Pelastetaan Parolan lukio lakkauttamiselta ja estetään yhdessä suuren virheen tapahtuminen!
Allekirjoitukset, joissa on kommentti mukana
#204
Lopettakaa hulluttelu, lukio tarvitaan!!!,(Parola, 12.02.2019)
#210
Kanta-Hämeen parasta lukiota ei kannata lakkauttaa!(Hattula, 12.02.2019)
#214
Kuntamme nuorten halua kouluttautua ja sivistää itseään ei saa lamauttaa tällä tavoin yllättävällä julkitulolla. Heidän kustannuksella ei saa maksattaa virkamiesten mahdollisia tapahtuneita laiminlyöntejä/ylilyöntejä. Nuorissa on tulevaisuus ja lukion säilyminen kunnassamme on elinvoimalle ehdottoman tärkeä asia. Tällaisella politikoinnilla viedään nuorilta ainostaan usko ja luottamus päätösentekoon ja tulevaisuuteen. Vaadin viisautta päätöksentekoon ja lukion säilyttämistä kunnassamme.(Hattula, 12.02.2019)
#215
Lukion säilyttäminen on ehdottoman tärkeää Hattulan vetovoiman ylläpitämiseksi myös tulevaisuudessa. Etelä-Suomen kasvukentällä ei menestytä kurjistamalla palveluja, vaan rohkeilla, järkevillä ja päämäärätietoisilla investoinneilla. Parolan lukion tapauksessa olisi järjetöntä romuttaa toimiva koulu ja keskeinen vetovoimatekijä sen vuoksi, ettei suhteessa pientä investointia lukion ylläpitoon ja peruskorjaukseen mukamas löydy kunnan kassasta.Itse nuorena aikuisena haluan löytää asuinpaikan, josta löytyy toimivat peruspalvelut yhdistettynä mukavaan asumiseen. Tähän asti Hattula on pystynyt täyttämään nämä vaatimukset melko hyvin. Lukion lakkauttaminen olisi kuitenkin merkittävä kolaus näiden kriteerien täyttymiselle.
On tärkeää pitää mielessä, että lukion lakkauttaminen olisi myös nykyisille hattulalaisille nuorille kova isku vasten kasvoja. On erityisen tärkeää, että Hattulassa nuoret saavat laadukasta opetusta ja sitä kautta voivat ansaita avaimet hyvään elämään. Hyvät kokemukset kotikunnasta houkuttelevat varmasti korkeakouluihin lähteneitä opiskelijoita paluumuuttamaan Hattulaan tai ainakin puhumaan kunnasta hyvää muille nuorille aikuisille.
Ja jos asia ei ala kaikkien lukion puolesta pidettyjen puheenvuorojen jälkeen olemaan vielä riittävän selvä, niin muistakaahan hyvät päättäjät, että toimivan kunnan tehtävänä on saada kuntalaiset kukoistamaan - ei kurjistumaan!
(Helsinki, 12.02.2019)
#218
Säästökohteita voisi etsiä ensin muualta kuin lapsilta, koululaisilta ja opiskelijoilta - luulisi löytyvän jos on tahtoa ja taitoa etsiä!(Hattula, 12.02.2019)
#229
Isänä pidän tätä erittäin tärkeänä.(KATINALA, 12.02.2019)
#230
Itse Parolan lukion käyneenä haluan että lukio pysyy kunnassa jatkossakin.(Helsinki, 12.02.2019)
#233
En kannata lukion lakkauttamista! Kyllä säästöjä löytyy varmasti muualtakin...(Hattula, 12.02.2019)
#236
Parolan lukion säilyttämisen puolesta(Hattula, 12.02.2019)
#237
Toimikaa tarmolla Hattulan nuorten ja samalla koko kunnan elinvoimaisuuden hyväksi!(Parola, 12.02.2019)
#238
Lukio on ylläpidettävä Parolassa ensisijaisesti hattulalaisia koululaisia varten, muualtakin sinne saa ottaa oppilaita normaalin käytännön mukaan. Opetus on pidettävä laadukkaana ja kiinteistö hyvässä kunnossa.Jos kunnan taloudessa on tarvetta tehdä säästötoimia, etsittäköön ne muualta kuin lasten , nuoren väen ja vanhusten huolenpidosta.
Tarvittaessa nostetaan kunnallisveroa ja muita kunnallisia maksuja.
