Mäntyluodon Fortumin tuhkanpesulaitokselle vaadittava suljettu prosessivesien kierto
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#409
Jos Yyterinlahdelle saa suunnitellut ympäristömyrkyt oikein luvalla päästää, on aivan turha enää puhua Pariisin sopimuksesta, Venäjän tehtaiden Itämeri-päästöistä tai Kiinan savusumusta, Suomi kun syyllistyy Fortumin avulla tasavertaiseen ympäristötuhoon.(Pori, 04.07.2018)
#414
Älkää enää tehkö mittavan suurta ympäristövahinkoja mitä aikanaan tehtiin Vuorikemian laitoksessa. Silloinkaan "ns" asiantuntijoiden mukaan meri ei tuotannosta saastuisi. Olen purjehtijana kokenut miten meri saastui tehtaan käynnistyttyä. Fortumin ja ihmiskunnan pitäisi keskittyä asiaan miten me saisimme merestä pois kaiket saasteet eikä missään tapauksessa lisätä meren kestokykyä ihmiskunnan pahoinvoinnin lisäämiseksi.(Ulvila, 04.07.2018)
#418
Eikö silmättömistä silakoista opittu mitään?(Pori, 04.07.2018)
#420
Järki käteen!(Turku, 04.07.2018)
#426
Tänä päivänä ei kenenkään päättäjän pitäisi antaa lupaa minkäälaisten jätevesien laskemista mereen.Kaikenlaisten jätevesien puhdistus pystytään tekemään niin ettei niitä tarvitse laskea mereen.
(Pori, 04.07.2018)
#427
Ei tällaista mereen päästämistä voi tapahtua oikeassa elämässä enää 2000-luvulla. Ja sitten Natura-alue... Miten voidaan ajatella niin kevyesti ympäristöstä, että tämä sallitaan? Ainoa järkevä vaihtoehto on pomminvarmasti suljettu järjestelmä.(Pori, 04.07.2018)
#465
Tervetuloa tähän päivään ja vastuulliseen päätöksentekoon. Kaikessa toiminnassamme pitää olla punaisena lankana kestävä kehitys ja ekologisuus. Itämeri on ekologisesti herkkä ja meidän kaikkien tulee suojella sitä ja kohdella kuin aarretta.(Oulu, 04.07.2018)
#470
Suojelkaa merta, älkää tuhotko sitä!(Pori, 04.07.2018)
#478
Suljettu kierto ainoa hyväksyttävä ratkaisu. Itämeri ei ole mikään kaatopaikka.(Pori, 04.07.2018)
#492
Nyt pitää ajatella nokkaa pidemmälle!!(Pori, 04.07.2018)
#529
Olen kotoisin Porista ja liikkunut paljon luonnossa ja varsinkin merillä. Haluan, että tämä on myös mahdollista turvallisesti lapsilleni tulevaisuudessa.(Turku, 05.07.2018)
#535
Valoja päälle...(Pori, 05.07.2018)
#542
Yyteriä te rahanahneet ette tule pilaamaan(Kokemäji, 05.07.2018)
#549
Minusta tämä on aivan turha laitos.(Pori, 05.07.2018)
#557
Puhdas meri on kansalaisten.(Pori, 05.07.2018)
#567
Porin kaupungin olisi vihdoin alettava pitää Meri-Porin aluetta arvokkaana ja kehitettävä alueena, eikä vain kaupungin syrjäisenä reuna-alueena, jonne voi dumpata kaikenlaista teollisuutta ja poistaa asukkailta viimeisetkin palvelut. On kaksinaismoralistista suunnitella mm. tällaista tuhkanpesulaitosta mereen johtavine päästöineen ja samaan aikaan mainostaa kaupunkia ulospäin turisteille otsikoilla ”ainutlaatuinen Yyteri” ”Omaleimainen Reposaari”.(Vantaa/Reposaari, 05.07.2018)
#574
Puhtaat vedet, ei tuontia Suomeen.(Kirkkonummi, 05.07.2018)
#581
Itämeren hyvinvoinnin vuoksi tulisi vähentää kaikki ulkoinen paine, uhka ja kuormitus ja päästövähennytyötä on jatkettava.(Pori, 05.07.2018)
#582
Ehdottoman tärkeä asia! Alueen luontoa tärvelty vuosien varrella jo riittämiin(Pori, 05.07.2018)
#588
Fortumin suunnitelmat ovat ristiriidassa tämänhetkisten ympäristönsuojelutavoitteiden kanssa. Tämänhetkinen suunnitelma olisi paluuta 1960-luvulle.(Pori, 05.07.2018)
#597
Selkämeri on kansallispuisto ja Yyteri Pohjoismaiden upeampia hiekkarantoja. Meremme on jo saastunut ja sitä ei saisi rasittaa enempää.(Helsingfors, 05.07.2018)