Lapin yliopiston sukupuolentutkimusta ei pidä heikentää/A petition to support Gender Studies at the University of Lapland

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#402

Hei

Vetoan teihin, päättäjät - sukupuolentutkimus antaa tuleville opettajille olennaisen tärkeää tietoa oppilaiden monimuotoisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Tutkimusten pohjalta tiedetään, että sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat muita suuremmassa riskissä päätyä itsemurhaan. Varmistetaan jatkossakin lapsille ja nuorille oikeus heidän yhdenvertaisuuttaan arvostavaan koulutukseen ja lisätään yhteiskunnan tasa-arvoisuutta sukupuolentutkimuksen avulla.

Ystävällisesti

Tiina Tuppurainen

Tiina Tuppurainen (Helsinki, 25.05.2020)

#405

Sukupuolen tutkimuksella on paikkansa yleissivistävänä aineena akateemisessa tutkimuksessa. Tutkimus avaa silmiä ja opettaa huomaamaan asioita , joilta ulkoistetaan silmät. Tasa - arvon ääni katoaa tutkimusalueen katoamisen myötä.

Raija Mäkimurto (Tervola, 25.05.2020)

#406

Tutkimusyhteisö ja - kenttä on kv huippuluokkaa: sen säilyttäminen ja tukeminen on elintärkeää pandemian jälkeiselle yhteiskunnalle jossa sukupuoleen liittyvät kysymykset ovat syvässä hämmingissä. Näin isoja kysymyksiä varten tarvitaan monipuolista tieteen kenttää tukemaan yksilöitä, yhteisöjä ja päättäjiä: sukupuolentutkimus on ollut poikkitieteellisen tutkimuksen eturintamassa ja se on luonut käsitteitä ja metodeja myös muille tieteenaloille ja julkiseen keskusteluun. Suomen on vaikeampi selviytyä jos sp-tutkimusta leikataan. Myös alueellisesti olisi suuri virhe hajottaa erinomaisesti toimiva ja erikoistunut tutkimusyhteisö ja jättää kenttä etelän isoille yliopistoille

Antu Sorainen (Luvia, 25.05.2020)

#432

Sukupuolentutkimuksen kurssit ovat olleet parasta antia, jota olen Lapin yliopistosta tähän mennessä saanut. Sen heikentäminen tai jopa lakkauttaminen olisi erittäin lyhytnäköistä ja mielestäni yliopiston strategian vastaista.

Miikka Keränen (Rovaniemi, 25.05.2020)

#451

Toivon, että Lapin yliopistossa harkitaan päätöstä uudelleen, sillä opettajankoulutuksessa sukupuolitietoisuuteen liittyvän osaamisen vahvistaminen on merkittävää monin tavoin. Suomessa on Euroopan tasolla jyrkimmin sukupuolen mukaan eriytyneet työmarkkinat, ja edelleen nuorisotutkimusten mukaan sukupuoli vaikuttaa vahvasti nuorten uravalintoihin. Sekä varhaiskasvatuksen että perusopetuksen puolella sukupuolitietoinen ohjausosaaminen on erittäin tärkeää ja tukee lasten ja nuorten tasaveroista kohtelua. Toimin itse työllisyydenhoidon tehtävissä ja törmään paljon siihen, miten sukupuoli ja siihen liittyvät oletukset ovat vaikuttaneet nuoren uravalintaan ohi osaamisen. Erityisesti tämä näkyy tyttöjen vähäisyytenä tekniikan ja luonnontieteen aloilla (STEM), tai poikien vähäisyytenä hoivan aloilla. Aihepiiristä on paljon tutkimuksia ja raportteja.

Annukka Jamisto (Helsinki, 25.05.2020)

#454

Pääviestin lisäksi: sukupuolentutkimushan on Lapin yliopiston lippulaiva! Vaikka paineet on kovat, ei omista vahvuuksista ehkä kannattaisi karsia.

Mia Halonen (Jyväskylä, 25.05.2020)

#457

Erityisluokanopettajana ja tulevana sosiologina pidän yliopistoni päätöstä kaiken tasa-arvon romukoppaan heittämisenä.

Karita Muotka (Rovaniemi, 25.05.2020)

#467

Sukupuolentutkimus on tärkeä osa Lapin yliopiston monitieteistä arktisen tutkimuksen profiilia ja kestävän kehityksen, oikeuden ja oikeudenmukaisuuden painoaloja.

Taina Saarinen (Masku, 25.05.2020)

#480

Hei University of Lapland,
In a time where civil and human (including women and transgender) rights are regressing, this move could not be more wrong. If you truly believe that universities are grounds to plant a grow ideas that improve this society/world, cutting a gender studies position for economic reasons makes no sense whatsoever. If executed, this plan will hurt not only your reputation, a field, and many individuals but silence whole generations of thinkers and thoughts.

Johanna Ennser-Kananen (Mikkeli, 25.05.2020)

#482

How dare you!

Eeva Äärelä (Helsinki, 25.05.2020)

#490

Itsekin Lapin yliopistossa opiskelleena voin sanoa, että sukupuolentutkimus on tärkeä oppiaine ja kokonaisuus esimerkiksi monelle yhteiskuntatieteilijälle. Mielestäni on erittäin ikävää, jos yliopiston tarjoamaa opetustarjontaa tällä tavalla kavennetaan. Toivon, että harkitsette päätöstänne uudestaan.

Taika Kopra (Kolari, 25.05.2020)

#493

Lapin yliopiston sukupuolentutkimusyhteisö ja - kenttä on kansainvälistä huippuluokkaa: sen säilyttäminen ja tukeminen on elintärkeää pandemian jälkeiselle yhteiskunnalle, jossa sukupuoleen liittyvät kysymykset ovat syvässä hämmingissä. Näin suuria kysymyksiä varten tarvitaan monipuolista tieteen kenttää tukemaan yksilöitä, yhteisöjä ja päättäjiä: sukupuolentutkimus on ollut poikkitieteellisen tutkimuksen eturintamassa ja se on luonut käsitteitä ja metodeja myös muille tieteenaloille ja julkiseen keskusteluun. Suomen on vaikeampi selviytyä jos sp-tutkimusta leikataan. Myös alueellisesti olisi suuri virhe hajottaa erinomaisesti toimiva ja erikoistunut tutkimusyhteisö ja jättää kenttä etelän isoille yliopistoille.

Inkeri Pohjola (Helsinki, 25.05.2020)

#497

Sukupuolentutkimuksen opiskelu Lapin yliopistossa on ollut yksi minun kuuden vuoden yliopisto-opiskeluaikani antoisimmista kokemuksista. Tämä päätös on väärä ja vahingollinen sille arvokkaalle tasa-arvotyölle mitä laitoksessa tehdään.

Kevät Sieppi (Espoo, 25.05.2020)

#523

Sukupuolentutkimus on keskeinen ja tärkeä yhteiskunnallis-humanistisen tutkimuksen ala, jonka merkitys ja vaikuttavuus nykymaailmassa on suuri. Lakkautus olisi lyhytnäköistä.

Samu Kytölä (Jyväskylä, 25.05.2020)

#576

Tieteestä ja tutkimuksesta leikkaaminen on lyhytnäköistä.

Miina-Anniina Heiskanen (Oulu, 25.05.2020)

#593

Gender Studies research is critical to our understanding in every part of the world. Please preserve and strengthen this position.

Therese Quinn (Chicago, 26.05.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…