Vetoomus Inkeroisten jäähallin säilyttämisen puolesta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#421

Täytyyhän teidän nyt tajuta että lapset ja myös aikuiset tarvitsevat näitä "syrjäkylien halleja".

Se on aivan sama mistä muusta säästää, mutta varsinkaan nuorison liikuntapaikkoja ei voi pitää säästön kohteena.

Eilen julkistettiin tutkimus jossa todettiin nuorison olevan huonoimmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin. Tämän kaltainen liikuntapaikkojen lakkauttaminen johtaa täysin toivottomaan lopputulokseen näissä mittauksissa. Lisäksi se tulee maksamaan kaupungille enemmän, kun lapset alkavat hakata mummoja sekä rikkoa kaupungilla sitä ja tätä. Maksettavaa tulee valtavasti lisää, jos vaikka puolet näistä harrastavista ihmisistä syrjäytyy tai jäävät vailla harrastuksia. Osa alkaa käyttää aineita tai oppivat olemaan vain kortistossa. Ja kaikki näistä jää maksettavaksi kaupungille, vielä vuosien päähän.

Järki käteen ja säästöt yleisellä tasolla käyttöön vähän joka asiassa. Investoikaa vaikka aurinkoenergiaan ja saatte jatkossa tuotettua kaupungille omaa sähköä!!!

Tero Heikari (Kouvola, 13.09.2023)

#432

Nyt jotain järkeä. Tämän kylmän hallin hoitokustannukset eivät koskaan vaikuta mitenkään kaupungin talouteen.

Jarmo Jokivirta (Kouvola, 13.09.2023)

#433

Päättäjät käyttäkää välillä järkeä päätöksissänne?

Marko Mehtojärvi (Kouvola, 13.09.2023)

#434

harmi ku ei pysty kuvaviestii laittaa mut persettä näyttäisin ja Toikka voi vois suksii v......

Jarkko Sunikka (Kouvola, 13.09.2023)

#442

Järki käteen

Jalmari Lekander (Liikkala, 13.09.2023)

#448

Lopettakaa hölmöilyt!

Vesa Laurila (Kuusankoski, 13.09.2023)

#456

Mistähän tällaiset sulkemis-uutiset johtuvat? Syylliset löytyvät täältä adressin allekirjoittajista.
Vuodesta toiseen äänestetään samoja läpeensä korruptoituneita puolueita. Perustuslain vastainen puoluekuri varmistaa tuhon tien.

Valtion oman keskuspankin rahanluontioikeus on luovutettu vuosikymmeniä sitten pois, eu:hun liittymisellä sinetöity tämäkin hulluus ja nyt yksityiset pankit luovat rahan velkana, joka takaa valtion kiihtyvän velkaantumisen.

Päättäjämme saavat ohjeistuksensa Davosin ja Bilderbergin kokouksissa. Yk ja IMF heiluttelevat rinnalla tahtipuikkoa, seuraavaksi ylin valta ollaan luovuttamassa WHO:lle, jota rahoittavat pääasiassa yksityiset tahot ja sitten meillä ei ole päätösvaltaa edes omaan kehoomme.

Ilmastonmuutoshuijauksella viedään tuhkatkin pesästä.

Kansan vastuulla on pitää huolta että päättäjämme noudattavat perustuslakia, jota on raiskattu viimeiset 30 vuotta.
Jos tämä sinisilmäinen kansa ei nopeasti herää ruususen unestaan, niin viimeinen sammuttaa valot...

Juha Tanska (Inkeroinen, 13.09.2023)

#461

Ajatelkaa lapsia ja nuoria jotka tarvitsevat harrastus paikkoja niin älkää nyt lopettako tätä paikkaa. Vanhemmille tulee lisää kustannuksia viemällä lapsiansa muualle ja onko kaikilla siihen varaa. Viehän se aikaakin.

Hannu Kettunen (Kouvola, 14.09.2023)

#465

Aakoo lähi vihollinen ja muutamat pelit pelattu poikienkaa

Mika Puhakka (Kotka, 14.09.2023)

#491

Lasten harrastukset tukevat myös vanhempien jaksamista, luo yhteisöllisyyttä ja estää syrjäytymistä. Ulkojäitä ei enää ylläpidetä, talvet ovat säältään hyvin haastavia. Etelä-Kouvola tarvitsee oman hallin. Koululaiset pystyvät hyödyntää päiväajat.

Merja Ahtiainen (KORIA, 14.09.2023)

#492

Näillä säästö ehdotuksilla vahvistetaan/varmistetaan muutto tappio kaupungin leima pitkälle tulevaisuuteen.

Marko Reijonen (Inkeroinen, 14.09.2023)

#496

Voi jeesus!! Valot päälle!! Laskelmat pöytään ja julkisiksi!!

