Rykmentinpuiston metsä säilytettävä ja Puistokylä arvioitava uudelleen
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#205
Alue on ehdottamasti säilytettävä nykyisellään.Helena Kuusterä (Tuusula, 28.09.2021)
#207
Tuusulassa on tällä hetkellä kaksi pahasti ruuhkautunutta frisbeegolf rataa. Ford Pro on vaatinut tuhansia talkootunteja ja on yksi Uudenmaan parhaista radoista ja kävijämäärä on suuri. Rykmentinpuiston puistokylän suunnitelma aiheuttaisi toteutuessaan pahaa haittaa suositun ja harrastajamääriltään kasvavan lajin harrastusmahdollisuudelle Tuusulassa ja koko Uudellamaalla.Pasi Kivikangas (Tuusula, 28.09.2021)
#219
Rykmentinpuiston metsä säilytettävä! Tuusulaan ei tarvitse ahtaa enempää asukkaita, nyt jo esim liikenne lisääntynyt liikaa suhteutettuna tieverkoston vetokykyyn. Mikäli halutaan kaavoittaa asuinalueita, keskustan tuntumassa on paljon peltoja ja muita, paremmin soveltuvia alueita.Eero Rantanen (Tuusula, 28.09.2021)
#221
Asukkaiden viihtyvyyttä parantavaa aluetta ei saisi tuhota. Näyttäkää esimerkkiä ja ajatelkaa hiilinieluaMarjo Tuomisto (Tuusula, 28.09.2021)
#233
Ehdottomasti tärkeä valtti, että on hyvät ulkoilumaastot keskellä kylää. Jokaisen on helppo tulla ja samalla toimii kuntalaisten kohtaamispaikkana.Viime keväänä tapasin metsälenkillä vanhuksen, joka oli toiminut *pikku lottana*. Taksilla oli hurauttanut paikalle kävelylle muistelemaan menneitä.
Hanna Smolander (Tuusula, 28.09.2021)
#249
On kohtuullista säilyttää keskustan lähistöllä ulkoilumaastoja, jonne pääsee kävellen, ettei tarvitse autoja käyttää ja lisätä näin ilmastotuskaa. Valmiita kesantopeltoja kyllä löytyy tarpeeksi teollisuuden käyttöön.Pirjo Yltävä (Tuusula, 28.09.2021)
#256
Hyödyntäkää vanhoja tontteja ja peltoja, älkää metsiä. Luonnon hävittäminen on lyhytnäköistä vain kasvua tavoittelevaa toimintaa. Sellaistako Tuusula haluaa edustaa?Jarkko Haapa-aho (Kerava, 28.09.2021)
#260
Lähiluonnolla on tärkeä merkitys kuntalaisille! Kaikkea metsää ei voi rakentaa täyteen.Sanna Roiha (Tuusulla, 28.09.2021)
#266
Yksi suurimmista syistä miksi muutin Puustellinmetsään ja Tuusulaan oli nimenomaan se, että vieressä on mahtava luonto, jossa pääsee irti kaupungin ja ihmisten hälinästä. Tärkeää, että luonto pysyy ennallaan.Emil Tarvainen (Tuusula, 28.09.2021)
#269
METSÄ SÄILYTETTÄVÄEeli Salmikivi (Tuusula, 28.09.2021)
#273
Tuusulassa löytyy kyllä tilaa rakentaa, mutta se tila ei ole rykmentin alue. Rykmentin alue tarjoaa mahtavat ulkoilupuitteet, joitai ei läheltä löydy samanlaisia.Samuli Surakka (Tuusula, 28.09.2021)
#276
Viimeksi tällä viikolla helsinkiläiset yhteistyökumppanit kehuivat meidän huippuhiihtolatuja (vetovoimatekijä). Ei ole siis vain hyryläläisten riemu. Itse käyn Urkan metsissä Lahelasta hiihtämäsfä ja ulkoilemassa.Ei ole ihan sama asia ulkoilla kerrostalojen välissä, kuin aidosti metsässä. Toivoisin, että löytyisi malttia säästää hieno alue virkistyskäytössä mahdollisimman yhtenäisenä ja aidosti käyttökelposena.
