Kiuruveden kyläkoulujen puolesta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#408

Ehdottomasti maaseutukoulut on säilytettävä. Ei pidä uskoa konsulttien pölhöjä selvityksiä. Eiköhän omat kunnan päättäjät voi ajatella järjellä. Maaseudun on pysyttävä elävänä ja koulut ovat siinä ykkösenä tärkeitä.

Leena Rissanen (Iisalmi, 01.09.2020)

#411

Moro
Kyläkoulujen lakkautus lisää kaupungin kustannuksia, tulee nuorille monen laisia ylimääräisiä kuluja. Esim keskittyminen, oppimisen vaikeudet, koulupäivän pituus matkojen kera, isoissa piireissä huumeet, kuljetus kustannukset

Tero Huttula (Kiuruvesi, 01.09.2020)

#412

Haluavatko Kiuruveden päättäjät todella antaa lopullisen kuoliniskun Kiuruvedelle? Koulu ja kauppa ovat tutkitusti ne asiat, jotka saavat ihmiset pysymään taajamien ulkopuolella. Kaupat ovat menneet, nyt uhataan menettää koulutkin. Kiuruveden tulevaisuuskuva: autiot pellot, tyhjä maaseutu, keskustassa vain mummoja rollaattoreineen. Tätäkö päättäjät haluavat? Perehtykää nyt hyvät päättäjät niihinkin tutkimuksiin, jotka osoittavat, että kyläkoulujen lakkautukset eivät tuo säästöjä, älkääkä uskoko konsulttien yksinkertaistettuihin - ja epäinhimillisiin- "laskelmiin"!

Raija Häggman (Kiuruvesi, 01.09.2020)

#413

Kaikki lapsemme käyneet alakoulun Luupuvedellä.pieni koulu todella hyvä kadvuympäristö ja hyvä me-henki.älkää säästäkö väärissä kohdissa vaan antakaa kyläkoulujen jatkaa opetusta jatkossa myös!!!

Arja Kämätäinen (Kiuruvesi, 01.09.2020)

#414

Kyläkoulun käyminen on parasta mitä lapselle voi kouluiässä tarjota!

Tuula Kähkönen (Pieksämäki, 01.09.2020)

#422

Antakaa nyt hyvät ihmiset lasten opiskella kyläkouluissa ja vaalikaa sitä, mitä teillä siellä on. Aivan liikaa tulee ongelmia isoissa kouluissa ja opettajat voimattomia. Koulukiusaaminenkin lisääntyy suurissa massoissa. Erityislapset huomioiden, pienet kyläkoulut luovat isomman turvan. Älkää lakkauttako toimivia kouluja.

Mikaela Vasarainen (Söderkulla, 01.09.2020)

#430

Kiuruvesi karkottaa yrittäjiä.Onko tarkotus lopettaa koko kaupungin toiminta?Kyläkoulujen lakkauttaminen ei tuo säästöjä yhtään.Eikö sitä kiuruveden päättäjät vielä älyä?

Petri Rönkkö (KIURUVESI, 01.09.2020)

#432

Olemme 3kk sitten muuttaneet Kiuruvedelle. Lapsellamme on 3 vuoden kokemus suuresta yhtenäiskoulusta.
Häntä kiusattiin eikä hyviä kavereita ollut.
Kyläkoulun aloittamisen hyvät vaikutukset näkyvät jo,vaikka koulun alkamisesta ei ole kauaa. Lapsi on saanut kavereita ja hän kokee olonsa turvalliseksi pienessä ympäristössä. Näin haluan lapseni kokevan myös jatkossakin !!!

Jenita Lahtinen (Kiuruvesi, 01.09.2020)

#438

Voi niitä säästöjä tehdä oikeasti muustakin kuin kyläkouluista.

Kari Nousiainen (Kiuruvesi, 01.09.2020)

#448

Lapsen lapsemme on juuri muuttanut Kiuruvedelle, päästäkseen opiskelemaan pieneen kyläkouluun.

Mirja Lahtinen (Kuhmo, 01.09.2020)

#451

Säästäkää muualta kuin lapsista ja lapsiperheistä.

Eila Kattainen (Kiuruvesi, 01.09.2020)

#453

Järki käteen Kiuruveden päättäjät! Pienemmät inhimillisemmät koulut ovat maaseudun vetovoima. Turhan pitkät koulumatkat pienten kyläkoulujen lasten kulkea. Oikeita lukuja päätöksenteon tueksi!

Katja Piipponen (Loppi, 01.09.2020)

#477

Ehdottomasti olen kyläkoulujen puolesta ja coronan takia kaikki hajautettua toimintaa pitäisi suosia.

Marko Hynynen (Kiuruvesi, 01.09.2020)

#478

Järki päähän!

Ritu Heinonen (Kiuruvesi, 01.09.2020)

#481

Oletteko päättäjät ajatelleet esim miten näillä pienokaisille koululaisille käy kun heidät yks kaks sysätään isoon kouluun. Ystävät jää, tuttu ympäristö jää....ei kaikki sovellu isoihin ryhmiin.