(Hattula, 12.02.2019)
#241
Parolan lukiota ei tule lakkauttaa .. ei nyt eikä tulevaisuudessa.. nyt loppuu se koulujen lakkauttamis vimna!!!(Hattuls, 13.02.2019)
#243
Parolan lukio on ehdottomasti säilytettävä !!!(Parola, 13.02.2019)
#258
Järjetöntä edes harkita tällaisesta kunnan ylpeydestä luopumisesta!(Hattula, 13.02.2019)
#261
Kolmen alaikäisen lapsen äitinä ajatus tuntuu ihan hirveältä. Vanhin lapsista on lukiossa ja syy jäädä Hattulaan avioeron jälkeen oli lasten koulut ja kaverit.(Hattula, 13.02.2019)
#262
Nyt on aika näyttää nuorille että kunta ajaa heidän etuaan ja säilyttää omassa kunnassa lukion missä opiskella. Tällä voitte päätyäjät osoittaa että Hattulan päättäjät haluavat pitää nuoret veronmaksajat täällä. Ja välttää valtaisa muuttoliike Hämeenlinnaan.(Hattula, 13.02.2019)
#265
Lukiosälytettävä(Hattula, 13.02.2019)
#268
Satsataan tulevaisuuteen =nuoriin. Niistä kasvaa uusia veronmaksajia.(Hattula, 13.02.2019)
#294
Sinä asiasta päättävä kunnanhenkilö. Haluaisin, että antaisit lapselleni mahdollisuuden suorittaa lukio opinnot juuri kotikunnassani Hattulassa. En tahdo, että hän joutuu kulkemaan julkisilla jonnekkin kauemmas opiskelemaan.(Parola, 13.02.2019)
#295
Olen käynyt Hattulassa koulutieni ekaluokasta ylioppilaaksi, eikä parempaa ja turvallisempaa alkua elämälle voisi toivoa.(Hämeenlinna, 13.02.2019)
#301
Koulutuksesta leikkaaminen on aina lyhytnäköinen toimenpide ja tulee pitkällä juoksulla vaikeuttamaan kunnan taloustilannetta entisestään.(Hämeenlinna, 13.02.2019)
#304
Lapsenlapsi on tulossa lähilukioon opiskelemaan!(Lahti, 13.02.2019)
#316
Vaikka en olekkaan opiskelijana Parolan lukiossa, haluan silti että lukio Parolassa säilyisi. Olen käynyt siellä yläasteeni ja saanut sieltä parhaat ystäväni ja haluan että monet muut saavat kokea saman(Hämeenlinna, 13.02.2019)
#319
Ikinä ei tulisi näin korkeatasoista ja ihanaa lukiota sulkea. Opetuksen taso on mitä mainioin ja opettajat todella tuntevat ja välittävän oppilaistansa!(Lahti, 13.02.2019)
#322
Väärä paikka säästää.(Hattula, 13.02.2019)
#335
Nuorissa on tulevaisuus(Hämeenlinna, 13.02.2019)
#339
Parolan lukiota ei saa lakkauttaa(Hämeenlinna, 13.02.2019)
#345
Huomioikaa kauaskantoisesti lukion säilyttäminen, jolloin kunnan asukasluku säilyy ja kasvaa. Näin myös verotulot säilyvät ja lisääntyvät. Nuoret ja lapsiperheet ovat kunnan tulevaisuus.(Parola, 13.02.2019)
#347
Hattulassakin tulisi järkevämmäksi säästää turhista virkamiehistä.(Vaasa, 13.02.2019)
#348
Säilytetään parolan lukio!(Parola, 13.02.2019)
#351
Long live Parolan lukio!(Hämeenlinna, 13.02.2019)
#359
Parolan lukiota EI SAA LAKKAUTTAA....(Hämeenlinna, 13.02.2019)
#378
Säilytetään lukio! Onko Hattulan kunta miettinyt, millaisia vaikutuksia päätöksellä on kunnan lapsille ja nuorille. Miten kunta takaa koulutuksellisen tasa-arvon toteutumisen, jos se ajaa alas kouluverkostonsa? Päätös lakkauttaa lukio vaikuttaa laajasti koko kunnan elinvoimaisuuteen, työllisyyteen, väestön koulutustasoon ja hyvinvointiin. Koulutus on halpa keino ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä vai onko sillä mitään merkitystä?!(Hämeenlinna, 13.02.2019)
#380
Nyt menee lapsi pesuveden mukana!(Lepaa, 13.02.2019)
#386
Täysin käsittämätön ehdotus/ajatus tuhota Parolan lukio.(Hattula, 13.02.2019)
#390
Loppuu elämä hyvästä kylästä ja enää 30vuotiaskaan ei uskalla mennä ylikans o otettiin kaupunkeihin. Tasapainoa elämään ja järki käteen!(Hattula, 13.02.2019)
#392
Kuunnon koulun koulutus kunniaan.(hämeenlinna, 13.02.2019)
#393
Varsin lyhytnäköistä ajattelua(Hattula, 13.02.2019)