SÄILYTETÄÄN LÄNSI-PAKILA PIENTALOALUEENA

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#214

Suurin osa pakilalaisista (80%) vastustaa kerrostalojen rakentamista alueelle. Haluamme säilyttää vehreän, omaleimaisen, osuuskuntalähtöisen, kylämäisen pientaloalueemme tällaisena, kuin se on. Rakennusoikeutta voidaan nostaa, max 0,4, jolloin harjakorkeus pysyisi samanlaisena kuin tähänkin asti, eikä maisemaa riko horisontissa nousevan 7-kerroksisen kerrostalon siluetti. Kaupunkibulevardi, jolla ei ole edes päätöstä Kehä I:n pohjoispuolelle, ei voi olla pohjana näin radikaaleille muutoksille.
Kaupungin kaavoitusosasto on informoinut asukkaita erittäin huonosti aikeistaan, ei voida puhua osallistamisesta tai todellisesta asukkaiden kuulemisesta. Vähättelevää ja epädemokraattista toimintaa. Emme ole myöskään nähneet kunnollisia havainnekuvia. Toivomme, että Kaupunkiympäristölautakunta kuuntelee asukkaita ja palauttaa Länsi-Pakilan suunnitteluperusteet suunnittelijoille tai hylkää kokonaan suunnitelman.

Mervi Dahlström (helsinki, 26.01.2022)

#225

Koko Pakila tulee säilytyttää pientaloalueena. Asuinalueen asukkaat ovat hakeutuneet /asuneet siellä sen luonteen vuoksi.

Marja-Liisa Strandberg (Helsinki, 26.01.2022)

#229

Onhan tota maata muuallakin esim Tiomarinkylän pellot, miksi tuhota ainutlaatuinen pientaloalue?

Ville Suojoki (Helsinki, 26.01.2022)

#239

Ei kerrostaloja Pakilaan eikä Paloheinään.

Tuija Kinnunen (Helsinki, 26.01.2022)

#249

Usean kerrostalon rakentaminen alueelle vaatisi infrastruktuurista muutoksia, joihin suunnitelmissa ei ole varauduttu ja joista ei ole informoitu. Näitä ovat mm. kasvavan liikenteen vaatimat muutokset. Osa alueen kaduista on jo nyt vaarallisia kasvaneen läpikulkuliikenteen vuoksi (mm. jalkakäytävätön Lepolantie). Kerrostalojen rakentaminen alueelle lisäisi väistämättä liikennettä ja vaaratilanteita.
Nykyiset koulu- ja tarhapaikat eivät missään tapauksessa pysty vastaamaan kasvavaan tarpeeseen, koska paikkojen määrä on jo nykyisin hyvin niukka. Ei ole tiedossa, että alueelle rakennettaisiin uusi koulu tai tarha.

Anne Pitkänen (Helsinki, 26.01.2022)

#256

Pakila on säilynyt yhtenä laajimpina pientaloalueina Helsingissä ja sellaisena se pitäisi säilyttää. Pakila yhdessä Paloheinän kanssa muodostaa pientalokultturellisen kokonaisuuden.
Jos Tuusulanväylä rakennetaan Kehä 1:n pohjoispuolella bulevardiksi, tulee se aiheuttamaan liikenteellisiä ongelmia ruuhkineen kehältä Tuusulanväylälle pohjoiseen ja toisin päin.Tälläkin hetkellä liikennettä on huomattavasti Keski-Uudellemaalle ja Vantaalle. Liikenne tulee sumppuuntumaan kehän ja Tuusulanväylän risteyskohdassa. Tämä heijastuu lisääntyvänä liikenteenä Pakilan asuntokaduilla.
Koko kaupunkibulevardisuunnitelma kerrostaloineen, varsinkin kehän pohjoispuolella pitää unohtaa. 5-7 kerroksiset talot eivät sovi tällaiselle alueelle.

Juho Majava (Helsinki, 26.01.2022)

#258

Pidetään Paloheinä-Pakila pientaloalueena. Ei Vihreitä Pakilaan - ei Vihreitä minnekkään 👍👍🤣🤣

Teppo Jokinen (Helsinki, 26.01.2022)

#259

Pientaloalue - Helsingin ainoita jäljellä olevia - tulee suojella kerrostaloilta, ja Helsinki bulevardeilta.

