VETOOMUS ALLE 18-VUOTIAIDEN MASKISUOSITUSTEN POISTAMISESTA

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#3810

Tämä koronahysteria pitää lopettaa. Usan armeijan avustuksella tehty tutkimus osoitti ettei maskit ja turvavälit ehkäise korona viiruksen leviämistä. Maskit edes muistuttamassa on kohtuuton toimenpide. Itse tukehdun jo 1h maskin käytön jälkeen ja toivun monta päivää maskin käytöstä sen jälkeen. Myös kouluissa lapsia joilla ei maskia syrjitään opettajien ja oppilaiden ja rehtorien toimesta, vaikka ketään ei saisi terveydellisistä syistä syrjiä. Jopa yksi oppilas maskittomuuden tähden ei pääse syömään ja joutuu yksin omassa huoneessa koulussa opiskella? Onko tämä oikein? Mikäli viirus on ns. Tappanut vain vanhuksia ja monisairaita ja niin kuin normi flunssatkin tekee, miksi me nyt heistä välitämme kun emme aiemminkaan ole välittäneet? Ja pakottaneet maskeja,karanteeneja, yritysten sulkuja mm. Tanssiravintolat, pakkotestausta,pakkorokottamista(joka rikkoo mm. Eun ihmisoikeusmääräyksiä)? Mikä pahuus teihin on mennyt, että tietoisesti murhaatte koronarokotteilla mm. Vanhuksia ja monisairaita ja aiheutatte työväestölle vakavia sivuoireita esim. Halvaantumisia etteivät enää pysty töihin? Jos olisin teidän saappaissa, ottaisin pikaisesti saman rokotteen kuin vanhukset. Ehkä se avaisi silmät?

Minna Ylönen (Helsinki, 20.02.2021)

#3815

Arvoisat päättäjät. Onko mahdollista lopettaa koronatoimenpiteiden kiristäminen mahdollisimman nopeasti? Ihmisten mielenterveydet alkaa romahtamaan, talous kusee kintuilleen ja immuniteettikyky laskee ku lehmän häntä. Haluaisin myös tietää, miksi tällaisia toimenpiteitä on tehty, jos kuolleisuus ei kumminkaan ole noussut normi influenssa aaltoa suuremmaksi. Onko tämä vain median aiheuttamaa soopaa vai mikä on peruste äärimmäisen epäinhimilliselle toiminnalle? Ystävällisin terveisin Mirka Savolainen

Mirka Savolainen (Jyväskylä, 20.02.2021)

#3827

Koronavirus on kooltaan 0,12 mikrometriä (millimetrin tuhannesosaa).
FEP-kirurgimaskien suodatuskyky testataan standardi EN 14683:n mukaisesti bakteeripartikkeleilla, jolloin pienimmät hiukkaset ovat kooltaan 0.65 mikrometriä.
Pelkästään teknisestä näkökulmasta maskien käytölle virusten torjuntaan ei ole perusteita. Pitäisikin keskittyä terveyshaittoihin, jotka aiheutuvat lapsille maskien jatkuvasta käytöstä.

Mikko Ahonen (Tampere, 21.02.2021)

#3831

Nyt riittää!

Tuuli Särkkä (Kouvola, 21.02.2021)

#3840

Järki hoi älä jätä. Me kansalaiset välitämme tulevaisuudestamme. Välittäkää tekin.

Sessa Verkkoperä (Helsinki, 21.02.2021)

#3854

Järki päähän.
Maskit pois.

Outi Töyrylä (Vantaq, 21.02.2021)

#3866

Maskit eivät auta yhtään mitään!! Hulluntouhua koko corona projekti agenda 2030, New word order ja great reseat takana!

Nina Ekman (Singsby, 21.02.2021)

#3915

Valoja tauluun. Koulukiusaaminen maskin käytöstä on yleistynyt ja säännöt kouluissa aivan omaperäisen sairasta ja kummallista ristiriitaa.

Anni Törmä (Kempele, 21.02.2021)

#3954

💚👊

Liivi Lõhmus (Turku, 21.02.2021)

#3996

Maskeja EI MISSÄÄN NIMESSÄ LAPSILLE! Lasten kehittyvä elimistö, keuhkot ja solut kärsivät auttamatta erittäin paljon hapen rajoittamisesta ja omasta kehosta poistettavan hiilidioksidin takaisin hengittämisestä. Sosiaalisesti myös turmiollista , sekä puheen ja äänteiden kehittyminen hidastuu/häiriintyy.

Kira Garner (Espoo, 21.02.2021)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…