Marja Martikainen (Järvenpää, 01.09.2020)

#482

Ymmärrän kunnan päättäjien säästöpaineet, mutta juuri nyt kun ihmisiä kiinnostaa enemmän kuin oikeastaan koskaan muuttaa maaseutumaisiin kuntiin ja saada lapsensa pieniin kouluihin, on todella lyhytnäköistä ja typerää lopettaa koulut, joita pitäisi päinvastoin käyttää syöttinä uusille asukkaille. Nyt tiedetään jo usean vuosikymmenen kokemuksella että koulujen sulkemisesta syntyvät kokonaiskulut kasvaneina kuljetuskuluina ja alueen veto- ja pitovoiman vähenemisenä ylittävät moninkertaisesti niiden sulkemisesta seuraavat lyhytaikaiset säästöt.

Katri Manninen (Mäntsälä, 01.09.2020)

#484

Mitä järkeä oli peruskorjata entisiä ja rakentaa uutta jos ne nyt ajetaan alas? Varmasti kalliita investointeja olivat. Miettikääpä nyt oikeesti näinkö te saatte asukkaat pysymään paikkakunnalla?! Pienillä kyläkouluilla on yksilöllisempi opetus ja koulukiusaaminen paljon vähäisempää kuin isoissa kouluissa. Sekö ei merkitse mitään? Jos varsinkin kiusaamisiin ottauduttaisiin paljon topakammin niin niistä ei tulisi ongelmaa ja siitä kärpäsestä ei kasvaisi härkänen mutta nämä ongelmat väistämättä kasvavat jos kaikki lyödään yhteen. Tiedättekö miltä tuntuu kun lasta kiusataan koulussa?? Se sattuu vanhempia todella paljon!! Ootteko laskenut paljonko tulevat olemaan matkakustannukset sen yhdistymisen jälkeen? Säälittää joidenkin lasten puolesta kun joutuvat tuntitolkulla istumaan linja-autossa tullen mennen. Nykyään näkyy raha olevan ihmisarvoa arvokkaampaa.

Tuija Hyvärinen (Kiuruvesi, 01.09.2020)

#488

Tehkää viisaita päätöksiä lasten ja ihmisten puolesta.

Niina Jukkara (Imatra, 02.09.2020)

#500

Sivukylätkin täytyy pitää asuttuna, siellä ovat karjatilat ja maanviljelys. Lasten koulumatkat ja päivät eivät saa tulla kohtuuttoman pitkiksi.

Maire Stromberg (Nurmijärvi, 02.09.2020)

#502

Pienet kyläkoulut parempia lasten kannalta. Ja pitkät koulumatkat rasittavia ja pidentävät lasten koulupäiviä huomattavasti.

Pirjo Oksanen (Espoo, 02.09.2020)

#510

Hei. Olen itsekin vakavasti punninnut omaa kantaani talouden tasapainottamisen suhteen tietenkin tietämättä kaikkia niitä mahdollisuuksia ja laskelmia, mitä te olette saaneet. Olen kuitenkin siitä vakuuttunut, että toisin kuin väititte tiedotustilaisuudessa esimerkiksi Luupuveden kyläkoulussa on vetovoimaa. Jo Kiuruvesi lehden ja Iisalmen sanoissa haastateltujen koulun perässä muutaneiden sekä itseni lisäksi, koulun maine on houkutellut uusia Kaupunkilaisia. Viimeksi kesäkuussa muutti 3 lapsinen perhe Lapinsaloon ja syyskuussa on taas mieheni sisko perheineen on palaamassa haaveillen, että tulevat lapset pääsisivät Luupuveden kouluun. Heilläkin olisi unelmatyötä Kuopiossa, mutta tulevat ei niin mieluisaan työtehtävään siinä toivossa, että tulevat lapset saisivat turvallisen ja laadukkaan koulutaipaleen Luupuvedellä. Kaksi vuotta sitten taajamassa asunut työntekijämme muutti myös Lapinsaloon vaimonsa ja nyt 2 lapsensa kanssa. Haaveissa heilläkin oli saada lapset Luupuveden kouluun. Nämä kymmenet ihmiset, mitä tiedän ovat muuttaneet Kiuruvedelle sen takia, että täällä on vielä upea, pieni kyläkoulu, jonka yhteishenki ja huolenpito takaavat lapselle turvallisen, välittävän ja pohjan kasvulle ja kehitykselle. On käsittämätöntä, että tämä Kiuruveden ainoita ja harvoja houkuttimia suljettaisiin vasta, kun kaikki on vasta valmista ja se todella alkanut tuottaa satoa!

Yrittäjänä tiedän että kun päätöksiä tehdään, on katsottava asiaa monesta vinkkelistä ja laskettava plussia ja miinuksia moneen kertaan. Haluan teidän kuitenkin ymmärtävän todella Luupuveden arvon myös veronmaksajien houkkuttelijana! Luulen että ette ole sitä ymmärtäneet, ettekä ole siitä tietoisia.

