ADRESSI KÄMMENNIEMEN TERVEYSASEMAN SEKÄ PALOASEMAN SÄILYTTÄMISEN PUOLESTA

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#401

Velaatassa asuvana on aivan liian pitkä matka lähteä kämmenniemeä pidemmälle terveysasemalle, täällä asuu myös paljon vanhuksia joiden on erittäin vaikea saada taksia muutenkaan ja päästä kaupungin suuntaan asioimaan. Myös koululaisten hammashuolto pidettävä ehdottomasti lähellä. Se ei ole Teiskon asukkaiden vika että kiinteistön on ostanut sijoitusyhtiö, ja 70 luvun alussa kun Teisko liitettiin Tampereeseen luvattiin etteivät palvelut huonone. Tämä olisi katastrofaalinen asia paikallisille, ihan kuin huonot julkiset yhteydet eivät riittäisi.

Joensuu Kaisa (Tampere, 25.10.2023)

#405

Palvelut ovat välttämättömiä maaseudulla asuville. Suomi ja sen luonto/maaseutu on maailmalla kuuluisa, joten pidetään myös maaseutu asuttuna. Ihmiset etenevissä määrin haluavat suunnata luonnon ääreen ja maaseudulle ja tämä on kuitenkin pieni satsaus mielenterveyteen. Kaupunki, häly, saasteet ja ”luonnottomuus” ovat suuri rasite monille, mutta palveluiden lakkauttaminen vie osaltaan vetovoimaa ihmisiltä, jotka maaseudulle palaamista suunnittelevat

Miia Sillman (Tampere, 25.10.2023)

#407

Muutenkin pitkät välimatkat. Jos terveysasema lakkautetaan venyvät matkat KOHTUUTTOMIKSI. Missään muualla Tampereen alueella ei ole näin pitkiä etäisyyksiä terveyden huoltoon.

Henna Hietaniemi (Kangasala, 25.10.2023)

#414

Pysyy laatu parempana sano minun sanoneeni

Niklas Sslo (Tampere, 25.10.2023)

#428

Pärjäämme ihan hyvin täällä taajamien "tuolla puolen" ilman ratikkaa, huvipuistoja, elokuvateattereita, tavarataloja, areenoita yms., mutta terveysasemamme poistaminen on, varsinkin eläkeikäisille, tyrmäys'isku "päin näköö" ! Hävettävä suunnitelma !

Pekka Salo (Tampere, 26.10.2023)

#429

Kämmenniemen terveysaseman hieno, ihmisläheinen palvelu ja tavoitettavuus erityisesti eläkeläisille Tampereen Teiskon laajalla maaseutualueella on säilytettävä. Maantieteellisesti kauimmaisten kylien asukkaiden liikkuminen vaikeutuu merkittävästi, jos lääkäri- ja neuvolapalvelut siirtyvät Linnainmaalle. Kämmenniemen terveyskeskus on HELMI Tampereen terveys-ja sosiaalipalvelujen verkostossa!
Nimimerkillä: Kokemusta on

Maija Salo (KAMMENNIEMI, 26.10.2023)

#434

Järki käteen säästöissä, ei kaikkia palveluita saa viedä paikkakunnalta pois.

Ulla Huhtinen (Lappajärvi, 26.10.2023)

#436

Kaupunkien reuna-alueille tarvitaan terveyspalveluita ja palokuntia. Jos nämä poistetaan niin ne kuormittavat keskustan palveluita ja rajaavat reuna-alueilla asuvien nopeampaa ja yksilöllistä avun saantia sekä vievät työpaikkoja useilta.

Amanda Oikari (Tampere, 26.10.2023)

#439

Asemat tulee säilyttää. Ystävällisin terveisin
Viitapohjan kyläyhdistys ry

Petri Keskinen (Tampere, 26.10.2023)

#452

NÄITÄ EI SAA OTTAA POIS KÄYTÖSTÄ. PISTE.

Salla Mårtensson (Kangasala/Terälahti, 26.10.2023)

#456

Polkupyörällä ei pääse Linnainmaalle. Pyöräteitä ei ole. Hevoselle ei ole parkki-ruutua Koilliskeskuksessa. Potkukelkallakin ehtii paleltua jo ennen Koilliskeskusta!

Seppo Sandelin (Tampere, 26.10.2023)

#459

Terveysasema on tärkeä teiskolaisille ja takaa myös apteekin pysymisen Kämmenniemessä

Eeva Vaali (Tampere, 26.10.2023)

#465

Tämähän on jo ympäristön kannalta kestävä päätös. Turvallisuuden kannalta erittäin tärkeää olisi pitää lähellä paloasema, myös nuorille järjestettävää vpk touhua, he tarvitsevat yhteiskunnallisesti tuottavaa toimintaa ja esikuvia palomiehistä.

