Elokuva- ja televisiotutkimuksen tulevaisuus turvattava.
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#609
Elokuvan ja television vaikutuksen alla elämme edelleen ja niiden historian tutkimus erityisen merkittävää. Historia sisältää myös nykyhetken ja tulevan.Viiu Riitsalu (Helsinki, 05.05.2022)
#636
Oletteko todella sitä mieltä, että elokuvatutkimus ei ole tätä päivää?! Maailma on aina visuaalisempi ja liikkuva kuva vyöryy päällemme joka puolelta!Minna Strömberg (Helsinki, 05.05.2022)
#644
Elokuva- ja televisiotutkimus on ehdottomasti säilytettävä oppiaineena alan jatkuvuuden ja kasvun turvaamiseksi!Veera Lamminpää (Helsinki, 06.05.2022)
#684
Tuntuu aivan käsittämättömältä, että Suomen ainoaa elokuvan- ja televisiontutkimuksen laitosta ja opetusta ajetaan tällä tavoin alas samaan aikaan, kun suomalainen elokuva- ja televisioala kasvaa ja kukoistaa. Elokuva- ja televisiotaide/viihde ovat myös nyky-yhteiskunnassa yksi eniten kulutetuista kulttuurin- ja viihteen muodoista, joilla on laaja-alaista yhteiskunnallista merkitystä sekä meitä ympäröivän maailman analysoijina että sen muokkaajina. On suorastaan häpeällistä, jos Suomessa ei jatkossa voi opiskella elokuva- ja televisiotutkimusta myös kanditasolla.Terveisin,
Reeta Ruotsalainen
käsikirjoittaja, BA, MA TaK
Reeta Ruotsalainen (Helsinki, 06.05.2022)
#685
Suomi tarvitsee kipeästi lisää av-alan osaajia, ei vain tekijäpuolella tuotannon töissä, vaan myös sen tutkimuksen puolella osaamista on vahvistettava. Elokuva- ja TV-tutkimuksen kursseja itse aikanaan käyneenä pidän sitä laajakatseisena ja hyvin sivistävinä ja syvällisinä opintoina jotka opettavat mm. visuaalista lukutaitoa. On häpeällistä että Suomessa halutaan ajaa alas näin tärkeä tutkimuksen ala juuri kun kaikki visuaalinen kuvasto kasvaa globaalisti hurjaa vauhtia ja juuri kun suomalaiset elokuva- ja TV-sisällöt alkavat saamaan enemmän kansainvälistä näkyvyyttä.Vera Ruokonen (Espoo, 06.05.2022)
#698
Tää on tärkeetä kulttuuria!Sebastian Berg (Espoo, 07.05.2022)
#716
Tuskin sentään kovin moni päättäjäkään kuvittelee, että audiovisuaalinen taide olisi maailmassa vähenemään päin. Miksi sitten sen akateeminen tutkimus halutaan näivettää? Tutkijoiden taidot eivät noin vain taivaasta laskeudu. Ne pitää oppia, ja oppiminen vaatii opetusta. Perusopetusta ei voi poistaa! Kaiken taiteen analysoimisessa on epäilemättä samankaltaisuutta, mutta se ei tarkoita, että vaikkapa kirjallisuustieteilijä osaisi automaattisesti analysoida elokuvia. Ei osaa. Päätös siitä, että elokuva- ja televisiotutkimuksesta ei tulevaisuudessa voi suorittaa alempaa korkeakoulututkimusta, on lyhytnäköinen, nolo ja järjetön.Tarja Pulli (VANTAA, 09.05.2022)
#754
Elokuvataidetta ei voi jättää tutkimatta! Taiteen eri lajit kertovat yhteiskunnasta ja sen hyvinvoinnista, tutkimuksen kautta asioita käsitellään tieteen ja tiedon tasolla, kun taas taide heijastaa tunteita intuitiivisemmin. Elokuvataiteen tutkimisen kaventaminen, kertoo surullista viestiä siitä, miten vähän suomalaiseen kulttuuriin Suomen valtion ja yhteiskunnan taholta satsataan. Kulttuurinen itsetunto on perusta myös esim. puolustustahdolle kriisitilanteissa. Vrt. Ukrainan sota ja ihmisten kansallisylpeys!Sattva-Hanna Toiviainen (Helsinki, 11.05.2022)
#775
Uskon, että näiden yhteiskunnalle tärkeiden medioiden tutkiminen on tärkeää, ja että elokuvatutkimus ja aiheen kotimainen asiantuntijuus hyödyttäisi myös suomalaista elokuva-alaa pitkällä tähtäimellä.Kauri Pälsi (Helsinki, 11.05.2022)
#777
Suomi ei saa typistää keskeistä yhteiskunnallisen tutkimuksen alaa, pyydän vahvasti harkitsemaan päätöstä vielä!Matilda Matsi (Tampere, 11.05.2022)
#782
Korkeatasoinen tutkimus on audiovisuaaliselle alalle välttämättömyys. Tutkimusta tarvitaan, jotta voidaan seurata esimerkiksi julkisten varojen käytön vaikutusta elokuva-alalle ja muun muassa sukupuolten tasa-arvon ja moninaisuuden kehitystä. Helsingin yliopiston päätös on hälyttävä.Sara Forsius (Helsinki, 12.05.2022)
#789
Tasa-arvo-oikeuteen erikoistuneena juristina pidän erittäin tärkeänä sitä, että myös elokuva- ja televisioalasta tehdään laadukasta tutkimusta tukemaan yhteiskunnallisesti tärkeän alan tasa-arvon kehityksen seurantaa.Eeva-Sofia Anttonen (Porvoo, 12.05.2022)