Lillhemtin ("Henttaan") ajoyhteyksien parantaminen

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#612

ehdotan pätevän asiantuntijaelimen perustamista liikenneratkaisujen hyväksymiseksi ja arvoimiseksi ennen toteutusta . viime vuosina ainakin tietooni tulleet ratkaisut ovat olleet kauttaaltaan nyt tehdyn kaltaisia ja niitä on jouduttu jälkikäteen korjaamaan .

markku rajaniemi (espoo, 20.03.2020)

#615

Tien sulkeminen oli päätetty paljon ennen kuin Henttaalle muutti paljon uusia asukkaita, päiväkotia ja keskuspuiston pysäköintiä. On hankalaa ja vaarallista että kaikki liikenne on pussin perälle yhden tien kautta.

Heimo Hänninen (Espoo, 21.03.2020)

#616

Opinmäen Koulun ja sen lähellä sijaitsevan päiväkodin ohi ohjattu (raskasliikenne) liikenne on todellinen turvallisuusruski alueen lapsille.

Liikenne ruuhkautuu yhdelle Henttaalta ulos johtavalle tielle, tämä korostuu esim jonkun katastrofin aikana (tulipalo/vast) Vain yksi tie ulos alueelta ei ole hyvää liikennesuunnittelua.

Matka Olarin alueen päiväkoteihin ja kouluihin sekä Olarin/Matinkylän palveluihin kasvaa merkittävästi. Myös julkinen liikenne kärsii pitenevästä matka-ajasta, julkisen liikenteen suosio laskee koska matka kestää huomattavan pitkään verrattuna suorempaan ajoreittiin.

Kasperi Karhapää (Espoo, 22.03.2020)

#626

Tämän hetkinen tilanne on erityisen vaarallinen Opinmäen lapsille, kun työmaiden rekkaliikenne (joita on vaikka kuinka monta mm. koulua vastapäätä!), koululaisia tuovat vanhemmat sekä koko Henttaan liikenne ohjautuu Opinmäen koulun ohi - ajatelkaa tilannetta kl 8 talven pilkkopimeässä! On olemassa valmis vaihtoehtoinen tie (”vanha tie”) jonka käyttöönottaminen ei vaadi mitään kustannuksia - on aivan järjetöntä sulkea tämä liikenteeltä . Suosittelen, että päättäjät tulevat paikanpäälle evakuoimaan tilannetta. (Jahka koulut aukeavat)

Laura Bergström (Espoo, 27.03.2020)

#656

Ylikulkusilta tai kaksi niin saadaan lapsille turvallinen ruuhkaisen väylän ylitys.

mikko ylilammi (espoo, 07.04.2020)

#660

Lillhemt Karting Center on pohjoismaiden suurimpia ja kiistatta vauhdikkain ulkokarting reitti, joka sijaitsee vain 15-minuutin ajomatkan päässä Helsingin keskustasta. Nautittavanasi on vajaa kilometri vauhdikasta asfaltoitua ajorataa jatkuen Suurpellon kaupunkimaisella katuosuudella. Ajokalustolle ei ole rajoituksia. Reitille on suunniteltu lukuisia kovaa ajettavia kurveja ja ympyräkaruselleja. Ajamaan voi tulla yksin, kavereiden tai perheen kesken ilman varausta, rata on aina auki. Ryhmäkilpailuja päivittäin klo 8 ja 16.

Petri Taponen (02250 Espoo, 13.04.2020)

#664

Toivottavasti vanha reitti voidaan avata, tämä uusi järjestely on järjetön. Asun itse kyseisen koulun liikenneympyrän vieressä ja todistan viikoittain tilanteita jotka ovat turhia ja haittaavia kaikille osapuolille

Matti Virtanen (Espoo, 15.05.2020)

#675

Perusteet ja lähialueen asiakkaiden selkeä enemmistö puoltaa kaksisuuntaiseksi muuttamista. Päätöksen pitäisi olla selvä.

Tapio Vailahti (Espoo, 14.01.2024)

#683

Huomatkaa myös seuraavat:
positv.fi, rapsodia.info, ten.ithelvm <-

Kari Aava (Tampere, 22.01.2024)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…