Huttusenlehdon tuulivoimahanke tulee keskeyttää välittömästi

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#868

Tällä adressilla haluan ottaa kantaa tämän hankkeen lisäksi koko tuulivoiman ja yleensäkin energian tuotantoon. Adressissa kerrottujen perustelujen lisäksi esitän alla omat.

Suomen on tässä maailman tilanteessa lisättävä omavaraisuutta sähköntuotannossa uusiutuvilla menetelmillä huomioiden myös luonto ja sen monimuotoisuus.
Kotimaisen ydinvoiman lisäksi tuuli- ja aurinkoenergia ovat tähän soveltuvia.

Tuulivoima on sinällään puhdasta vihreää energiaa, josta kuitenkin sen sijoittaminen saattaa tehdä enemmän ruskeaa kuin vihreää.
Huttusenlehdon hanke vaatii suhteettoman isot tiestöjen rakentamiset keskelle ainutlaatuista luontoa.
On taloudellisesti järkevämpää viedä tuulivoimapuistot valmiiden yhteyksien äärelle kuin keskelle rakentamatonta ja monimuotoista luontoa.
Tuulivoimala vaatii huoltoa ja kunnossapitoa, näiden hoitamiseksi ns. pääväylien läheisyys pitää tuotannon edullisemmalla tasolla.

Tämän tasoisessa hankkeessa puiston elinkaarella on merkitys ekologisuuteen. Tuulivoimalan teoreettisena käyttöikänä pidetään 30 vuotta.
Heikentyvän tuotantotehon kautta se voi olla lyhyempikin.
Mitä tapahtuu, jos puisto ei enää ole kannattava. Paikkaa ei enää saada maisemoitua ennalleen. Eli tuleville sukupolville jää turmeltunutta luontoa. Tämä minimoituu, kun puistoa ei sijoiteta keskelle koskematonta luontoa.
Tuulivoimalassa piilee myös käytön aikana ympäristövahingon riski, koska siellä on 700-1000 litraa öljyä, joka voi pahimmassa tapauksessa päätyä luontoon.

Tuulipuistojen sijoitusta ei saa ohjata alueen vuokraamisen helppous luontoarvojen kustannuksella. Luontoarvoiltaan merkittävillä alueilla on monesti vähemmän omistajia kuin valmiimmilla paikoilla, mikä on toimijalle sopimuksien tekemisen kannalta helpompaa.

Huttusenlehdon uudelleen käsittelyn perusteluna on esitetty ulkomaisen metanolin valmistajan mahdollinen investointi. Tämä ei voi olla millään tavalla päätökseen vaikuttava seikka. Erilaisia biopolttoaineita yms. valmistavien yritysten kannattavuudessa on tässä maassa ollut haasteita esim. Lieksan suunnalla. Kunnallisen päätöksenteko pitää pohjata vankempiin tietoihin kuin Ilmattaren pelkkään ilmoitukseen tällaisen investoinnin mahdollisuudesta.

Tuulivoiman sopimukset hyödyttävät muutamia maanomistajien vuokra-/ostosopimuksien kautta, mutta alentaa muiden lähialueiden kiinteistöjen arvoa.
Tätä ei kunnan mahdollisesti tuulivoimalasta saamilla verovaroilla kompensoida.

Toivottavasti päättäjät ovat tutkineet luvanhakijan taustat omistajayhtiötä myöten.

Toivon kunnalta viisasta, laaja-alaista ja kauaskantoista päätöstä luonnonmonimuotoisuuden puolesta.

Arto Ruotsalainen (Kuopio, 29.01.2024)

#869

Ei tuulivoimaa tarvita enempää.

Lauri Martti Aapeli Ruotsalainen (Kangasala, 29.01.2024)

#886

Tämä tuulivoimala tulee tuhoamaan alueen hiljaisuuden ja mukavuuden ja maisemat myös pilaantuu käymme kerran kuussa mökillä ja haluamme nauttia siitä joten olkaa kilttejä ja älkää pilatko tätä aluetta. En halua että tätä aluetta pilataan meiltä nuorilta

Jesper Taskinen (Iisalmi, 30.01.2024)

#889

Cessez de polluer la nature et de déranger les animaux avec vos éoliennes !

Michel DESPLANCHES (VILLEURBANNE, 30.01.2024)

#898

Ei voi tärkeää luonto- ja virkistysaluetta tärvellä tällä tavalla

Jouni Sirviö (Siilinjärvi, 31.01.2024)

#905

Natura-alueisiin pitäisi olla 5km suoja-alue, tämä on myös Ely-keskuksen kanta asiaan.

Sanni Lamminen (Kyyjärvi, 01.02.2024)

#914

En voisi kuvitellakaan rakkaita kotiseutuni maisemia tuulimyllyjen varjoon.

Minna Komulainen (Valtimo, 02.02.2024)

#927

Vierailen mökilläni kallionjärven mökillä usein. Pilaa maiseman kokonaan.

Aulikki Muukka (Helsinki, 05.02.2024)

#936

Talvivaara pilasi meiltä veet, nytkö pilataan myös maat..

Paavo Lahti (Iisalmi, 07.02.2024)

#946

Tyhjänpäiväiset tuulivoimahankkeet seis, turvetuotanto on huomattavasti järkevämpää.

Ari Islander (SONKAJÄRVI, 11.02.2024)

#964

On valitettavaa, että päätöksentekijöillä ei ole asiantuntemusta!

Ansa Sonninen (Kuopio, 25.06.2024)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…