Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#201
Turvataan pienille lapsille turvallinen koulutie lähikoulussa.Pauliina Kanninen (Jyväskylä, 02.09.2024)
#214
Olisipa hienoa nähdä, että säästöt kohdistuisi tasapuolisesti ympäri koko kaupungin aluetta. Vuosia sitten lähti lapsilta Tikkakoskelta mm. uimahalli, viime vuonna meinasi lähteä lapsilta jäähalli ja nyt sitten ajattelitte seuraavaksi viedä koulun. Aika törkeää sivukylien tahallista ja todella läpinäkyvää näivettämistä!!Elina Puttonen (Jyväskylä, 02.09.2024)
#217
Eikä lapset mahdu Luonetin tiloihin ja toisaalta Luonetin koululaistenkin olot tukaloituisi lakkautuksen myötä.Anne Olli (Tikkakoski, 02.09.2024)
#268
Nyt järki käteen!!!!Kirsi Ohtonen (Jyväskylä, 02.09.2024)
#281
Ihan järjetöntä tunkea jo valmiiksi ahtaaseen kouluun ja sisäilmaongelmaiseen Luonetjärven kouluun Liinalammen oppilaat.Leena Pitkälä (Tikkakoski, 02.09.2024)
#298
Nyt jo järki mukaan.Risto Salonen (ÄÄNEKOSKI, 02.09.2024)
#327
Joskus itse olen taistellut 2010-luvun puolella koulun säilyttämisen puolesta ollessani ala-asteella ja nyt näin täysi-ikäisenä oman lapsen omaavana haluan taistella edelleen, että pienokaiseni pääsisi lähelle kouluun!Elli Kehusmaa (Jyväskylä, 03.09.2024)
#330
Älkää nyt lapsiin kohdistako säästöjä. Herätkää!Arttu Rentola (Jyväskylä, 03.09.2024)
#334
Paras mahdollinen lapsen kehityksen kannalta on tämä päiväkotikoulu järjestelmä. Tikkakoskelle muuton on monen perheen kohdalta ratkaissut juuri tämä turvallinen kehitys/kasvatus malli. Siirtyminen Luonetjärven kouluun aiheuttaa monia turvallisuus huolia perheille, 3km on pitkä matka kulkea kävellen.Satu Hokkanen (Jämsä, 03.09.2024)
#340
Voimia!Tiina Jyväkorpi (Jyväskylä, 03.09.2024)
#342
Koulumatka pitenee ja lasten turvallisuus vaarantuu koulumatkojen pidentyessä.En usko säästötavoitteiden toteutuvan jos lapsia alkaa kuolemaan tai vahingoittuvan turvattoman koulumatkan takia.
KARI HEINONEN (JYVÄSKYLÄ, 03.09.2024)
#345
Nyt uumoillaan säästämistä väärässä kohteessa.Säästäkää muissa kohteissa, älkääkä koskeko Liinalammen koululaisten turvalliseen arkeen koulunkäynnin osalta.
Eeva Heinonen (Jyväskylä, 03.09.2024)
#352
Myös Luonetjärven alakoulu vaikuttaisi olevan nyt jo täynnä ja oppilaita siirretään yläkoulun puolelle kuudennella luokalla. Mahtuvatko oppilaat yhteen kouluun?Johanna Lehosmaa (Jyväskylä, 03.09.2024)
#378
Pienten koululaisten on päästävä kouluun lähelle, että koulumatka pysyy kohtuullisena eivätkä päivät veny pitkiksi. Kaikille on turvattava hyvät puitteet jo alakoulusta lähtien!Tiina Suomäki-Hakala (Jyväskylä, 03.09.2024)
#380
Menetimme jo paljon lapsiperheitä kun Kauhavan ilmasotakoulu siirtyi Tikkakoskelle. Tuolloin kaupunki ei suostunut kaavoittamaan omakotitonttteja/antanut yksityisille lupaa kaavoittaa omia maitaan tonteiksi. Iso osa muutti esim. Laukaalle. Verorahat valuivat siis pois. Ei tehdä jälleen samaa virhettä karkottamallla veronmaksajat pois Jyväskylästä. Lyhytnäköisyydellä ei taloutta kuntoon saada ja tämä on juuri sitä. Täältä lakkautettiin jo lukio jotta saatiin alakoululaisille lisää tilaa. Lähteekö seuraavaksi yläkoulu jotta kaikki alakoululaiset mahtuvat? Eikö päättäjien pitäisi turvata lasten elämää ja turvallista lapsuutta? Liinalammen koulu on ollut tukemassa tätä jo vuodesta 1936! Älkää tuhotko paikallishistoriaa!Saana Hiltunen (Jyväskylä, 03.09.2024)
#383
Kaupungin herrojen piti saada todella kallis parkkihalli työpaikkansa viereen ihan väkisin, siinä ei euroja laskettu tai säästetty. Nyt ollaan tekemässä taas aivan älytöntä säästöpäätöstä, eikö todellakaan kenenkään aivoissa raksuta mitä lisäkustannusta tämä aiheuttaa puhumattakaan haittavaikutuksista!!!Jari Hautamäki (Jyväskylä, 03.09.2024)
#391
Kolmannen sukupolven liinalammella asumana ja liinalammen koulun itsekkin käyneenä ymmärrän koulun tärkeyden tälle alueelle. Itsellä myös lapsia jotka jatkossa kävisivät liinalammen koulua ja jollei sitä ole niin muutto paremmalle paikalle jopa meiltä on yksi vaihtoehto mitä harkitsemme vakavastiJani Paajanen (Jyväskylä, 03.09.2024)