Säilytetään kotihoidontuen Helsinki-lisä!

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#1211

Pienemmät ryhmät päiväkotehin

Seija Eld (Helsinki, 11.12.2018)

#1235

Näin adoptiolapsen äitinä, jonka vanhempainvapaa päättyy maaliskuun lopussa (ja lapsi täyttää kaksi huhtikuussa), on tämä aikamoinen isku vasten kasvoja. Muutenkin adoption kulut ovat suuret ja kaksi peräkkäistä adoprosessia ovat ajaneet talouden ahtaalle. Lisäksi adolapsen kiintymyssuhteen kehitys vaatisi pidempää kotonaoloa kuin pelkkä vajaa 8kk:n vanhempainvapaa. Kaupunki tekee tämän tosi vaikeaksi adoperheille, kun poistaa sen vähäisenkintuen, mitä kotonaoloon ja lapsen kiinnittymiseen uuteen perheeseen olisi käytettävissä :(

Kaisa Huuhtanen (Helsinki, 12.12.2018)

#1254

Antakaa perheiden päättää itse lastensa hoitomuoto.

Sirpa Enroth (Helsinki, 12.12.2018)

#1278

Laitoin nuoremman tyttäreni yksi vuotiaana päiväkotiin ja nyt korjataan satoa, kun hän aloitti koulutiensä. Osaamaton, loppuun poltettu henkilökunta haukkui lapseni käytöksen päivittäin meille hänen kuullen. Ja toisessa yksikössä osasivat heti epäillä, että kyse voisi olla jostain muustakin, kuin siitä, että lapsi on tuhma tai vilkas tahallaan. Päiväkotien nykytila on sellainen, etten olisi laittanut lapsiani sinne ennen esikoulua, jos olisi ollut yksikin vaihtoehto.

Jenni Vainio (Helsinki, 12.12.2018)

#1287

Päivähoito ei ole itseisarvo. Perheillä on säilytettävä valinnanvapaus kaksivuotiaiden hoitopaikka-asiassa! Lapselle jää senkin jälkeen vielä ihan riittävän monta päiväkotivuotta.

Sara Tikkanen (Helsinki, 13.12.2018)

#1295

Juuri 2v. täyttäneelle lapselle kaupunki ei pystynyt tarjomaan järkevää päiväkotipaikkaa, ohjattiin yksityiseen päiväkotiin. Miten muka kaikki 2-vuotiaat tulevat mahtumaan päiväkoteihin??

Aija Törnroos (Helsinki, 13.12.2018)

#1297

Miten päivähoitopaikat on ajateltu järjestettävän? Mistä puuttuvat lastentarhanopettajat tulevat?

Hanna Vuolteenaho (Helsinki, 13.12.2018)

#1300

Toivon todella, ettei tämä älytön päätös toteudu. Itse lastentarhanopettajana työskentelevänä tiedän päivähoidon arjen karuuden: isot ryhmät, hirvittävä meteli, sijaisten ja pätevän henkilöstön puute, työntekijöiden kuormitus ja uupumus. Itse en aio laittaa kesällä syntyvää lastani päiväkotiin ennen kuin hän täyttää kolme. Alle kolme vuotiaalle paras paikka on kotona, ei isossa lapsilaumassa, kaksivuotiaasta puhumattakaan.

Ida Selin (Helsinki, 13.12.2018)

#1319

Itse en Helsingissä asu, mutta kaikki tuki perheiden hyvinvoinnin lisäämiseksi on supertärkeää. Varhaiskasvatuksen laatu on saatava parhaaksi mahdolliseksi, mutta vanhemmilla pitää olla oikeus päättää lapsen hoidosta.

Suvi Honkanen (ESPOO, 13.12.2018)

#1335

Tässä aikeessa lopettaa Helsinki-lisä ei varmasti myöskään ole otettu huomioon sitä seikkaa, että moni vanhempi joka hoitaa alle 3-vuotiasta lastaan vielä kotona on ilmoittanut työpaikalle jo määräajan milloin palaa töihin.näin ollen jos sijainen on hänelle palkattu,ei töihin todella voi palata ennen kuin ilmoitettu töihinpaluupäivä koittaa.luulen että tämä koskettaa aika monia,varsinkin heitä jotka ovat julkisella puolella töissä,sijainen on palkattu hoitovapaan ajaksi.Eli lapsi pitäisi laittaa hoitoon ja itse odotella kuukausia että pääsee töihin tienaaman.ja toinen seikka minkä haluaisin tuoda esille on se että tämmöisillä päätöksillä tuskin saadaan nuoria ihmisiä innostumaan perheen perustamisesta.tuntuu olevan kamala painostus siihen,että lapsia pitäisi saada mutta sitten ei saa olla sitä varhaislapsuutta oman pienen kanssa kotona.kovin on ristiriitaisia ajatuksia ja päätöksiä.itse vaadin myös Helsinki-lisän säilyttämistä.

Elina Maavuori (Helsinki, 14.12.2018)

#1339

Helsinki-lisää tarvitaan sillä päiväkotipaikkoja ei ole tarpeeksi ja hoito ei ole laadukasta. Pienelle alle 3-v. lapselle koti on paras paikka, suuressa hoitoryhmässä stressitasot nousevat ja lapsen henkinen hyvinvointi vaarantuu. Päiväkotien ryhmäkokoja tulisi pienentää ja hoitajien ja opettajien työhyvinvointiin ja palkkoihin saada parannusta.

