Lahden kaupungin Tiirismaan lukio säilytettävä itsenäisenä
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#1213
Olen entinen tipalalainen ja ylpeä siitä. Koulu antoi minulle hyvät eväät elämään ja en usko suurlukion voivan sitä taata. Tiirismaalla on ihan oma kulttuuri ja yhteishenki ja minusta sen pitää säilyä.(Lahti, 19.12.2017)
#1215
tiirismaan lukio pitää säilyttää itsenäisenä!(Lahti, 19.12.2017)
#1218
Olen entinen "tipalalainen" ja opiskelen luokanopettajaksi. Ymmärrän huolenaiheen yhteislukion suuruudesta. Tiirismaalla on painotteisuus musiikkiin ja sieltä löytyvät myös sitä tukevat tilat.(Savonlinna, 19.12.2017)
#1220
Olen musiikkiluokkien kasvatti, yläasteen ja lukion Tipalassa suorittanut. Koulu on minulle rakas ja toivon myös lasteni joskus opiskelevan Tipalassa. Suurkoulut ovat vain isoja laitoksia, yksilöllisyydelle ei juuri ole mahdollisuutta antaa tilaa.(Lahti, 19.12.2017)
#1222
Olen itse käynyt kyseisen lukion ja tahdon että Tiirismaan lukion perinteet ja innostava ilmapiiri säilyvät ennallaan. Suuremmassa lukiossa ympäristö ei ole samalla tavalla oppimista edistävä. Opiskeluaikanani kukaan opiskelijatovereistani ei myöskään kokenut ongelmaksi kurssien ottamista muista lukioista.(Seinäjoki, 19.12.2017)
#1237
Olen Tioalan kasvatteja ja Tipalan henkeö tulisi mielestäni vaalia jatkossakin(Turku, 19.12.2017)
#1239
Suurlukio ei ole hyväksi nuoren kehittymiselle.(Hollola, 19.12.2017)
#1246
Vuokko Eiriö o.s. Gök(lahti, 19.12.2017)
#1258
Jos koulut yhdistyisivät oppilaiden opiskelu voisi kärsiä siitä paljon.(Lahti, 19.12.2017)
#1260
Lapsen lapseni käyvät tiirismaan koulua ja en toivo heidän joutuvan suurlukioon.(Lahti, 19.12.2017)
#1261
Molemmat koulut on ehdottomasti säilytettävä ominaan.(Lahti, 19.12.2017)
#1262
Make tipala great again! We need to build a wall! Pienestä lukiosta on hyötyä opiskelijoille.(Lahti, 19.12.2017)
#1263
Erilaiset koulut ja koulusta tulee liian iso(Lahti, 19.12.2017)
#1271
Tiirismaan lukiota on riepoteltu jo ihan tarpeeksi. Huonokuntoisesta rakennuksesta Muotoiluinstituutin entiseen rakennukseen siirtyminen on mielestäni käsittämätön ajatuksenakin. Moni on jo sairastunut huonon sisäilman takia, osa erittäin vakavasti.Ketkä siellä asioista oikein päättävät? Kuunnellaanko asianosaisia lainkaan? Köyhä Lahti säästää nyt ihan väärässä kohtaa.
Mitä hyötyä yhdistää kaksi lukiota? Mikä säästö siitä tulee? Etsikää säästökohteet jostain ihan muualta.
(Kotka, 19.12.2017)
#1273
Suurlukiot eivät pysty huomioimaan opiskelijaa yksilönä ja huomaamaan hänen tuen tarvettaan. Liian suuri ja kankea organisaatio ei tavoita yksilöä.(Lahti, 19.12.2017)
#1277
Allekirjoitan, koska olen opiskellut tipalassa vanhassa rakennuksessa ja uusissa tiloissa aikuisopistolla. Mielestäni aikuisopisto tarjosi mukavat puitteet opiskelulle ja kompromissioiden ansiosta erityistilaisuudet ja ruokailut sujuivat hyvin!(Lahti, 19.12.2017)
#1284
Olen entinen Tiirismaan musiikkilukiolainen. Tiirismaan koulu pidettävä erillään. Ainutlaatuiset opettajat musiikkilinjalla sekä yhteisöllisyys, johtavat jopa ammattimuusikon opintoihin. Tiirismaalta voivat saada alkunsa tulevaisuuden monipuoliset musiikkialan asiantuntijat sekä muusikot.(Helsinki, 19.12.2017)
#1301
Luokka koot kasvaa ja oppirauha sekä opetustaso laskee.(Lahti, 19.12.2017)
#1315
Olen itse tipalasta valmistunut ja pieni lukio oli minulle suuri hyöty opinnoissani. Tipalan henki kuolee, jos se yhdistetään kannaksen kanssa suurlukioksi.(Lahti, 19.12.2017)
#1326
olen tiirismaalla enkä halua että lukiot yhdistyy(Lahti, 19.12.2017)
#1327
Koulut ovat periaatteessa niin erillaisia niin parempi pitää erillään, lahdessa on liian vähän lukioita, jos yhdistyisi niin koulu olisi aivan liian iso ja ruuhkainen(Lahti, 19.12.2017)
#1329
allekirjoitan koska olen Kannaksen lukion opiskelija ja olen samaa mieltä että ei ole kannattavaa yhdistää lukioita(Lahti, 19.12.2017)
#1331
Tulevana lukiolaisena tahdon opiskella tipalassa.(Veinola, 19.12.2017)
#1339
Allekirjoitan, koska Tiirismaa on myös minun vanha oppilaitokseni ja yhä lähellä sydäntäni. Lasken yhä päätökseni hakea Tiirismaan musiikkilukioon yhdeksi parhaista ratkaisuista, joita olen elämässäni tehnyt. Olen sitä mieltä, että opiskelijat myös tulevaisuudessa ansaitsevat terveen ja turvallisen oppimisympäristön, jossa he voivat tulla esille yksilöinä ja pääsevät toteuttamaan itseään ja rakentamaan tulevaisuuttaan parhaalla mahdollisella tavalla paikassa, joka tukee näitä tavoitteita.(Helsinki, 19.12.2017)
#1340
Mielestäni on hyvin perusteltua pitää lukiot erillään toisistaan. Lukioiden tavoitteet eroavat toisistaan ja olen myös itse huomannut, että parhaiten on mahdollista sisäistää tieto pienemmissä, kuin suuremmissa oppiryhmissä.(Heinola, 19.12.2017)