Oulun tulee luopua keskustakampushankkeesta
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#404
Linnanmaan yliopisto kampus on saneerattu mittavilla investoinneilla melkein kokonaan ja alueelle on rakennettu uutta infraa monilla miljoonilla. Eikö ole järkevää myös luonnon hiilijalanjäljen ja tehtyjen investointienkin perusteella käyttää linnanmaan kampus käyttöikänsä loppuun? Linnanmaan alueen investoinnit on jäässä ja keskustassa ei tapahdu mitään moneen vuoteen raksilan alueella. Veronmaksajana ja rakentajana ihmetyttää ja suutututtaa kyseinen siirto.Juho Peltoniemi (Oulu, 27.06.2020)
#416
Yliopisto kuuluu Linnanmaalle.Birgitta Murto (Oulu, 27.06.2020)
#419
Linnanmaan kampusta tulee kehittää, tehdä viihtyisemmäksi.Pekka Rytky (Oulu, 27.06.2020)
#427
Kehitetään Linnanmaata edelleen tiedonhankinnan ja -käyttämisen keskuksena. Olkoon kaupungin keskusta matkailun ja kaupan keskus.Heli Puustinen (Oulu, 27.06.2020)
#428
Oulun yliopisto on irroitettava Suomen yliopistokiinteistöt Oy:n vuokraorjuudesta. Yliopisto voi itse hoitaa tilahallintansa paljon edullisemmin.Mikko Kilpeläinen (Oulu, 27.06.2020)
#441
Linnanmaalle rakennetaan uutta hienoa tietä,että yliopistolle olisi helppo mennä...miksi tämä,jos yliopisto siirtyy Raksilaan???Ei ilmaista! Turha siirtää yliopistoa Raksilaan..mistä asunnot opiskelijoille....Toivottavasti ei toteudu siirto Raksilaan.Pirjo Sorila (Oulu, 27.06.2020)
#456
Julkituodut perustelut muutolle Raksilaan ovat heiveröisiä. Odotan todellisten motiivien esille tuloa.Pauli Forsström (Oulu, 27.06.2020)
#463
Hyvällä asiallaAri Sulkala (Oulu, 27.06.2020)
#478
Ei käy. Raksila pilataan. Liian kallista. Linnamaassa on oma hyvä paikka. Eikö ole muita rahareikä? Suoraan sanottuna outoa, että tällaista edes suunnitellaan!Ilona Kivijärvi (Oulu, 27.06.2020)
#481
Suuruudenhulluus on eri asia kuin järkevä harkinta. Pidän yliopistokeskittymän siirtämistä Oulun Raksilaan suuruudenhulluna mainostemppuna. Ei ole mitään järkeä hylätä nykyistä yliopistokampusta, jota on jatkuvasti peruskorjattu ja laajennettu. Se on toimiva kokonaisuus, jonka tavoitteena on yli koulutusasteiden tapahtuva yhteistyö, mikä tuottaa uusia innovaatioita jatkossakin.Sanoisin, että rahalle on tässä maailmantilanteessa muitakin käyttöä.
Sari Helena Koski (Oulu, 27.06.2020)
#482
Yliopistolla on laaja yhteiskunnan henkistä pääomaa kehittävä tehtävä, minkä kautta myös kaupunkikeskus kehittyy.Kristiina Özyilmaz (Oulu, 27.06.2020)
#486
Yliopiston siirron puolesta ei ole toistaiseksi esitetty yhtään yliopiston toimintaan liittyvää järjellistä perustetta.Näin massiivinen hanke ei voi olla yksinomaan sijoittaja- ja bisnesvetoinen, kuten se nyt näyttää olevan. Surkeinta on ollut havaita Oulun vaaleilla valittujen päättäjien lähes täydellistä hiljaisuutta. Huolestuttavaa!
