasvatuksen tehtävä on tarjota kaikille lapsille laadukasta varhaiskasvatuspalvelua. On asuinalueita, joissa yksityinen päiväkoti voi olla ainoa palveluntuottaja, joka voi tuottaa palveluaa sisäilmaltaan terveellisessä ympäristössä ja/tai kaupungin yksiköihin on mahdoton päästä alueen kasvun tuomien päivähoitojonojen vuoksi. Yksityinen päivähoito on tärkeä osa monipuolista varhaiskastuksen palvelukenttää ja tukee hyvin alan kehittymistä.

Koronatilanne on tullut kaikkien elämään ennakoimatta. Se koskettaa luonnollisesti perheitä, yksityisten päiväkotien työntekijöitä, sekä päiväkotien omistajia yksityisyrittäjinä.

Luonnollisesti vakavan koronatilanteen uhatessa, jokainen perhe haluaa turvata oman perheensä terveyden, noudattamalla suosituksia ja mahdollisuuksien mukaan järjestämällä lapselleen kotihoidon. Tällaista tilannetta ei olisi, ellei maailmantilanne olisi poikkeuksellinen. Rajaamalla elämän kotiin, oma perheeni voi jopa pelastaa koronatilanteessa vakavassa riskiryhmässä olevien jäsenten hengen. Ei siis ole kyse lomailusta kotona, vaan teosta elämän puolesta. On moraalitonta tällaisessa tilanteessa, jossa kotihoitoa järjestämällä perheet tekevät tekoja perheensä ja toisten yhteiskunnan jäsenten terveyden puolesta, että perheitten taloudelliseen tilanteeseen aiotaan puuttua palveluseteleiden lakkauttamisella.

Olen toiminut pitkään varhaiskasvatuksen opettajana kunnallisella puolen ja minulla on vertailupohjaa nähdä, että lapseni yksityinen päivähoitopaikka tuottaa erittäin laadukasta vargaiskasvatuspalvelua perheille. Työtä tekevät sydämestään ammattitaitoiset varhaiskasvatuksen ammattilaiset, jotka haluavat kehittää itseään työssään ollakseen läsnä ajanmukaisessa varhaiskasvatustoiminnassa. Tällainen huippuunsa kiteytynyt, lämminhenkinen ja välittävä varhaiskasvatus ei ole itsestäänselvää kunnallisella puolellakaan.

Onko Oulun kaupungilla varaa tuhota pahimmassa tapauksessa yksityiseen palvelusetelin kajoamalla yksityisyrittäjien kallisarvoinen panoksensa laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Tiedämme, että poikkeuksellinen tilanne on onneksi väliaikainen. Poikkeuksellinen tilanne on luonut jo väistämättä perheitten ja erityisesti pienten lasten elämään turvattomuutta. Lasten elämänpiiri on mullistunut päivittäisten kaverisuhteitten kadotessa kotikaranteenin alle, ja turvallisten päivittäisten aikuisten jäädessä tekemään arvokasta työtään päiväkoteihin päivähoitoa tarvitsevien lasten kanssa.

Koronatilanteen laannuttua lapsella tulee olla oikeus saada palata omaan arkeensa tutussa päiväkodissa ja ryhmässä. Palvelusetelien lakkauttamisella tätä tilannetta ei kaikilla lapsilla olisi pahimmillaan. Voiko yksityinen palveluntuottaja tarjota palveluaan, on monelle yksityisyrittäjälle todellinen kysymys. Nyt on aika tehdä päätöksiä sydämellä lasten elämää tulevaisuuteen tukien. Kaikilla lapsilla on oikeus arvokkaaseen ja turvalliseen arkeen pysyvine ihmissuhteineen myös tämän kamalan koronakriisin jälkeenkin.

Jaana Kangastalo (Oulu, 14.04.2020)

#1438

Oulun kaupungin tulee toimia tässä poikkeustilanteessa pienten lasten ja lasten perheiden hyväksi. Lasten hoitosuhteiden katkeaminen ei ole lapsen eikä yhdenkään tahon edun mukaista eikä tuo pitkällä - eikä lyhyellä - tähtäimellä pienintäkään säästöä kaupungille. Poikkeustila koskee koko maailmaa ja jokaikisen on toimittava yhteisen edun mukaisesti - myös Oulun kaupungin. Perheet toimivat Suomen hallituksen antamien määräysten mukaisesti ja pitävät lapsensa kotona mikäli mahdollista on. Oulun Kaupunki ei voi rangaista perheitä tämän ohjeistuksen noudattamisesta katkaisemalla palvelusetelin ja tätä myötä päättämällä lapsen hoito-oikeuden ja ajamalla yrittäjän ahdinkoon.

Maiju Ylimaunu (Oulu, 14.04.2020)

#1443

Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa vain lisää ongelmia lapsiperheille ja päiväkotiyrittäjille ja henkilökunnalle. Ei näin. Kaupunki tarvitsee nämä paikat heti kun tilanne normalisoituu, joten yhteishenki peliin. Lapset on tulevaisuus.

Arja Hakalahti (YLIVIESKA, 14.04.2020)

#1488

Miettikääpä nyt vähän.

Johanna Suutari (Oulu, 14.04.2020)

#1503

Tässä poikkeustilanteessa lasten loistavat hoitopaikat ja siellä luodut sosiaaliset suhteet eivät saa joutua uhatuksi tämän kaltaisen asian vuoksi. Arjen on päästävä palautumaan takaisin turvalliseksi ja tutuksi lapsille heti kun tilanne sen mahdollistaa.

Anna Heikkilä (Oulu, 14.04.2020)

#1541

Lapset, niin kuin me aikuisetkaan, emme voi tietää, tai vaikuttaa siihen, mihin päivämäärään mennessä corona on saatu hallintaan siinä määrin, että on turvallisempaa palata päivähoitoon. Lapsille ja nuorille on tärkeää saada palata siihen päivähoito paikkaan, tai oppiyhteisöön, mikä on muodostunut tutuksi hoitajineen, opettajineen ja mikä tärkeintä myös lapsineen. Tämä tukee lapsen kehitystä myönteisesti ja antaa turvaa jatkuvuudellaan, oppia ja kehittyä tutussa ympäristössä. Lapset eivät saa olla pelinappuloina tällaisen kriisin keskellä. Jos pk yrityksiä tuetaan, niin katson, että lapset ne vasta ovatkin pääomamme tulevaisuutta ajatellen, mihin kannattaa sijoittaa myös ja ensisijaisesti.

Kirta Ahonen (OULU, 14.04.2020)

#1543

Toivoisin että päättäjät ajattelevat asiaa pidemmällä tähtäimellä eivätkä katkaisisi palveluseteleitä.

Henna Nenonen (Oulu, 14.04.2020)

#1553

Yksityisille päiväkodeille on turvattava samat toimintaedellytykset kuin julkisellekin. Ei ole mitään järkeä siinä että ajettaisiin alas toimivia päiväkoteja ja heti syksyllä on edessä kasvava tarve päiväkotipaikoille subjektiivisen päivähoito-oikeuden laajetessa. Perheissä on koronakriisin lisäksi monia muitakin yhtäaikaisia kriisitilanteita ja kuormitustekijöitö ja oman tutun päiväkodin toiminnan loppumisen pelkääminen uhkaa perheiden hyvinvointia vaikeasti .

Johanna Leinonen (Oulu, 14.04.2020)

#1580

Hei!

Toivoisin että kaupungin tuki ulottuisi yrittäjille pienten yksityisten päiväkotien taustalla. Etenkin kun palveluita tarvitaan myös syksyllä.

Mari Manninen (Oulu, 14.04.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…