Riitta Laurila (Lahela, 28.09.2021)
#281
Nyt järki käteen. Ulkoilumaastot on säilytettävä. Ne ovat iso syy Tuusulan vetovoimaan.Janne Sjöblom (Tuusula, 28.09.2021)
#286
Uskomatonta että aikana jolloin luonnon merkitys ihmisen hyvinvoinille on todettu erittäin tärkeäksi niin Tuusula kaavoittaa upeita ulkoilumaastoja uudisrakentamiselle !!! Monessa muussa kunnassa/kaupungissa varjellaan luonnollisia viheralueita ja näin panostetaan asukkaiden viihtyvyyteen.Maarit Lappalainen (Tuusula, 28.09.2021)
#293
Tuusulan luonto on ainutlaatuinen. Pidettäisiin se "käyntikortti" voimassa jatkossakin.Olli-Pekka Väisänen (Tuusula, 28.09.2021)
#295
Ei terveisiäRitva Moilanen (Tuusula, 28.09.2021)
#303
Ihmisten hyvinvointi tarvitsee lähiluontoa. Upea metsä asutuksen lähellä, hienoa mainosta Tuusula lle - ihmiset ilolla tänne muuttavat. Ja niin upea ja hyvin hoidettu talviliikuntapaikka, sitä ei saa turmella.Marja Rönkkö (Tuusula, 28.09.2021)
#307
Tälläiset metsäalueet tekevätTuusulasta houkuttelevan uusille asukkaille ja peltoja on vaikka kuinka paljon joille rakentaa niin jättäkää hieno metsä rauhaan
Juha Sormunen (Tuusula, 28.09.2021)
#308
Metsä on ehdottomasti säilytettävä virkistyskäytössä. Asunnot voi keskittää kulloontien varteen.Leena Luoma (Tuusula, 28.09.2021)
#317
Metsä ja latuverkosto on säilytettävä.Erkki Helminen (Tuusula, 28.09.2021)
#318
Uudelleen käsittelyyn koko kaava pliis.Petri Tonteri (Tuusula, 28.09.2021)
#329
Ehdottomasti EI rakentamiselle. Puistot ja metsät säästettävä. Parasta virkistysaluetta ei saa tuhota. Rakentamiselle löytyy tilaa radanvarrelta Mäntsälään päin.Mari Taiveaho (Tuusula, 28.09.2021)
#334
Minä olen koko ajan kuvitellut, että tuonne keskelle jää edes vähän tuota upeaa metsäaluetta. 🌲🌳🌲 Tämän tuhoaminen rakentamalla vielä lisää olisi aivan totaalinen katastrofi! 😥😱😓 Tuusula eroaa naapurikunnista väljyydellä ja luonnonläheisyydellä, mm. hienoilla metsäalueilla. Toivottavasti ahneus ja ymmärtämättömyys ei tätä pilaa...! 🙏🙂 Moni muuttaa Tuusulaan juuri luontoarvojen vuoksi. Minäkin haluan koiran kanssa käyskennellä metsissä. 🌲🌳🌲 Metsää on säilytettävä sekä ihmisille että eläimille!Nina Sarin-Seliverstov (Tuusula, 28.09.2021)
#339
Metsä pitää säilyttää tietenkin, peltoo riittää täällä taloille. Tulevat sukupolvet kiittävät.Jarno Ahonen (Tuusula, 28.09.2021)
#348
Ulkoilualueet edellä, rakentamisen sopeuttaminen niihin.Margita Winqvist (Tuusula, 28.09.2021)
#358
Metsäalue on kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta elintärkeä säilyttää.Raija Alavahtola (Tuusula, 28.09.2021)
#382
Rykmentinpuiston metsää EI saa kaataa. Se on tärkeä virkistäytymispaikka jo monien vuosien ajan.Sari Jokinen (Kerava, 28.09.2021)
#386
Toivon, että asukkaille ja muille kävijöille arvokas ulkoilumetsä säilytetään. Luonnon läheisyys on hyväksi ihan kaikille.Hannele Suutarinen (Vantaa, 28.09.2021)
#395
Suunnistusyhteisön puolesta.Elina Väänänen (Tuusula, 28.09.2021)
#400
Tuusulassa ei ole mitään toimivaa ulkoiluverkostoa, nyt tämäkin aiotaan tuhota. Pitkällä tähtäimellä tämä lisää alueen viihtyvyyttä.Antti Tuomaala (Helsinki, 28.09.2021)