Vaalajärven kyläkoulun säilyttämisen puolesta

Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana

#207

Älkää hyvät päättäjät sortuko ainakaan tässä vaiheessa kyläkoulujen alasajoon. Se on mielestäni heikoin tapa kehittää kuntaa. Käyttötalousmenoista pitää karsia ensimmäisenä kaikki löysät pois. Siellä näette todelliset järkevät säästömahdollisuudet Nyt on meillä näkemykseni mukaan vahvan kannatuksen saanut kunnan asiantuntija johtokaksikko. Seurataan aistit valppaana aluksi heidänkin näkemyksiään. Tulevaisuudessa kuntien asukasluvuilla tulee olemaan yhä suurempi suhteellinen merkitys valtionosuuksien jaossa. Kyllä sanoisin, että pääpalvelujen läheisyydessä sijaitsevat sivukylät ovat avain asemassa asukasmäärien lisäämistavoitteissa, mutta koulu ja päiväkoti (siis varhaiskasvatus) on tässäkin tapauksessa se perusasia.

Olavi Laukkanen (Vaalajärvi, 29.11.2020)

#212

Kyläkoulu on Säilytettävä!!! Koulu on tärkeä alueen lapsiperheille, samoin lähikylille!!!

Aune Marjala (Vaalajärvi, 29.11.2020)

#231

Oma koulu tuo kylälle elinvoimaa.

Marja Siirtola (Espoo, 29.11.2020)

#244

Olisi kuolinisku Sodankylän sivukylien lapsiperheiden tulevaisuudensuunnitelmille lopettaa keskeiseltä paikalta ko. Vaalajärven koulu. Ei ilmeisesti kannata luottaa kuntapäättäjiin -- tyhjiäkö lupailivat kylissä kierrellessään ennen kunnanjohtajavaalia!

Satu Mikkola (Sodankylä, 29.11.2020)

#245

Tehkää järkevä päätös

Riitta Lesonen (Loimaa, 29.11.2020)

#252

Kylän elinvoimaisuuden säilyttäminen on ehdottoman tärkeää. Ihmiset haluavat asua myös kylissä eikä yksikään kyläkoulun lakkauttaminen tuo oikeasti säästöjä pitkällä aikavälillä. Kaikkia asioita ei voida niin tarkoin määrittää että ne säästöt voitaisiin oikeasti osoittaa.

Kirsi Sukuvaara (Vaalajärvi, 30.11.2020)

#254

Tämä kyläkoulu on kulmakivi lasten ja heidän vanhempien elämässä.
Kyläkoulu on säilytettävä.
Kyläkoulujen lakkauttaminen on agendan tarkoitus. Saada ihmiset kyliin ja kaupunkeihin.
Helpompi kontrolloida ihmisiä.
Päättäjille kysymys: ketä palvelette?Kyläläisiä, koululaisia, vanhempia, suomalaista perinteistä koulujärjestelmää vai eliittiä?
Toimitteko pelosta vai rakkaudesta käsin?
Jos toimitte rakkaudesta käsin niin te taistelette kyläkoulun puolesta. ❤
Toivotan päättäjille rohkeutta seisoa kyläläisten ja lasten puolella tässä kouluasiassa. ❤
Joka tapauksessa tulette vastaamaan teoistanne jossain vaiheessa elämää.👍

Aila Kämäräinen (Hämeenlinna, 30.11.2020)

#260

Harkitkaapa uudelleen!

Asta Lakotieva (Sodankylä, 30.11.2020)

#267

Nyt pitää miettiä, mikä on lapsille parasta

Sinikka Harjula (Sodankylä, 30.11.2020)

#277

Koulu on säilytettävä Vaalajärvellä

Sirkka-Maaret Pumpanen (Vaalajärvi, 30.11.2020)

#286

Hei. Kyläkoulut ovat kylien elinehto. Olen lapsena joutunut kokemaan kyläkoulun loppumisen minkä seurauksena minusta tuli loppu peruskoulun ajaksi koulukiusattu, kun tulin pienestä koulusta kaupunkilaisten keskelle. Emme ole sulkeneet pois mahdollisuutta, että muutetaan naapurikylälle Jeesiöön joskus tulevaisuudessa ja olisi tärkeää, että lapsilla olisi koulu kohtuullisen matkan päässä.

Matias Sadinmaa (Tornio, 30.11.2020)

#288

60 000€ euron säästö ei onnistu koulua lakkauttamalla, kun kuljetuskustannukset ovat niin suuret. Jättäkää valtuuston ja lautakuntien matkat vähemmälle ja vähentäisitte kunnan johtavia virkamiehiä, tai niiden palkkioita niin siitä jää jo ylikin tarvittavan säästön.