Taneli Koskela (Jyväskylä, 14.09.2023)

#507

Tyhjentämällä keskusta-alueen ulkopuolisien taajamien palvelut voi olla kaupungin elinvoiman kannalta kauas kantoiset seuraukset. Osa joutuu luopumaan harrastuksistaan niiden saavutettavuuden hankaluuden vuoksi, kun taas jotkut saattavat alkaa kantaa verorahoja lähempänä sijaitsevien naapurikuntien palveluiden suuntaan.

Harri Laapas (Inkeroinen, 14.09.2023)

#540

Hyvä, teatteriin laitetaan kymmeniä miljoonia mutta liikuntapaikoista (lue ihmisten hyvinvoinnista) tingitään.

Alierik Akkanen (Elimäki, 14.09.2023)

#547

Haluan edelleen luistella ihan omalla kylällä. Ei kukaan jaksa raahata luistimia kouvolaan saakka kun joudut matkustamaan ensin tunnin julkisilla..

Minja Ristola (Inkeroinen, 14.09.2023)

#553

Säästö on suhteellisen pieni siitä aiheutuviin ongelmiin, Jäähalli on tärkeä kasvattaja , ryhmähengen luoja ja autaa nuoria pysymään poissa vaikeuksista esim.muorrosiässä jne.

Hannu Arola (Kouvola, 14.09.2023)

#569

Te tuhoatte junnujääkiekon tältä alueelta, jos lopetatta jäähallin! Miettikää mikä vaikutus sillä on meidän tuleviin veronmaksajiin? Kuinka moni näistä lapsista jää tänne aikuistuttuaan, kun Kouvola näin heitä kohtelee?

Mari Räisänen (Kouvola, 14.09.2023)

#574

Ei mitään järkeä!

Marko Tähti (Kouvola, 14.09.2023)

#575

Liikuntakaupunki Kouvola tarvitsee monipuolisia liikuntamahdollisuuksia ympäri kaupunkia. Ei kaikkea ns. keskustaan. Liikuntamahdollisuudet vaikuttavat myös muuttoliikkeeseen tänne päin ja vähentäminen vaikuttaa muuttoliikkeeseen poispäin. Nuoret, lapset ja aikuiset tarvitsevat monipuolisia liikuntaharrastuksia. Pienien säästöjen nimissä mahdollisuuksien vähentäminen on lyhytnäköistä toimintaa, joka voi johtaa moniin haitallisiin vaikutuksiin! Ei säästöjä saada aikaiseksi keskittämällä mm. liikuntapalveluja vain pienen joukon helposti saataville! Kannattaa myös tarkkaan miettiä päätöksien ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa sekä terveyteen kohdistuvat vaikutukset!
Ei Kouvola ole vain ns. keskusta! Kouvola on kokonaisuus, joka tarvitsee myös erilaisia palveluita ympäri kaupungin!

Leena Arola (Kouvola, 14.09.2023)

#580

Liike on lääke💪.

Mika Heinonen (Kouvola, 14.09.2023)

#582

Ihmettelen suuresti, kuinka Kouvolan kaupunki voi kutsua itseään ”Urheilukaupungiksi” tälläisiä päätöksiä esittäen. Kouvola.fi sivustolta suora lainaus: ”Palvelut ja harrastusmahdollisuudet ovat lähellä”. Millä mittapuulla 27 kilometrin ajomatka Inkeroisista Kouvolan keskustaan jäähallille palvelee ajatusta siitä, että harrastusmahdollisuudet ovat lähellä?

Sonja Vilkki (Kouvola, 14.09.2023)

#587

Ei ole järjen hiventä sulkea sivukylien harrastuspaikkoja.. ei kaikilla ole mahdollisuutta kulkea ympäri Kouvolaa.
Ottakaa nyt järki käteen ja säästäkää liikuntapaikat..

Salla Mäkelä (kouvola, 14.09.2023)

#589

Lasten ja nuorten urheilu harrastuksen tukemisella on paljon suurempi merkitys kuin kaupungin laskennalliset säästöt.
Sijoitus tulee myöhemmin takaisin hyvin voinnilla ja terveyden kustannusten alelluksilla.

Petri Salovirta (Koria, 14.09.2023)

#593

Loppuu sanat näitten järjettömyyksien suunnittelujen kanssa!
Miten ihmeessä meidän pitää vuosi toisensa jälkeen perustella päättäjille tätä asiaa? Me halutaan liikkua; MUTTA ei autolla!
Eteläisen Kouvolan harrastajat yritetään AJAA...... ennen pitkää Kela-taksilla Ratamon jonoihin.

Maritta Leinonen (Anjala, 14.09.2023)

#594

Ilmeisesti on varaa sairauskuluihin kun ennaltaehkäisevästä on varaa tinkiä.

Katja Laakkonen (Hamina, 14.09.2023)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…