Elokuva- ja televisiotutkimuksen tulevaisuus turvattava.
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#496
Mediatutkimuksesta maisteriksi valmistuneena (Turun yliopisto) huolestuttaa tällainen kehitys. Turun yliopistossakin on elokuva- ja televisiotieteen tutkimuksen osuus mediatutkimuksen oppiaineen koulutuksessa supistunut, joten Helsingin yliopiston koulutuksen soisi säilyvän ennallaan. Elokuva- ja tv-tutkimuksen opiskeluun pitäisi olla mahdollisuus kandi- sekä maisterivaiheessa pääaineena.Sirpa Reinikainen (Turku, 04.05.2022)
#511
Opiskelin elokuvatutkimuksen kandidaatin tutkinnon vuosina 2018-2021 Helsingin yliopistolla. Jatkan maisteriin tulevana syksynä. Ilman kanditason opintoja minulla ei olisi harmainta aavistusta alan akateemisista käytännöistä tai edes peruskäsitteistöstä. Päätös kandidaatintutkinnon lakkauttamisesta on absurdi.Aatos Ketvel (Helsinki, 04.05.2022)
#515
dosentti, teatteritiedePentti Paavolainen (HELSINKI, 04.05.2022)
#557
Tätä oppialaa ei pitäisi edes rajoittaa vain Helsinkiin vaan laajentaa muihinkin yliopistoihin. Esimerkiksi kotikaupungissani ja omassa opinahjossani Turussa on jo nyt hyvä alku tämän oppialan kohdalla, kun mediatutkimus ja kulttuurihistoria ovat yhdistäneet voimansa.Marja Mannila (Turku, 05.05.2022)
#595
Laadukasta elokuva- ja televisiotutkimusta tarvitaan myös tulevaisuudessa.Teija Larsson (Lohja, 05.05.2022)
#599
Jokainen suomalainen kuluttaa elokuvia/TV tuotteita tavalla taikka toisella päivittäin. Elokuvat ja TV vaikuttavat ihmisiin suuresti.Onni Mustonen (Helsinki, 05.05.2022)