Oulun teatterin toiminta-avustusta ei saa leikata!
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#425
käyttetkö te täyel järel?perttu penttinen (kajaani, 15.11.2020)
#429
Teatterin resursseja ei saa leikata. Elinvoimainen ja vireä kulttuurielämä on Oulun vetovoimaisuuden kannalta ehdottoman tärkeää.Kaiken kukkuraksi päätös on täysin ristiriitainen kulttuuristrategian ja kulttuuripääkaupunkihankkeen näkökulmasta.
Lukekaa ja huomioikaa addressin alottajan hyvät perustellut!
Ritva Saha-Hurtig (Oulu, 15.11.2020)
#433
Ehdotan, että joko uskotte kulttuuriin tai luovutte kulttuuripääkaupunkihankkeesta. Hanke ja toiminta-avustuksen leikkausesitys samanaikaisina toimina vaikuttavat irvokkaalta ja vievät uskottavuuden Oulun päätöksenteosta.Leikkausesityksestä puuttuu seurannaisvaikutusten selvitys. On huonoa johtamista, että esitys meni äänestykseen ennen kuin selvitykset oli tehty. Leikkausten vuoksi kaupunki menettää yli 200K VOS-tukia useaksi vuodeksi. Teatterin välillinen työllistävä vaikutus heijastuu monelle yhteiskunnan sektorille, jotka kaikki kärsivät, kun teatterilta leikataan.
Poikkeukselliset ajat vaativat vastuullista johtamista ja kestävää taloudenpitoa.
Siri Kolu (Vantaa, 15.11.2020)
#442
Ei missään nimessä. Teatteri saa meidät ajattelemaan ja tuntemaan.Satu Kreivi-Palosaari (Oulu, 15.11.2020)
#481
Kaupungit kukoistavat kulttuuristaSami K. Sivonen (Pirkkala, 15.11.2020)
#483
Leikkausten negatiiviset vaikutukset Oululle ovat suuremmat kuin säästö. Negatiiviset vaikutukset heijastuvat ympäröivään elinkeinoelämään ja ihmisten psyykkiseen hyvinvointiin.Sami Hiltunen (Helsinki, 15.11.2020)
#510
Oulubrändiä ei rakenneta kulttuurista ja etenkään sen ykköslaitoksesta leikkaamalla.Pasi Holopainen (Oulu, 15.11.2020)
#535
Tällä ei säästöjä saada, vain kurjistumista - Oulu kuivettuu eikä kohta kukaan halua asumaan tänne. Kaikki kiinnostava viedään ja ajetaan alas.Ritva Knuutinen-Heiskanen (Oulu, 15.11.2020)
#540
Kaupungin tekee sen kulttuuri.Heta Haanperä (Oulu, 15.11.2020)
#543
Taiteen ja urheilun leikkaukset ovat kauaskantoisia ongelmien aiheuttajia.Helena Tommola (Espoo, 15.11.2020)
#552
Idioottimaisuudessan täysin omaa luo9kkaansa, Oululla on menoissa kulttuuripääkaupinki hanke, johon on jo satsattu niin euroja kuin työvoimaakin ja nyt sitten yritetään kulttuurin märärahoja karsia. Aivan kuin yrittäisi potkia itseään nilkkaan. Teatterin tointa-avustusta EI SAA leikata. Kulttuuri luon hyvinvointia kaikille!Vesa Niskanen (Oulu, 15.11.2020)
#559
Kulttuuri on elämälle välttämätön kuin vesi!Harju Olavi (Oulu, 15.11.2020)
#580
Oulun kaupungin entisenä asukkaana ja nykyisenä aktiivivierailijana pidän teatteritoimintaa äärimmäisen tärkeänä. Oulun teatteri on arvostettu instituutti, joka tuottaa korkeatasoista näyttämökulttuuria myös pohjoisempaan Suomeen. Miten käy isompien projektien leikkausten jälkeen? Kulttuuripääkaupunkihankkeen kontekstissa ehdotus on todella kummallinen.Jami Kontturi (Kuopio,, 15.11.2020)
#581
Mikään yliopiston siirtäminen keskustaan tai muu taikatemppu ei korvaa menetettyä vetovoimaa, jonka kulttuurielämän kuihduttaminen tuottaa. Kulttuuriton kaupunki henkii työntövoimaa.Jukka Käräjäoja (Oulu, 15.11.2020)
#588
On tärkeää, että Suomessa ylläpidetään kulttuurielimiä. Koronatilanne on valmiiksi ajanut teatterit kriisiin, ja tämä voisi olla viimeinen isku Oulun teatterille.Anna Hatunen (Helsinki, 15.11.2020)