Risto Kenttä (Oulu, 27.06.2020)
#487
Epärealistinen muuttohaave, tässä taloustilanteessa. Ja aivan turhakin.Kimmo Koskenniemi (oulu, 27.06.2020)
#488
Lopettakaa järjetön keskustan pakkoelvytys hinnalla millä hyvänsä!Erkki Mehtälä (Oulu, 27.06.2020)
#508
Pysyköön yliopisto Linnanmaalla, jonne se on aikanaan hyväksi nähty ja perustettu ja jossa sitä on vuosikymmenä kehitetty.Jouko Vahtola (Posio, 27.06.2020)
#509
Siirto keskustaan ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestämätöntä grynderivetoista pikavoittojen etsimistä. Yliopiston hallitus ja rehtori ovat täysin pihalla korona- ja ilmastomuutoksen ajan realiteeteista. Linnanmaa on juuri remontoitu toimiva työympäristö.Kari Väyrynen (oulu, 27.06.2020)
#517
Yliopiston muutto pois Linnanmaalta olisi ikävä asia Oulun ammattikorkeakoululle, joka on juuri itse muuttanut Linnanmaalle pääomistajan, eli Oulun yliopiston, ohjeistamana. Muuttoa perusteltiin aikanaan synergiaeduilla, ei sillä että Linnanmaalle saataisiin pitkäaikainen vuokranmaksaja sitten, kun yliopisto itse muuttaa pois sieltä.Kimmo Paajanen (Oulu, 27.06.2020)
#520
Kuihtuu mukava asuinalue jos YO viedään pois..olen asunut tällä alueella yli 20 vuotta ja tykkään...Leila Kylmäluoma (Oulu, 27.06.2020)
#523
Nykytilat toimivat hyvin.Ulla Kakko (Pudasjärvi, 27.06.2020)
#525
Miksi toimiva Kampus olisi siirrettävä muualle?Eero Niemelä (Pudasjärvi, 27.06.2020)
#526
Kiitos ja näkemiin Oulun yliopisto. Siirrän opinto-oikeuteni muualle, en halua valmistua opinahjosta joka puuhaa näin hölmöä hanketta ja samalla romuttaa huippuyksiköitään.Timo Karjalainen (Oulu, 27.06.2020)
#536
Jossain on liikaa rahaa, jos muuttoa pois Linnanmaalta edes harkitaan.Eero Ryytty (Oulu, 27.06.2020)
#555
Mielestäni kaikkien niiden satsausten, mitä yliopistolle on tehty rakenteilla olevista joukkoliikenneväylistä alkaen, ei tulisi antaa valua hukkaan.Miia Aho (Oulu, 27.06.2020)
#556
Järjetöntä siirtää keskustaan juuri, kun Oulu on tullut kansainvälisesti tunnetuksi teknologiayritysyhteistyöstä mitä Linnanmaan alueella on menestyksekkäästi jo pitkään tapahtunut. Nyt AMK yhteistyö on juuri alkamassa jättiremontyien jälkeen. Pidin koko keskustakampusideaa huonona pilana.Markku Laatikainen (Oulu, 27.06.2020)
#561
Järki käteen.Anneli Kiiskinen (Oulu, 27.06.2020)
#563
Aivan päätön ajatus😠.Hannele Torkkeli (Oulu, 27.06.2020)
#565
Yliopiston tuloksellisuus ja merkityksellisyys ei synny seinistä.Riitta Nurkkala (Oulu, 27.06.2020)
#567
Komppaan hyvin argumentoitua adressiaLaura Palmgren-Neuvonen (Oulu, 27.06.2020)
#582
Hirveää tuhlausta, jos toteutuu! Epäekologista! Hyvät suunnitelmat tehty sekä kaupunkiin että Linnanmaalle, pyörätiet, uimahallit, ammattikorkean muutto, markettien uusiminen, nytkö kaikki uusiksi? Korkeatasoinen opetus yliopistoon houkuttaa, ei sen sijainti kaupungin keskustassa.Marjatta Lipponen (Oulu, 27.06.2020)
#583
Yliopisto ei saa sanella kaupungin kaavoitusta. Yliopiston houkutelevuus tulee sisällöstä.Aila Outinen (Oulu, 27.06.2020)
#584
Keskustaan siirrolla ei ole taloudellisia edellytyksiä. Pitää kehittää Linnanmaata ja suunnata rahat sinne.Esa Niinisalo (Oulu, 27.06.2020)
#586
Raksilalla on jo suunnitelma ja matkakeskus on tarpeellinen. Linnanmaalle saa upean ison puistomaisen kampuksen niin kuin monissa vanhoissa kaupungeissa. Opiskelijoilla ei ole varaa asua keskustassa. Kongressikeskus ja hallinto voisi olla Raksilassa. Oulu on kaunis puutarhakaupunki - vielä.Helena Ylimaula (Oulu, 27.06.2020)
#589
Oulun yliopiston vetovoima ei ole kiinni sijainnista vaan ennen kaikkea opetuksen ja tutkimuksen laadusta. Tämän lisäki yliopiston vetovoima edellyttäisi panostusta yhteiskunta-, humanistisiin ja kasvatustieteisiinJouko Jokisalo (Oulu, 27.06.2020)
#598
Kaupungin utopia Guggenheim yliopistosta unohdettava. Realismia! Yliopiston hallinto ja toimisto pysyköön Linnanmaalla , missä varsinainen toiminto on ja kaupungin johto pysyköön kaupungintalolla: ei muuttohaaveita. Kokonaisvaltaista näkemystä niin yritysten kuin asuinalueiden kehittämiseksi nykypaikalle ja etenki olemassa olevilla resursseillaHannu Pyykönen (Oulu, 27.06.2020)