Tarja Lahti (Helsinki, 26.01.2022)

#276

Länsi-pakila on juuri tuollaisenaan hyvä

Minka Liimatainen (Helsinii, 27.01.2022)

#291

Ei enempää kerrostaloja Länsi-Pakilaan.

Markku Tetri (Helsinki, 27.01.2022)

#303

Lopettakaa korruptio. Nyt kaupungin omat arkkitehdit nakertavat suojaviheralueita tontinomistajien rakennushankkeille, kun oman tontin rakeusoikeus "ei riitä". Esimerkki löytyy Kyläkunnantieltä.

Rauno Sarsntaus (Helsinki, 27.01.2022)

#304

Minusta Länsi-Pakilan pientalovaltaisuus tulisi säilyttää. Lisäksi ihmetyttää se, minne kouluihin ja päiväkoteihin tänne muuttaviksi suunnitellut ihmiset lapsensa laittaisivat. Lisäksi liikennejärjestelyt herättävät hämmennystä. Liikenne lisääntyisi ja miten kokoojakatuna toimiva Sysimiehentie tästä selviäisi.

Antti Lagus (Helsinki, 27.01.2022)

#306

Pakila on aina ollut pientaloalue ja pitää pysyä sellaisena. Vantaan puolelta löytyy peltoa, jonne voi kerrostaloja rakentaa.

Joel Tuokko (Helsinki, 27.01.2022)

#341

Ei pidä turmella pientaloaluetta sinne sopimattomilla kerrostaloilla. Ne tuovat myös liiaksi autoliikennettä (melua, roskaantumista lieveilmiönään). Asukkaiden kanta tulee huomioida kun kaavoitetaan lähialueita.

Sirpa Reinikainen (Turku, 28.01.2022)

#348

Lukekaa adressi huolells

Esko Lukkari (Helsinki, 28.01.2022)

#350

Kaupunkiympäristöltk on 18.12.18 päätöksessään todennut, että se pitää ensiarvoisen tärkeänä kaavarungon valmisteluprosessin jatkuessa kaikkien alueen asukkaiden ja toimijoiden vahvaa mukanaoloa suunnittelu- ja vuorovaikutuksessa.

Asukkaat ja toimijat ovat valmiita ja nyt odotamme vain milloin tuo konkreettinen yhteistyö alkaa.

Alueen asukkaille on ensiarvoisen tärkeää päästä tutustumaan ja kommentoimaan päivitettyä suunnitelmaa ennen kuin se viedään lautakunnan käsittelyyn.

Seppo Ratilainen (Helsinki, 28.01.2022)

#361

Älkää pilatko upeaa kaupunginosaa kerrostaloilla.

Marjut Söderström (Helsinki, 29.01.2022)

#381

Länsi-Pakila on viihtyisä puutarhamainen pientaloalue, jonka maisemakuvaan ja ympäristöön kerrostalot eivät sovi. Länsi-Pakilan viehätys perustuu siihen, että se on omakotitalovaltainen ja suhteellisen väljästi rakennettu alue, josta on sujuva pääsy keskuspuiston poluille. Kerrostaloihin suuntautuva liikenne lisäisi pienten ja ahtaiden katujen läpiajoliikennettä.

Anna Lundén (Helsinki, 29.01.2022)

#389

Hävytön pientaloalueen raiskaussuunnitelma.

Jarmo Marttila (Espoo, 29.01.2022)

#393

Säiöytä Pakila ei kerrostaloja

Lindqvist Matti (Helsinki Pakila, 29.01.2022)

#394

EI kerrostaloja meidän alueelle!

Rea Anila (Helsinki, 29.01.2022)

#395

Suunnittelun periaatteista kerättiin joulukuussa 2021 kommentteja. Noiden mielipiteiden pohjalta pitäisi nyt saada asukkaiden nähtäväksi, kuultavaksi ja uudelleen kommentoitavaksi päivitetyt suunnitelmat. Tämän pitäisi toteutua, mikäli kaupungin virkaa tekevä henkilöstö ja luottamushenkilöt toteuttavat tehtävässään Helsingin kaupungin kirjattuja ja hyväksyttyjä arvoja ja eettisiä periaatteita. Mikäli uutta suunnitelmaa ei haluta tuoda nähtäväksi ja kommentoitavaksi, pitää asemakaavaosaston Pohjoisen alueyksikön esittää juridisesti kestävät perusteet päätökselleen.

Mirja Ratilainen (Helsinki, 29.01.2022)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…