Suomen toiseksi laajin kunta, eikä sitä huomioida päätöksenteossa, se on aikamoista hölmöilyä. Väki vähenee kunnasta kiihtyvään tahtiin jos kyliltä viedään kaikki kehittymisen ja peruspalveluiden edellytykset.

Suurin osa Sodankylän vetovoimasta tulee luonnosta, joten ei se kirkonkylä-keskeisyys kaikessa tekemisessä ainakaan lisää kunnan houkuttelevuutta nyt eikä tulevaisuudessa.

Oula Harjula (Espoo, 30.11.2020)

#293

Koululla on aina merkittävä, kylää monella tavalla yhdistävä merkitys!

Leena Laitinen (Rovaniemi, 01.12.2020)

#338

Kari kietäväinen

Kari Kietäväinen (Mikkeli, 02.12.2020)

#340

Nyt ei ole aika lopettaa kyläkouluja!

Paula Alajärvi (Sodankylä, 02.12.2020)

#349

Ei missään nimessä lakkauttaa, toimiva koulu!!

Veikko Korhonen (Sodankylä, 03.12.2020)

#356

Älkää lopettako kyläkouluja🤔

Veijo Jatkola (Kittilä, 04.12.2020)

#357

Olen itse käynyt Vaalajärvellä ala-asteeni ja toimin nykyään itsekin opettajana. Sain Vaalajärveltä hyvät eväät elämääni. Kyläkoulu on turvallinen opiskeluyhteisö, joka tukee pienen oppijan kasvua monella tavalla. Suomessa pitäisi palata takaisin näistä massiivisista keskittymistä, joissa myös ongelmat ovat isompia, ihmisen kokoisiin yksikköihin. Opettajana olen saanut opettaa monenlaisissa kouluissa ja viimeisimmät vuodet 30 oppilaan luokkaa. Tiedän 30 vuoden kokemuksella, mistä puhun. Silloin kun kävin Vaalajärven ala-astetta, koko koulussa oli vain 18 oppilasta. Elettiin 1970-lukua. Silti meillä oli 3 opettajaa, kiertävä englannin opettaja ja erityisopettaja. Omassa keittiössä hääri Inkeri Ala-Luusua. Siivooja siivosi koulun päivittäin tosi tarkasti ja oma talonmies kasvatti meitä yhdessä opettajien kanssa. Oi noita aikoja - Suomi oli köyhä, mutta kouluja ja koulutusta arvostettiin eikä leikkauksista puhuttukaan- päinvastoin. Vaalajärven turvallinen kyläkoulu on säilytettävä ja varmistettava myös samalla kylän elävänä pysyminen.

Jaana Lintunen (Pornainen, 04.12.2020)

#358

Toimivien koulujen lakkauttaminen ei tuo säästöjä. Koulumyös tärkeä kokoontumisen - ja harrastuspaikka koko kylän väelle.

Inga Örn (Sodankylä, 05.12.2020)

#359

Lapsi tarvitsee tässä ajassa ennenkaikkea rauhaa, tilaa ja aikaa kasvaakseen, luontokokemuksia ja yhteisöllisiä leikkejä oppiakseen ihmisenä olemisen taitoja. Kyläkoulussa se on mahdollista. Tuttu ja turvallinen koulu on kaikin tavoin kylän sydän. Sodankylän tulisi nähdä ja arvostaa sitä elinvoimaa mikä kunnan kylissä on olemassa ja lisääntyy uusien perheiden avulla, jotka nimenomaan tulevat maaseudun rauhan ja turvallisuuden vuoksi Lappiin asumaan.

Johanna Suopanki (Sodankylä, 05.12.2020)

#363

Miettikää lasten ja tulevaisuuden puolesta, pienet yhteisöt kantavat ja antavat tukea kehittyä juuri yksilön tarpeen mukaan.

Sofia Karimaki (Sodankylä, 06.12.2020)

#365

Koulu pysyttävä Vaalajärvellä.

Sauli Siirtola (Sodankylä, 07.12.2020)

#366

Koulu on tärkeä pienen kylän hengissä pitämiseksi

Tarja Mikkola (Rovaniemi, 08.12.2020)

#370

Kyläkoulu elävöittää ja vahvistaa kylän imagoa, aina ei pidä tuijottaa euroihin säästämillensä...

Soini Siirtola (Helsinki, 11.12.2020)

#375

Lapsissa on voimamme ja tulevaisuus, myös omille lapsenlapsilleni.

Jorma Reijonen (Sodankylä, 19.12.2020)



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…