Terälahden koulu, päiväkoti ja kirjasto tulee säilyttää
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#601
Jokaisella on oikeus asua missä haluaa , myös haja-asutus alueella ja heille on löydyttävä kohtuullisen matkan päässä koulu ja muut palvelut! Tämä ei ole enää kohtuullista!(Tampere, 03.09.2018)
#606
Koululaiselle pitää jäädä läksyjen tekoaikaa kotona ja aikaa harrastaa.(Tampere, 03.09.2018)
#619
Tampereen pitää huolehtia myös reuna-alueiden asukkaiden palveluista. Esitys lopettaa Teräkahdesta koulu, päiväkoti ja kirjasto on ehdottomasti peruttava !(Tampere, 03.09.2018)
#630
Toivon että meidän kaikkien ääni tulisi kuulluksi, että lapset saisivat pitää mahtavana koulunsa ja päiväkotinsa. Toivon että myös Terälahdessa säilyisi yhtäläinen mahdollisuus palveluihin kodin lähellä.(Oulu, 03.09.2018)
#635
Eihän tuollaista voi tehdä. Teisko kuuluu Tampereeseen. Ensin liikennelaitos kuritti ja seuraavaksiko haluatte sijoittaa teiskolaiset keskustaan asumaan tai Pirkkalaanko jonne kaikki päsee halvimmalla bussilipulla ja monta kertaa tunnissa ja kaikilla on lähikoulut ja lukio Tampereella. Epäoikeuden mukaista. Teiskolaiset olivat ajatelleet että lhiö on lasten ONNELA. Mutta kuinkas sitten kävikään? Eläkeläisope!(Tampere, 03.09.2018)
#640
annetaan lapsille ja perheille mahdollsuus opetukseen siellä missä se on perheen kannalta helpointa! Pienissä kouluissa on myös paljon hyvää vaikka rahallisesti asiaa tässä ilmeisimmin lasketaan,ei oletettavasti hyvinvointia josta keskustellaan sitten muuten.(Tampere, 03.09.2018)
#656
Elämää on muuallakin kuin keskustassa. Missä lasten etu?(Pirkkala, 03.09.2018)
#682
Terälahti ja sen koulu ovat helmi Tampereella. Älkää näivettäkö ja tuhotko lyhytnäköisellä selvityksellä tätä hyvin toimivaa kyläyhteisöä.(Terälahti, 03.09.2018)
#685
Lasten tulevaisuudesta tässä on kyse. Kaikkea ei voi mitata rahalla!(LEMPÄÄLÄ, 03.09.2018)
#690
Ihmismäärä kasvaa ja palvelut katoaa, ei näin. Kämmenniemessä on muutenkin isot luokat ja hirvittää ajatuskin vielä isommista luokista. Mites sitten jo ennestään pitkät koulumatkat, jotka pitenisi entisestään? Pitkän koulupäivän päätteeksi pitkät matkat.(Tampere, 03.09.2018)
#693
Ei jättikouluja maaseudulle!(Tsmpere, 03.09.2018)
#702
Älkää ny saakeli.(Urjalankylä, 03.09.2018)
#707
Terälahti on Tamperetta ja heille kuuluu samat oikeudet kuin muillekin tamperelaisille. Mielestäni myös bussien hinnoittelu on mennyt pieleen Tampereen pohjoisosien kohdalla.(Tampere, 03.09.2018)
#743
Huonoa johtamista ja talouden pitoa jos lapset pistetään kärsimään aikuisten hölmöilystä, rahaa riittää ratikkaan ja Areenaan sekä tunneliin ja muuhun hömppään, mutta tulevaisuus ei näytä kiinnostavan ketään...(Tampere, 03.09.2018)
#745
Miettikääs asiaa ny uudemman kerran(Tampere, 04.09.2018)
#757
Terälahden koulu on tärkeä alueen perheille!(Tukholma, 04.09.2018)
#760
Kattokaapa karttaa Tampereen kouluverkostosta. Montakos koulua täällä pohjoisessa on jäljellä enää. Ja ei ne kaikkiTampereelle muuttavat perheet halua asua suoraan kaupungissa ja jos karsitte heiltä maalla asumien mahdollisuuden niin kyllä tässä ympärys kunnissa tilaa on. Näin ollen Tampereen kaupunki menettää taas vero tulojaan. Ja onko lasten tulevaisuus se ensinmäinen säästön paikka? Eikö kaupungilla ole muissa paikoissa sama säästön mahdollisuuskin helpommalla... kun vain järkestäisi asioita.