Pauliina Nuutinen (Kiuruvesi, 02.09.2020)

#522

Tervehdys, Tämä maaseudun alasajo on kyllä saanut kovin voimakkaat askeleet eternpäin. Haluaisin kovasti nähdä sen 6 ja 7-vuotiaan koululaisen, joka nousee klo 7.00 bussiin ja palaa iltapäivällä klo 15 jälkeen takaisin. Tämä sisältää siis vain bussimatkat huomiomatta pysäkille siirtymistä. Säästöt toki on tehtävä, mutta nyt säästöjä tehdään kunnan asukkaiden ja varsinkin lapsiperheiden kustannuksella. Olisi mukava nähdä SOTE uudistuksen säästöt, jossa Kiuruveden sairaanhoito saatiin samankaltaiseen saattohoito tilaan. Itse olemme jo ratkaisun tehneet, koska näen että tässä hetkessä tulevaisuus näyttää siltä, ettei tämä kaupunki ole tarkoitettu ihmisten tai lapsiperheiden asuttavaksi. Kovin olen myös pahoillani niiden puolesta, joiden tänne on jäätävä elinkeinon tai muun pakottavan seikan takia. Toivon myös avarakatseisuutta kaupungin päättäjille tässä asiassa.

Esa Penttinen (Kiuruvesi, 02.09.2020)

#537

Yksi oleellinen taloudellinen seikka jäänyt huomioimatta! Niiden ihmisten maksamat verot jotka ovat valinneet asuinpaikakseen kiuruveden kyläkoulun vuoksi. Äkkiä laskettuna jo keskimääräisen tulon perusteella yksi pariskunta maksaa työuransa aikana noi puoli miljoonaa euroa kunnallisveroa. Plus muut rahat paikaallisille yrityksille ja mahdollinen kirkollisvero. Nyt lapsia käsitelllään vain menona ja tuloa ei oteta huomioon ollenkaan!

Eero Niskanen (Kiuruvesi, 02.09.2020)

#551

Opettajana kannatan ehdottomasti kyläkoulujen säilyttämistä. Käytöshäriöt ja oppimisvaikeudet kukoistavat isoissa kouluissa, kun ärsykkeitä on liikaa eikä lapsi koe tulleensa nähdyksi ja kuulluksi. Kyläkoulu on kaikkien etu vaikka se maksaisi kunnalle vähän ylimääräistä nyt, sen tulokset näkyvät a) opettajien sairaslomatilastoissa b) motivoituneina ja iloisina oppijoina jotka mieluusti pysyvät kotikunnallaan myös vanhempina

Sini Aartomaa (Vihti, 02.09.2020)

#564

Lapinsalon kyläkoulusta maailmalle kasvaneena toivon yhtä turvallista ja yksilön huomioivaa mahdollisuutta tulevaisuuden lapsille

Marjaleena Piippo (Maaninka, 02.09.2020)

#566

Rytkyn koulun entinen oppilas.

Hannu Partanen (Helsinki, 02.09.2020)

#574

Säilyttäkää kyläkoulut!❤

Ilmi Fali (Jyväskylä, 03.09.2020)

#583

Kunta tärvää turhaan rahaa kolsutteihin, mennäkseen piiloon omaa huonoa kuvaansa. Kunnalla on oppineita viranhaltijoita, joilta pitäisi exeltaulukko onnistua. Samaa odotan poliitikoilta. Minne hupsahti Savaon Voiman rahasalkut, kankkulan kaivoon ja turhanpäiväiseen. Peruskoulutus on kuntalaisten oikeus, kuten terveyspalvelutkin. Näistä ollaan säästämässä ensimmäisenä. Paljonko menee kunnan rahaa työttömien sanktioihin turhaa rahaa. Työtä on jos sakkorahalla tosissaan työllistettäin, säästyis kaikki sosiaali tuet ja veromarkkoja kilahteli kirstuun. Ensimmäiseksi luottamus miehet voisivat luopua palkkioistaan kymmenen vuoden ajan, jolla voitas palkata tosi työtekijä. Parasta kaikessa olisi, että valtionavulliset rahat olisivat korvamerkittyjä, raha löytäs oiken kohteen,eikä vieris vääriin rojekteihin.

Ritva Parviainen (Kiuuvesi, 03.09.2020)

#591

Itsekin kyläkoulun kasvatti aikoinaan joten arvostaisin jos muillakin olisi mahdollisuus käydä kyläkoulussa.

Markku Kaikkonen (Kiuruvesi, 03.09.2020)

#592

Maaseutukoulujen lakkauttaminen kaupunki koulujen lakkauttamisen rinnalla tulisi pohtia oikeasti tämän ajan lasten ja perheiden mukaisesti. Ei vanhanaikaisen kyläkoulu-taajamakoulu - ajattelun mukaisesti.
Eikä vain RAHA edellä. Ihminen, lapsi edellä. ❤️

Marjatta Nuutinen-Koittola (Seinäjoki, 03.09.2020)

#593

We've been to Kiuruvesi and loved it. If you take away the small schools you take away the soul of the community.

Marie-Anna Desmidt (Brugge, 03.09.2020)