Ei monitoimihallia Kouvolaan lähiliikuntapaikkojen kustannuksella

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#624

Ei uutta hallia vanhojen tilojen ja hallien kustannuksella missään nimessä, mitä säästöä se on että vanhat pois ja uutta tilalle, järjetöntä. Tässä taloustilanteessa pitää kaikki turhat investoinnit jäädyttää, keskittyä pakollisiin menoihin, tajuaahan sen tyhmempikin, miksi ei päättäjät tajua!

(Kuusankoski, 16.09.2019)

#629

Monitoimihalli ei palvele läheskään kaikkia Kouvolan alueella asuvia.

(Kouvola, 16.09.2019)

#630

Nyt se pää pois perseestä!!

(Kuusankoski, 16.09.2019)

#662

Ei monitoimihalli korvaa nuorille ja lapsille koulussa, tai vapaa-ajalle menetettyjä liikunta mahdollisuuksia.

(Lappeenranta, 16.09.2019)

#669

En keksi yhtää järkevää syytä, miksi sulkea esimerkiksi lasten ja nuorten harrasteseurojen aktiivisessa käytössä olevia liikuntapaikkoja, kun varausvuorot niissä on jo nyt tapetilla. Ja samaan aikaan suunnitellaan suppeamman monitoimikeskuksen rakentamista, jonka kohderyhmä olisi vain keskustan lähellä asuvat, jotka sattuvat harrastamaan jäljelle jääviä urheilulajeja? Millä rahalla tämä rakennettaisiin?
Pidetään nykyiset monipuoliset liikunta- ja harrastusmahdollisuudet koko suurkouvolan asukkaille, kannustetaan liikuntaan ja säästöt ovat varmasti suuremmat ja kaupunkilaiset tyytyväisempiä sekä terveempiä. Toivon, että asiasta päättävät ottaisivat asukkaiden mielipiteet vakavasti, mainostetaanhan Kouvolaa liikkuvana kaupunkina. Olisiko se sitä enää jatkossa?

(Kouvola, 16.09.2019)

#671

Kuusaan Uimahalli on elintärkeä teveyden ylläpidossa tosi monelle. Tulee halvemmaksi kaupungille pitkässä juoksussa kun mahdollisimman moni pääsee liikkumaan ja näin ehkäisee vakavia sairauksia. yksi iso laitos ei voi olla niin iso, että sinne mahtuu kaikki lopetettavien hallien käyttäjät.

(Kuusankoski, 17.09.2019)

#684

Kouvolan typerille päättäjille terkkuja <3

(Inkeroinen, 17.09.2019)

#687

Järki käteen! Unohdetaan suuruudenhulluus.

(Kouvola, 17.09.2019)

#688

On jo ilmastoteko ettei kaukaa kaikki samaan paikkaan

(Kiuvola, 17.09.2019)

#693

Kouvolaan ei tarvita monitoimihallin vaan CHEERHALLI!

(Kouvola, 17.09.2019)

#701

Kyllä pitäisi monitoimihalli pystyä rakentamaan ilman että mitään yllämainituista pitää lopettaa/kärsiä.

(Kuusankoski, 17.09.2019)

#705

Tällainen on todella typerää ja lyhytnäköistä "säästämistä". Tulee maksamaan moninkertaisesti lisääntyneinä sote-kuluina tulevaisuudessa.

(Myllykoski, 17.09.2019)

#709

Järjenkäyttö suotavaa

(Kouvola, 17.09.2019)

#715

Järkikäteen nyt!

(Kouvola, 17.09.2019)

#721

Kuusankosken uimahalli tällä hetkellä paras koko kouvolan alueella ja eniten käytetyin. Miksei pureta kvl:n hallia?
Jäähallien vuoroista muutenkin pulaa, miksi ylipäätään sulkea yhtään.
Onko päättäjät ollenkaan ajatellut näiden liikuntapaikkojen lakkautuksilla kouluverkkoa ja niiden tarpeita?

(Kuusankoski, 17.09.2019)

#725

Ottakaapa joskus järki mukaan päätösten teossa

(Kuusankoski, 17.09.2019)

#731

Ei uutta vanhojen kustannuksella

(Kouvola, 17.09.2019)

#732

Kouvola irti kuntaliitoksesta.

(Kotka, 17.09.2019)

#747

Koettakaa jotain muuta keinoa, vaikka olen pienituloinen, maksan mieluummin vaikka veroa lisää!

(Kouvola, 17.09.2019)

#754

Keskittäminen saa nyt loppua Kouvolan keskustaan

(INKEROINEN, 17.09.2019)

#770

Ei monitoimihallia Kouvolaan, vaan syrjemmällekin liikuntapaikkoja!!!

(Kouvola, 17.09.2019)

#784

Maalaisjärki käyttöön ....
Suuruudenhulluutta toimivien tilojen lakkauttaminen...

(Kouvola, 17.09.2019)

#791

Ettekö ajattele yhtään, että kaikilla ei ole mahdollisuuksia kulkea Kouvolaan harrastusten perässä.

(Kouvola, 17.09.2019)

#792

Leikatkaa omista palkoistanne.

(Kouvola, 17.09.2019)

#796

Ummeljoelta ja sen lähialueilta ei saa viedä kaikkia palveluita. Täälläkin asuu vielä ihmisiä.

(Kouvola, Ummeljoki, 17.09.2019)