VETOOMUS ÄETSÄN KOULUN SÄILYMISESTÄ
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#415
Toiveena olisi, mikäli työtilanne sen yhtään sallii, muuttaa takaisin kotiseudulle opiskelujen jälkeen. Tällainen aivan peruslähipalvelujen (koulut, terveyskeskus) ylimitoitettu keskittäminen ei kuitenkaan varmasti houkuttele aloilleen asettuvia ja perhettä perustavia paikallisia nuoria jäämään, eikä uusia perheitä muuttamaan alueelle. Onko tämä toivottavaa, kun Sastamala haluaa olla muuttovoittokunta? On muistettava, että yli puolet Sastamalan asukkaista asuu keskustaajaman ulkopuolella, ja mikäli muut taajamat ja kylät kuihtuvat, sillä on vakava vaikutus Sastamalan väestökehitykseen.Vielä oppilasmäärältään suhteellisen elinvoimaisten koulujen lakkauttamisilla ei edistetä kunnan muuttovoittoa, lapsiystävällisyyttä tai maaseudun elinvoimaisuutta, jotka käsittääkseni ovat Sastamalan tavoitteita. Vain kaunista sanahelinää vailla minkäänlaisia aikeita yrittää täyttää niitä?
Kuten todettua, Äetsän koulun lopettamisesta syntyisi massiivinen koulukuljetusrumba, joka sekin syö kunnalta rahaa ja oppilailta jaksamista. Lisäksi Sylvään oppilasmäärä lisääntyisi melkein puolella, ja tässä olisi otettava huomioon, että Sylvää on jo muutenkin Suomen suurimpia yläkouluja. Vielä massiivisemmaksi yksiköksi muuttuminen haittaisi varmasti kaikkia Sylväällä opiskelevia yläkoululaisia.
Juuri ilmoitettiin, että Sastamala panostaa kouluihin. Toivottavaa olisi, että tämä näkyisi myös Äetsän puolella. Kolmen yläkoulun malli on hyvä ja tasapainoinen näin laajassa kunnassa.
PS. Onko Sastamalassa tehty kunnollisia laskelmia siitä, kuinka paljon säästöjä jo lakkautetuilla kouluilla on todellisuudessa saatu? Minusta ainuttakaan koulua ei pitäisi sulkea ennen kunnollisen arvion tekemistä jo tapahtuneista sulkemisista.
Jonna Parkkila (Turku, 30.11.2020)