Jarno Hänninen (kämmenniemi, 27.10.2023)

#471

Teiskon pohjoispää jää vaille palveluja. (Ruoveden eteläpää myös , kun Ruoveden palvelut karkaavat Virroille Pirhan myötä.) On törkeä vääryys jättää koko Teisko ilman terveysasemaa.

Kari Niemi (Ruovesi, 27.10.2023)

#475

Onhan tämmöisessä asukaskeskittymässä oltava lääkäri/hoitaja asema terveyden hoitoa varten.
Ainakin x-kertaa viikossa.

Lasse Oksanen (Tampere, 27.10.2023)

#494

42 km matka neuvolaan ei ole millään muotoa kohtuullinen! Tämä tulee olemaan totta lapsiperheessämme, jos Kämmenniemen terveysaseman palvelut lakkautetaan.

Milja Haavikko (Tampere, 28.10.2023)

#508

Ihmisiä asuu täällä pitkähkön matkan päässä, tarvitsee palveluita, kun nyt satutaan kuulumaan Tampereeseen.

Tommi Leskelä (Kämmenniemi, 29.10.2023)

#517

Hankkeen Agenda 2030 toteuttamisen muoto. Kansojen kyykyttämistä tekosyynä raha.
Googleta lisää tietoa missä mennään.
Hanki käsiisi kirja ja lue: Kyösti Malmberg
Uusi Maailman Järjestys.
Positv.fi, Rapsodia.info, MKR

Formen för genomförandet av Agenda 2030-projektet. Pengar är ursäkten för folk som sitter på huk.
Googla mer information om vart du ska åka.
Läs Boken: Kyösti Malmberg Uusi Maailman Järjestys
Positv.fi, Rapsodia.info, MKR

Kari Aspegren (Oulainen, 30.10.2023)

#521

Olen useamman polven teiskolainen ja haluan kasvattaa perhettäni Teiskossa. Palvelut on säilytettävä perheille sekä ikäihmisille!

Kaisa Auer-Koutroukides (Tampere, 30.10.2023)

#524

Vähentäkää hallintokuluja eikä terveyspalveluja!

Henry Ray (Tampere, 30.10.2023)

#525

Älkää tuhlatko tuhoamalla toimivia asiointeja työntämällä kaikkea samaan ruuhkaan jumiutumaan.

Vesa Vaarala (Terälahti, 30.10.2023)

#526

Kämmärin terkasta on puolta lyhempi matka Teiskon perukoille Tampereen pisimpään kotona pärjäävien vanhusten luo kuin Linnainmaalta ja alakoululaisten vanhemmat voi ehtiä työpäivän aikana myös töihin, jos koululaisen kuskaaminen keskipäivän ajalle terkkaan ei vie puolta työajasta (esim. töistä keskustasta Terälahdenkoulun kautta Linnainmaalle ja sama setti takaisin. Ei kuulosta järkevältä ajankäytöltä edes hoitoalavanhemmille…

Aura Tulenheimo (Tampere, 30.10.2023)

#529

Tampereen Teiskosta on 30 vuoden aikana karsittu pois suurin osa yhteiskuntaan/yhteisöön kuuluvista, jopa lakisääteisistä palveluista. Täältä on poistettu pankit, pankkiautomaatti, paikallispoliisi, eläinlääkäri, palveleva posti sekä julkinen bussiliikenne saatettu sellaiseen tilanteeseen, ettei se vahingossakaan toimi paikkakunnan asukkaiden palvelemiseksi. Nyt Pirha pyrkii poistamaan terveysasemamme, joka palvelee meitä (vielä sentään!) täällä! Terv.aseman lopettaminen Kämmenniemestä tietää lisäpaineita myös ennestään kuormittuneelle Linnainmaan terv.asemalle.

Leena Savolainen (Terälahti, 31.10.2023)

#534

Tampereen kaupunki on imenyt hyödynkuntaliitoksessa saamistaan Teiskon isoista metsäalueista. Kaikki palvelut on kohta onnistuttu poistamaan. Nyt Kämmenniemen terveysasemakin haluttaisiin ottaa pois. Mielestäni Linnainmaalta voitaisiin tulla labraan ja lääkäriin Kämmenniemen. Miksi teiskolaisten pitäisi kulkea alueen takarajoilta kaupunkiin?

Eila Pajula (Tampere, 01.11.2023)

#552

Teisko on niin kaukana näistä palveluista että se tarvitsee Kämmenniemen terveysaseman ja paloaseman

Riitta Puro (Tampere, 02.11.2023)

#580

Tampere on laajenemassa Teiskon suuntaan. Palvelujen ylläpitäminen on halvempaa ja helpompaa, kuin niiden lopettaminen (ja uudelleen allokointi) nyt ja kasaaminen 0:sta muutaman vuoden päästä uudelleen. Kun katsoo vähän pidemmälle eteenpäin, ei kompastu niin helposti.

Pia Järvinen (Tampere, 05.11.2023)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…