(Tampere, 04.09.2018)
#761
Kaupungin elinvoimaisena säilyttäminen tarkoittaa myös sen laita-alueista huolehtimista!(Tampere, 04.09.2018)
#771
Lasten etu edellä!(Tampere, 04.09.2018)
#774
Sukua asunut/asuu niillä seuduin.(Espoo, 04.09.2018)
#775
Olen itse aikanaan käynyt terälahden ala-asteen ja omasta mielestäni kyseinen toimipiste pitäisi säilyttää turvallisempien ja helpompien koulumatkojen vuoksi.(Tampere, 04.09.2018)
#793
Olen käynyt Terälahden koulua itse.Turvallinen oppimisympäristö, jossa ei kiire ja stressi painanut mieltä. Oma lapseni käy toista vuotta Vantaalaisessa koulussa, jossa yli 400 oppilasta. (1-6 luokat)
Olosin laittanut pojan ehdottomasti pienempään kouluun, jos se olisi ollut mahdollista. En voi uskoa, että on kenenkään lapsen etu joutua semmoiseen ihmispaljouteen tuntemattomien hahmojen sekaan haahuilemaan päämäärättömästi.
Opettajat ovat kiireisiä kaiken aikaa ja koulukiusaamisiinkaan ei osata/pystytä puuttumaan, kun ei voida seurata tarpeeksi välitunnilla tapahtuvaa ryhmien sisäistä käytyäytymist -pois sulkemista ja väkivaltaa. Ylipäätään arkojen oppilaiden huomioimista ja tukemista ilman, että siitä tehdään suurempi projekti kuraattorien ja rehtorien toimesta.
Aivan järjetöntä ja mielivaltaista maaseudun alaa-ajoa Tampereen kaupungilta.
Maalla asuvat maksavat yhtälailla veronsa, kuin ksupunkilaisetkin. Viljelevät vielä teidän hipstereiden kotimaisen luomu tuorepuuronnekin. Entä kuka kasvattaa tulevaisuuden viljelijöitä ja maidontuottajia tähän maahan puhtaalla maaseudulla.
Nyt ette ala rakentaan mitään ”suurkaupunkikuplaa” tampereelle.
Terälahdessa maksetaan kiinteistöveroja ja muita tienhoito maksuja saamatta vastinetta rahalleen.
Linja-autolla liikkumistakin Teiskon alueelta kaupunkiin on vaikeutettu hintojen korotuksilla, vaikka kuuluvat kaupungin veronmaksajiin yhtä raskaasti, kuin muutkin.
Veikö raitiovaunuhanke kaupungin säästökuurille!? Siitäkin joutuu Terälahtelainen maksamaan, vaikka erjessa ei tule juurikaan hyötymään, koska joutuu jokatapauksessa kulkemaan kaupunkiin yksityisellä kulkuneuvollaan.
Kirjaston ja päiväkodin tarve on alueella myös tärkeä. Ihmiset lukevat vielä paljon fyysisiä kurjoja. Kaikki eivät ole siirtyneet tablet- versioihin ja äänikirjoihin. Omat lapseni ovat innokkaita kirjaston käyttäjiä.
Entäpä sitten se äitien työllistyminen äitiysloman jälkeen. Ei edistä millään tavalla sitä, että varhaiskasvatus viedään kauas.
Vantaalla ihmeteltiin sitä, kun asunnosta toiseen muuttomme jälkeen edellisen 500metrin päiväkoti matkan sijasta olikin 3 kilometriä ja kyselivät, kuinka viitsitte kuljettaa niin kauaksi, kun tuossa vieressä on ainakin kaksi päiväkotia lähempänä.
Nyt kärki käteen.
(Vantaa, 04.09.2018)