Anni Kalinainen (Helsinki, 14.12.2018)

#1340

Hei,

Todella pöyristyttävää suunnitella Helsinki-lisän poistoa yli kaksivuotiailta ja tällä tavalla saada sen ikäiset lapset muka eriarvoistumisen estämiseksi kunnalliseen päivähoitoon samalla kun kaupunki itse on kommentoinut eräälle vanhemmalle sanasta sanaan näin: "Meillä on Helsingissä, niin kuin monessa muussa pääkaupunkiseudun kunnassa, haasteita vastata perheiden lakisääteisten palvelujen järjestämisestä." Kannattaisiko lakisääteisten palveluiden järjestäminen hoitaa siis ensiksi kuntoon? Mitä mahdollisia lieveilmiöitä kaupunki tai tätä Helsinki-lisän poistoa ajavat henkilöt pystyvät ottamaan kontolleen, jos tuen poisto toteutuessaan esimerkiksi kasvattaisi päivähoitopaikkojen jo entisestään suuria ryhmäkokoja ja näin saisi aikaan lasten tai hoitohenkilökunnan äärirajoille venymisestä johtuvaa oireilua? Onko kenties valmiina joku kiintiö, montako vahinkoa tai tapaturmaa tullaan sallimaan? Monta kertaa lapsen saa unohtaa jonnekin tms? Kysyn vielä; laittaisiko joku teistä, tätä asiaa ajavista oman lapsensa hyvillä mielin päivähoitopaikkaan, jossa asiat eivät ole oikeasti kunnossa (vaikka paperilla siltä vaikuttaisikin) ja ihmisillä on paha olla? Olisko teille merkitystä sillä, onko lastenne kanssa leijonaosan lapsen hereilläoloajasta viettävillä henkilöillä asianmukainen koulutus tai sopiva tahtotila lasten kanssa touhuamiseen? Onko kaksivuotias mielestänne sen verran pieni, että sillä ei ole väliä, minkälaisessa ympäristössä hän päivänsä leikkii ja kenen kanssa (kunhan ei kotona), mutta samalla kuitenkin jo niin iso, että siellä kotona oman turvallisen aikuisen (johon lapsella on kiintymyssuhde) kanssa vietetty aika kannattaa ehdottomasti vaihtaa jo tuossa iässä helsinkiläisten päivähoitopaikkojen virikkeisiin, jottei tapahdu muuten väistämättä tulossa olevaa eriarvoistumista? Onko sattumoisin juuri teidän kohdalle sattunut erittäin hyvin toimivia päivähoitopaikkoja ja ne päiväkodit, joissa on yleisesti uutisoitua henkilökuntapulaa, sairastelua, työuupumusta yms vain harvoja valittuja? Eikö pääkaupunkiseudun kunnilla oikeasti, aiemmin esilletuomastani siteerauksesta poiketen, olekaan haasteita järjestää palveluita vai halutaanko nämä lakaista maton alle? Siinä muutama kysymys pohdittavaksenne sekä toivottavasti myös julkisesti vastattavaksenne.

Ystävällisin terveisin,

Agnes

Agnes Matso (Helsinki, 14.12.2018)

#1353

Resurssit kuntoon ennen kun tehdään tällaisia päätöksiä. Ryhmäkoot kuriin ja henkilöstön hyvinvointiin kiinnitettävä huomiota!

Wilhelmiina Keltikangas (Helsinki, 16.12.2018)

#1355

Kovasti toivotaan lapsitalkoita ja sitten otetaan tuet pois. Ei Helsingissä elä pelkällä lapsilisällä.

Suvi Jurvelius (Helsinki, 16.12.2018)

#1357

Olen itsekin kotihoidontuella. Poika täyttää 2 maaliskuussa, eikä vielä ole valmis päiväkotiin. Olin ajatellut että 3 vuotiaana päiväkotiin vasta. Joudumme ruokajonoon jos viimeisetkin rahat otatte pois!

Kirsi Lehtonen (Helsinki, 16.12.2018)

#1382

Ihan uskomatonta touhua...mihin katoaa maalaisjärki. Pienen lapsen paras paikka on kotona...kyllä ehtii oppia taitoja elämän varrella myöhemminkin...raivostuttavaa ja järkyttävää euronkuvat silmillä menoa päättäjillä...mutta mitä muuta ahneilta voi odottaa..ei merkitse mitään inhimilliset asiat...

Airi Kaukamo Os Holma (Helsinki, 19.12.2018)

#1387

Lapset kotihoitoon ja kotiäideille äidinpalkka+eläketurva! Päiväkotihoidon vuoksi lapsia joudutaan rokottamaan kymmenkunnalla rokotteella entisten viiden sijaan ja neurologiset oireet, keskittymishäiriöt on lisääntyneet laitoshoidon seurauksena. Kotihoidolla päästään eroon myös mielenterveyshäiriöistä. Voimavarat+rahat kotihoitoon, ei laitoshoitoon, joka on luonnoton!

Anne Pulkkinen (SAVONLINNA, 20.12.2018)

#1392

Päiväkodit pursuaa jo nyt liitoksistaan

Leena Hämäläinen (Helsinki, 22.12.2018)

#1397

Alle kolme vuotiaan paras paikka on kotona.Minun lapsenlapsi meni tarhaan vuoden ikäisenä ja siitä se sairastelu alkoi.On ollut monia korvatulehduksia , keuhkoputkentulehduksia ja mahatautia.Kuinka paljon se maksaa työnantajalle ja yhteiskunnalle kun vähän väliä toinen vanhemmista on kotona sairaan lapsen kanssa.Ja tietysti työpaikoillakin pinna kiristyy kun vähä väliä tulee monen päivän poissaoloja.

Suvi Tiainen (Helsinki, 27.12.2018)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…